lauantai 17. tammikuuta 2015

kulunut vuosi 2014, tavoitteet 2015

Huh, näin alkuun pahoittelen tämän postauksen pientä viivästymistä. Lähipäivinä en ole ehtinyt olemaan koneella ollenkaan, pääosin päivät ovat kuluneet talleilun, töiden ja nukkumisen merkeissä. Pikkuhiljaa olen tätä aina kirjoitellut, kun on ollut hetki aikaa ja tänään sain tämän vihdoin ja viimein valmiiksi, kun töistä oli vapaapäivä ja Annika oli Fasun kanssa valmennuksessa. Pidemmittä puheitta itse asiaan!

Ajattelin koota teille tähän postaukseen kuluneen vuoden 2014 tapahtumia tehden aina jokaisesta kuukaudesta pienen yhteenvedon muutaman kuvan, sekä videon kera. Vuoden mittaan onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista, kaikkein suurimpana muutoksena tietenkin tämä meidän muutto heinäkuun lopussa. Eipä sitä olisi ikinä vuosi sitten uskonut, että oltaisiin nyt vuoden kuluttua tässä. Mutta niin ne asiat vaan muuttuvat ja elämä kuljettaa eteenpäin, eikä koskaan tiedä mitä seuraavaksi tuleekaan eteen. Avoimin mielin eteenpäin!

Sanna tosiaan vuokraili Fasua meidän muuttoon asti ja melkein vuoden ehtikin poitsua käydä vuokrailemassa. Kesäkuun alkuun asti kirjoittelin blogiin tuttuun tapaan myös Helkan ja Vikin kuulumisia niin kuin blogin ihan alusta alkaen. Viki ja Helka asuivat siis Fasun kanssa ennen samalla tallilla, jos joku uusi lukija ihmettelee :) Kesäkuussa blogi tosiaan vaihtui vain minun ja Fasun blogiksi, joka onkin yksi blogin suurimmista muutoksista. Mutta hyvin se otettiin vastaan ja oli sitä jonkin verran toivottukin. Kuitenkin heinäkuun lopussa blogi olisi viimeistään vaihtunut pelkästään meidän blogiksi.

(Kaikki blogissa vuosien varrella olleet videot pääset näkemään täältä)

TAMMI- JA HELMIKUU

Poikkeuksellisesti jouduin "yhdistämään" nämä kaksi kuukautta, kun postauksia oli alkuvuodesta tullut vain kaksi molemmilta kuukausilta. Keliolosuhteet hankaloittivat huomattavasti liikutusta, lunta ei tammikuun loppupuolellakaan ollut kuin pari hassua senttiä ja kaikki pellot, sekä tiet olivat jäätyneet ihan koppuroiksi. Fasu onnistui vielä tiputtelemaan kenkäänsäkin jatkuvasti, joka vaikeutti liikutusta entisestään - eli hyvin kevyellä liikutuksella mentiin. Helmikuun puolella alettiin päästä takaisin treenaamisen pariin, joskin hetkelliset plussakelit ja vesisateet yrittivät taas kovasti sabotoida ratsastuspaikkojamme. Helmikuussa toinen postaukseni käsitteli Kouvolan koulupaloa (nythän kyseinen rakennus on jo purettu maantasalle). Olipa orpoa ajaa yksi päivä sen ohi, kun on aina tottunut siihen, että koulu on ollut siinä.


Materiaaliakin löytyi todella kehnosti näiltä kahdelta kuukaudelta, pahoittelen!



Ainut videokooste tammi- helmikuulta, tässä muutama hassu hyppy 14.1.



