tiistai 27. lokakuuta 2015

Our hearts are like firestones and when they strike, we feel the love

Call it magic, call it true. I call it magic when I'm with you.

Toissa lauantaina saatiin viiden kuukauden tauon jälkeen kengät takaisin jalkaan. Fasun mielestä tämä oli selkeä merkki siitä, että nyt viimeistään ollaan terveiden kirjoissa. Suurimmaksi osaksi poni on kyllä edelleen ollut suht asiallisesti, mitä nyt joskus vähän riehunut (senkin vähäisenkin voisi mamman puolesta jättää välistä..) Esimerkiksi sunnuntaina Fasu oli ottanut Epen kanssa vähän koiskeita kentälle tulleista vieraista hevosista. Emmi laittoi videomateriaalia kaksikon riehumisesta ja meidän sairaslomalaisen sunnuntai näyttikin sitten tältä:

Jalka ei onneksi ottanut mokomasta nokkiinsa - vielä pitäisi tosiaan malttaa olla rauhakseen, ettei ainakaan takapakkia tulisi.

Fasulla oli tänään hieroja ja vähän kauhulla taas odottelin minkälaista tuomiota sieltä tällä kertaa tulee. Viime kerralla poni oli hierojan mukaan enemmän ja vähemmän jumissa koko kropastaan, etenkin lanneselkä ja takareidet. Tänään poni oli kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä, ei oikeastaan juminen pahemmin mistään. Ollaan päästykin jo vähän enemmän liikkumaan, ja ravipätkillä poni automaattisesti hakeutuukin heti eteen-alas venytykseen, joka on parempi kuin hyvä! Sänkkärillä kun otettiin ensimmäiset (luvalliset) ravipätkät sitten toukokuun niin olin jo lähes sata varma ponin räjähtävän käsiin. Mutta ei, toinen hakeutui eteen-alas venyttelemään ja ravaili niin kuuliaisesti pikkupätkän.

Ollaan nyt muutaman kerran vasta ravailtu kontrollin jälkeen kun odoteltiin meille kenkiä ensiksi jalkaan ja ehdin tässä välissä olla kolme päivää Tallinnassakin. Maneesissa ravailtiin lauantaina muutaman kerran pitkät sivut, sekin on tosin vähän huono kun kulma tulee niin nopeasti vastaan. Ell suosittelikin maastossa ravailua kun suoraa riittää vähän pidempää, ettei tarvitse heti hidastella. Ihan 200m ravipätkiä voidaan kuulemma ottaa, hetki huilia ja sama uudestaan. Saas nähdä mitä siitä tulee kun lähdetään pitkästä aikaa Fasun kanssa vähän maastoon ravailemaan - taidan suosiolla pistää ponille estesuitset päähän, jossa on hiukan parempi jarru. Ihan vain varmuuden vuoksi.


En mitenkään suuremmin suunnitellut tänä vuonna lähteväni HIHS'iin, mutta voitettiin sitten tänäkin vuonna lippuja torstaille, joten täytyihän se lähteä taas käymään! Tiistain ohjelman olisin halunnut nähdä, paljon mielenkiintoisia esityksiä ja aiheita, mutta budjetin rajallisuuden takia jouduin jättämään välistä. Siitä tulikin mieleen, että ensi kuun lopussa olisi Lappeenrannassa luento mm. jännevammoista, niveltulehduksista, haavanhoidosta jne., joka täytyy kyllä käydä tsekkaamassa. Toinen mielenkiintoinen olisi Backlundin esteklinikka sitä edeltävänä sunnuntaina, mutta samana päivänä lähtee lento ulkomaille niin pitää katsoa ehtiikö sitä joka paikkaan repeämään.

HIHS-ostoksia ei tänä(kään) vuonna
tarttunut pahemmin mukaan kun suurempaa tarvetta ei ollut millekään. MSM'ää, sekä heppanameja ostin, jotka olivat alunperinkin ostoslistalla. Melkein samankokoisen "irtokarkki"astian sai TIHS'ssä kahdella eurolla kun taas HIHS'ssä hintaa oli 7e. Reitsport Manskilla kävin jälleen ihailemassa aletuotteita, mutta aika paljon porukkaa oli expossa, jonka takia kiertely jäi aika vähäiselle kun ei väenpaljoudessa jaksanut olla.




Lauantaina pääsin ensimmäistä kertaa Emmin ylläpitohevosen, torinhevosruuna Epen selkään. Kokoeroa Fasuun oli melkein 30cm, joten ei ihmekään kun olo tuntui vähän pieneltä siellä selässä. Fasu taas tuntui ihan kirpulta Epen jälkeen, mutta edelleen olen kyllä enemmänkin vannoutunut poniratsastaja. Tehtiin Epsun kanssa ihan perustyöskentelyä, haettiin rentoutta ja aktiivisuutta - Epekun jää helposti tosi hitaaksi pohkeelle. Jarru sen sijaan toimii sitäkin paremmin, ihan ajatuksen voimalla, mutta eteenpäin vieville avuille Epe on hidas. Yleisesti meni kuitenkin ihan hyvin, loppua kohden moottorikin jo vähän heräsi ja kokonaisuudessaan Epsu oli kerrassaan mainio tapaus!





Kaverukset innostuivat taas seurustelemaan :')

Saatiin tänään hierojalta meille laserlaita lainaan, sitä tykitetään taas urakalla nyt viikko tai pari. Tallisuojat ovat n. 3vk ehtineet etujaloissa olemaan aina yöt, joten parina päivänä ollaan totuteltu nyt niitä takajalkoihin ja seuraavat pari viikkoa ne saavat ollakin takasissa. Liikutuksen suhteen myö aletaan pikkuhiljaa siis ottamaan varovaisesti enemmän ravipätkiä. Nopea pimeäntulo tosin häiritsee hiukan maastoilua, mutta onneksi pääsen tallille yleensä valosan aikaa kun en tällä hetkellä töissäkään ole. Jotain hyvää siis siinäkin. Meidän tallin maneesiremontti on muuten edistynyt ihan hyvin, joten meillä pitäisi olla tänä talvena täysin ehjä maneesi käytössä, jes.

Ja tulevana lauantaina olisi tarkoituksena käydä kummihevosvierailulla meidän kummikohteessa - siitä enemmän tulossa juttua blogiin viikonloppuna! Naapurin shetlanninponi lähtee Fasulle "henkiseksi tueksi" ja jätin Etelä-Saimaallekin juttuvinkin, jos haluavat tulla tekemään juttua vierailusta. Fasu ei vielä tiedäkään mitä tuleman pitää.. ;D Malttamattomana odotellaan jo lauantaita - poni pääseekin pusuttelemaan sitten vanhuksia!


F onkin kova pusupoika!

2 kommenttia:

  1. Voisitko tehdä postauksen tuosta laserlaitteen käytöstä? Siis että miten käytät, onko ollut minkälaista hyötyä yms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onnistuu - ei ollenkaan hullumpi idea :) Kiitos kommentistasi!

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)