MAALISKUU

Maaliskuussa käytiin kerran maneesissa hyppelemässä pitkästä aikaa ja loppukuusta pääsi pikkuhiljaa menemään jo kentälläkin. Aika paljon tuli loppupeleissä pyörittyä hiekkatiellä, maastoissa ja pelloilla kentän ollessa huonokuntoinen. Muutoin elettiin ihan normaalia arkea ja odoteltiin innokkaina lumien sulamista ja kesän tuloa. Sanna kävi taas muutaman kerran vuokrailemassa poitsua ja Henni auttoi tarvittaessa myös Fasun liikutuksissa. Itselläni oli maaliskuussa myös yo-kirjoituksia, joihin panostaminen oli vähän niin ja näin, mutta kaikesta selvittiin kuitenkin läpi, vaikka usko meinasi loppua kesken parikin kertaa!







Maneesilta 9.3. kooste, loppupuolella myös muutama kaulanaruklippi ja irtojuoksutusta.



HUHTIKUU

Huhtikuun alkoi kyynärsauvojen parissa ja itse asiassa loppuikin samoissa merkeissä. Maaliskuun lopussa Fasu astui hokkikengällä reiän jalkaani ja huhtikuun lopussa puolestaan Viki hyppäsi toisen jalan päälle lastaushässäkässä. Turvakengät olisivat ainakin tämän jälkimmäisen pelastaneet - ihan omaa huolimattomuutta siis. Onneksi ilman murtumia yms. selvittiin, joten kauaa en joutunut keppejä käyttämään, mutta yhdet kisat harmikseni missattiin kokonaan. Sanna kävi taas muutamisen kerran Fasuilemassa ja myös Henni, sekä Tiia osallistuivat poitsun liikutukseen. Ehdittiin kuitenkin huhtikuussa ihan hyvin normaalisti treenaillakin, kun kenttä oli pääosin jo käyttökunnossa. Fasu irtohypytettiin pitkän tauon jälkeen ja päästiin pitkästä aikaa hyppäilemään rataa kentälläkin. Alkukuusta poni oli hiukan juminen, mutta hieronnan jälkeen taas parempi. Ja huhtikuun ekana viikonloppuna tuli myös vierailtua hevosmessuilla, josta ei tosin tänä vuonna suurempia ostoksia tarttunut mukaan.





Peppi kävi huhtikuussa Kouvolassa vierailulla ja pääsikin ponin selkään!

Tämän kuun koosteeksi irtohypytystä: (pahoittelen, että aika estepainoitteiselle matskulla mennään, mutta pääosin ollaan kuvailtu vain hyppelykertoja ja huonommin löytyy esim. sileältä klippejä)



TOUKOKUU

Päästiin Fasun kanssa ilmojen lämmettyä kunnolla uimaankin, joka on kyllä yksi Fasun mielipuuhaa (kunhan ei vaan liian syvälle joudu!). Toukokuussa päästiin ainakin säännölliseen hyppyrutiiniin viimeistään kiinni ja kerran Hennikin kävi poitsun kanssa maneesilla hyppelemässä. Muutoin treenailtiin monipuolisesti, nautittiin kesän lähenemisestä ja lämpöisistä päivistä. Blogikin täytti 3 vuotta 22.05., jolloin tein pienen yhteenvedon mitä on vuosien varrella tapahtunutkaan. Aika paljon olin jo toukokuussa töissä ja ainakin yhdet kisat jäi silloin sen takia välistä. Malttamattomana odottelin pääseväni korkkaamaan kisakautta, mutta onnistuin lisenssien kanssa söhläämään, joten ainot mahdolliset kisat jouduin myöskin unohtamaan. Mutta yhtenä vuoden suurimmista saavutuksista valmistuin toukokuun lopussa vihdoin ylioppilaaksi!


Sanna ja Fasu toukokuun alkupuolella!







Ja kuun alusta estekoostessa, F oli ihan liekeissä!



KESÄKUU

Kesäkuussa päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan kisakausi ja ihan hyvällä menestyksellä selvittiin kisosta! 80cm'ssä tuli pudotus sarjan b-osalle ja 90cm voitettiin, vaikka verryttelyssä tuntui rytmi olleen ihan kadoksissa. Siitä seuraavana viikonloppuna olikin Kotkan kaksipäiväiset estekisat ja kaikinpuolin oli onnistunut viikonloppu, vaikkei ihan vastoinkäymisiltäkään vältytty. Lauantaina oltiin seura 80cm'ssä ensimmäisiä ei sijoittuneita 4vp'llä ja alue 80cm'ssä saatiin myös yksi puomi. Jarruja jäin vähän kaipailemaan tämän päivän jälkeen! Sunnuntai sujui paremmissa merkeissä - alue 80cm'ssä sijoituttiin nollaradalla kolmansiksi ja lisäksi myös osakilpailussa oltiin toisia, ei hullummin! Alue 90cm'ssä poni alkoi tuntua radalla siltä millä pitikin ja hyvin fiiliksin päästiin nollilla maaliin, mutta jäätiin kuitenkin ensimmäisiksi ei sijoittuneiksi. F oli kuitenkin super hyvä tuolloin, harmi vain, että ne jäivät vuoden viimeisiksi kilpailuiksi... Muutoin kuukausi sisälti aika paljon maastoilua, sekä töitä töitä ja töitä (kuten olin jossain postauksessa manannutkin..) ja Sannakin kävi tuttuun tapaan Fasuilemassa välillä.








Tämän kuun koosteena alue 90cm kisaratamme, joka jäi vuoden viimeiseksi kisaradaksi.



HEINÄKUU

Heinäkuun alku oli aika sateinen, jota muutamaan kertaan manailinkin, mutta onneksi saatiin pikkuhiljaa säihin parannusta. Sanna kävi aika aktiivisesti Fasua liikuttelemassa heinäkuussa, sekä Mari tarjoutui myös auttelemaan poitsun liikutuksessa. Alkukuusta meiltä tippui kenkä (tai itseasiassa jouduttiin itse se irrottamaan, kun oli jo puoliksi irti..) ja tuskailin lohjenneen kavion kanssa, joka omaan silmääni näytti aika kamalalta. Kengittäjän paikalle saantikaan ei ollut mistään helpoimmasta päästä, viikon jouduttiin odottelemaankin, mutta onneksi meiltä löytyi töppöset! Heinäkuu oli liikutuksen suhteen aika monipuolinen, etenkin alkukuusta maastoiltiin paljon sateiden takia ja kentän kunnon taas parantuessa päästiin kunnolla kouluilemaan, hyppäilemään, kaulanaruilemaan, sekä myös uimaankin.

Loppukuusta koittikin muutosten tuulet - 27.7. poni muutti Lappeenrantaan ja kokonaisuudessaan muutto sujui kyllä paljon odotettua paremmin. Fasu sopeutui uuteen paikkaan todella hyvin, yksi tallilainen totesikin, että ihan kuin poni olisi asunut aina täällä. Kyllä vierähti kivi sydämeltä, kun itse olin muuttoa panikoinut jo pidemmän aikaa.. Annika kävi heinäkuun 29pv kokeilemassa Fasua ja siitä eteenpäin hän alkoikin vuokrailemaan poitsua n. 3 kertaa viikkoon.







Henni&Fasu 130cm!



Saatte nyt poikkeuksellisesti kaksi koostetta tältä kuulta. Ensimmäisessä on heinäkuun 15pvn hyppäilyjä ja toinen on muuttopäivänä kuvattu pieni video.





ELOKUU

Elokuun alku oli pientä sumplimista suuntaan jos toiseen, kun itselläni oli vielä pari viikkoa Kouvolassa töitä. Annikasta olikin iso apu ja asiat alkoivat pikkuhiljaa järjestymään. Elokuussa aloin etsimään meille koulusatulaa ja elättelin toiveita satula-autosta, mutta se juttu peruuntuikin monesti, kun kiinnostuneita ei ollutkaan tarpeeksi. Kävin loppukuusta hakemassa kasan satuloita sovitukseen ja käytiin ne läpi tallinomistajan kanssa, mutta niistä ei mikään ollut sopiva. Satularumba alkoon.. Päästiin hyppäämään alkukuusta vähän maastoesteitäkin - siitäkös poni olikin vasta riemuissaan. Yksi hyppykerta, jolloin hyppelin ilman satulaa on jäänyt erityisesti mieleeni, kun poni antoi vähän kylmää kyytiä kuskille.. :D Hankin elokuussa myös itselleni uuden kameran, Nikon D5100 ja sain samaan pakettiin mm. 5 objektiivia + paljon muita tarvikkeita. Olen ollut kyllä enemmän kuin tyytyväinen! Loppukuusta irtohypytettiin poitsu pitkästä aikaa ja kävin myös parin vuoden tauon jälkeen kouluvalmennuksessa. Vihdoin ja viimein sain myös meidän 3-vuotisvideon valmiiksi ja kirjoittelin sen pohjalta pienen postauksen.





Annika & Fasu





Elokuun koosteena maastakäsintyöskentelyä & kaulanaruilua.



SYYSKUU

Syyskuussa jatkettiin satuloiden etsintöjen parissa ja soviteltiin ties kuin monta satulaa - tuloksetta. Hiukan kyllä alkoi jo pikkuhiljaa kismittämään, se satula-auto olisi ollut kyllä todella paikallaan.. Fasu liikkui monipuolisesti koko kuukauden, päästiin säännöllisesti hyppäämään, kouluilemaan (pääosin tosin ilman satulaa), sekä välillä höntsäiltiin maaston, irtojuoksutuksen tai vaikkapa kaulanaruilun merkeissä. Loppukuusta Annika oli poitsun kanssa kouluvalmennuksessa ja Iina pääsi läpiratsastelemaan Fasun (nämä molemmat samassa postauksessa). Lukuisien satuloiden jälkeen löydettiin loppukuusta meidän nykyinen koulusatula, Albion, joka istuu Fasulle hyvin ja on omaankin persaukseen oikein hyväntuntuinen!









Tämän kuun koosteena on vaihtelun vuoksi pieni maastoiluvideo syyskuun lopusta.



LOKAKUU

Lokakuu alkoi koulutuntien merkeissä, kun Fasu pääsi peräkkäisinä päivinä koulutunneille, ensimmäisenä päivänä minun kanssa ja toisena Annikan kanssa. Fasu pääsi kuun alussa taas irtohyppäilemään, muutoin hypyt jäivät tältä kuulta aika vähäisiksi. Meidän estesatula oli ollut jo jonkin aikaa myynnissä, mutta huonoin tuloksin. Koulutunneilla tuli tosin käytyä paljon, kun Annikan kanssa molemmat valmentauduimme ahkerasti. Lokakuussa selvittelin myös meidän passiasioita, kun Fasun passi oli viime kisareissun jälkeen hävinnyt. Kova hinku olisi ollut päästä kisoihin, mutta passittomana ja estesatulattomana se jäi vain haaveeksi. Kuun puolessa välissä kaulanaruiltiin kentällä ja myös sänkkärillä - tämä ratsastuskerta on jäänyt kyllä erittäin positiivisesti mieleeni. Innostuttiin samalla myös kokeilemaan ensimmäistä kertaa koulurataa kaulanarulla. Loppukuusta poitsu pääsi testailemaan ensimmäistä kertaa solariumia ja oli myös onnistunut saamaan vekin jalkaansa, jonka takia oltiin kevyemmällä hetken aikaa. Itse vierailin HIHS'ssä, josta ei tosin tarttunut mukaan kuin Fasulle nameja.

Annika joutui lokakuun lopussa lopettamaan Fasun vuokrauksen, kun hänelle itselleen tuli oma hevonen. Annika kuitenkin on edelleen pystynyt välillä auttelemaan poitsun liikutuksessa, kun hänen hevosensa asuu samalla tallilla. Olenkin lokakuusta asti etsinyt aktiivisesti poitsulle uutta vuokraajaa, mutta huonoin tuloksin.. :(








Lokakuun koosteena poikkeuksellisesti taas kaksi videokoosteetta, ensimmäinen on kouluvalmennuksesta kuvailtu ja toinen on kaulanaruiluvideo.





MARRASKUU


Lokakuun lopussa aloitin työt, joka näkyykin heti marraskuussa blogitekstien määrän pienenä tippumisena. Lisäksi päivät alkoivat pikkuhiljaa hämärtyä yhä aikaisemmin, jonka takia ei enää matskua saanut blogiin niin hyvin kuvattua. Marraskuun alussa meillä kävi tosin ell raspailemassa poitsun hampaat, joka ei tosin ollut mikään mukava kokemus ponille. Suukin oli aika pitkään arka, joten kuolaimia ei hetkeen voinut käyttää. Passiasia oli vähän jäissä, kun odottelin ell'ltä papereita ja estesatulallekaan ei ollut kiinnostuneita ostajia. Lopulta päädyin sen viemään erääseen hevostarvikeliikkeeseen välityssatulaksi - tosin se on vieläkin siellä ja lähtee seuraavaksi vissiinkin toppaukseen. Uutta penkkiä ei saada ennen kuin vanha on myyty, harmittava tilanne. Säännölliset kunnon hyppäilyt jäivätkin pois ja silloin tällöin olen ilman satulaa hyppinyt. Muutamia vuokraehdokkaitakin tuli ja meni, osa kuitenkin joutui harmittavasti perumaan ja sen saralta asiat junnasivat paikallaan. Aika paljon mentiin maneesissa (kentän ollessa huonossa kunnossa) ja sen vastapainoksi myös maastoiltiin ahkerasti. Fasu sai myös talvipopot alle marraskuun lopussa.

Saara & Fasu (pyysin hetken Saaraa menemään ponilla)

Solarium lähtikin marraskuussa, joten kauaa ei päästykään siitä nauttimaan.




Kuun lopussa F pääsi hiukan irtohyppäilemään ja siitä löytyy pieni kooste.



JOULUKUU

Vuokraaja-asiat eivät tässäkään kuussa edenneet mihinkään suuntaan, kyselyitäkään ei muistaakseni tullut yhtään.. Passiasiat sain sentäs paremmalle mallille ja nyt tammikuun alussa saatiinkin Virosta uusi passi, joka käy vielä Hippoksen kautta ja sitten meillä on vihdoin taas passi! Kunnon hyppyrutiinikin menetettiin estesatulan puuttumisen takia, silloin tällöin kyllä hyppäiltiin ilman satulaa. Fasu klipattiin vihdoin ja viimein vähän ennen jouluaattoa ja Hennikin kävi meitä morjestamassa kuun puolessa välissä ja pääsi liikuttelemaankin poitsua kolmena päivänä. Annika kävi joulukuun aikana kaksi kertaa kouluvalmennuksissa, kun itse en päässyt, ja jeesaili muutenkin tarvittaessa Fasun liikutuksen kanssa. Aika paljon jouduttiin menemään maneesissa, kun iltaisin töiden jälkeen pilkkopimeällä ei pahemmin lähdetty maastoilemaan ja lisäksi kenttä oli huonossa kunnossa. Saaran ja Samin kanssa tulikin maastoiltua loppuvuodesta aika paljon, kun pääsin Saaran kyydissä aamupäivällä tallille (mikäli itse menin siis iltavuoroon). Yritin pitää kuitenkin liikutuksen monipuolisena, välillä juoksutin ponin liinassa tai irtona, välillä mentiin puomeja, kouluiltiin tai hiukan hypättiin. Ja aina mahdollisuuksien mukaan maastoiltiin. Ja kirjoittelin myös loppukuusta postauksen tallirutiineistani.




Henni & Fasu

Joulukuun koosteena hyppäilykooste kuun alusta.




TAVOITTEET 2015

Tärkeimpinä asioina pitäisi saada meille ihan ensimmäiseksi se estepenkki (jahka vanha saadaan myytyä ensin..), sekä löytää ponille hyvä vuokraaja, jota olen jo lokakuusta tuloksetta koittanut etsiä.. Kova hinku olisi jo päästä kunnolla hyppäilemään ja valmistautua tulevaan kisakauteen, mutta näillä mennään. Meidän vanhasta estepenkistä oli kylläkin joku kiinnostunut, mutta hän haluaa kuitenkin sovittaa sitä vielä uudestaan toppauksen jälkeen - pidetään peukut pystyssä, että saataisiin se kaupaksi. Passiasia on vihdoin ja viimein järjestymässä, joten sen puolesta voi huokasta jo helpotuksesta.

Tavoitteena olisi jatkaa starttailemista seura- ja aluetasolla, alkuun hakien ihan rutiinia 80cm ja 90cm -tasolta ja lopulta olisi tavoitteena pikkuhiljaa jättää se 80cm pois ja siirtyä metriin. Viime vuosi oli kyllä todella ankea kisojen suhteen, jäi tavoitteet ihan puolitiehen, mutta toivottavasti tämä vuosi olisi sen suhteen parempi. Valmentautumista jatketaan niin koulu- kuin estepuolella (jahka saadaan siis se estepenkki..) ja ties vaikka jossain kohtaa vuotta uskallettaisiin jossain pienissä koulukisoissakin startata. Ehkäpä tänä vuonna voisi tosiaan debytoida vihdoin sen meidän ensimmäisen koulukisastarttimme.
Toivotaan, että tuleva vuosi sisältää paljon hyvää ja pysytään kaikki terveinä. Avoimin mielin ja ponin ehdoilla mennään eteenpäin - katsotaan ja kuulostellaan mitä vuosi 2015 tuokaan tullessaan.

Loppuvuodesta tein minusta ja Fasusta hiukan rauhallisemman videon, laitan sen vielä tähän loppuun, jos joku ei ole sattunut näkemään. Samalta youtube kanavalta löytynee myös meidän 3-vuotisvideo.




Keskiviikkona hyppäiltiin Fasun kanssa pientä tehtävää maneesissa ja Heikki oli meitä kuvailemassa, joten siitä hyppykerrasta (ja vähän muustakin) on tulossa seuraavaksi postausta. Toivottavasti piditte tästä koostepostauksesta (ja jaksoitte lukea), kaikenlainen kommentti on enemmän kuin tervetullutta! :')

6 kommenttia:

  1. Tuo maastovideo on kyllä aina ollut minun lempparini tämän blogin videoista, sellainen hyvän mielen video :) Ponisi pääsee kyllä ihan älyttömän lujaa! Lisää maastovideoita on siis toiveissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia siulle kommentistasi! :) Kunhan päivät taas pidentyvät ja ilmat paranevat, että pääsee kunnolla maastoilemaan, niin maastovideota tulossa!

      Poista
  2. Heippa! Satuin lukaisemaan Fasun sivun läpi ja mietin, että miksi menitte alussa ilman turpista ja kuolaimetta, kun taas nyt menette kuolaimilla ja turpiksilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nivelet eivät ponille sopineet, joten tuli kokeiltua muutamia eri vaihtoehtoja ennen kuin päädyttiin tähän nykyiseen. Nykyään en käytä alaturpista kuin maastossa ja hypätessä, pääosin sileän treenit mennään ilman turpista - mielestäni näin on parempi. Kiitoksia kommentistasi!

      Poista
  3. Tosi kiva postaus ja kivat videot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että postaus oli mieluinen ja suuret kiitokset kommentistasi! =)

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)