sunnuntai 25. tammikuuta 2015

lähiaikojen kuulumisia (mm. muutamat estetreenit ja Iina ratsailla!)

Hui, kyllä on taas viikko vierähtänyt (liiankin) nopeasti! Yritin jo alkuviikosta päivitellä blogin, mutta yövuorot sotkivat suunnitelmani täysin ja viikonloppu vierähtikin pitkästä aikaa Kouvolassa. Kunnon kuulumispostauksesta onkin kulunut hetki, mutta ihan normaaliin tapaan ollaan treenailtu päivittäin ja poni on päässyt monipuolisesti liikkumaan. Toissa lauantaina poni oli päässyt Annikan kanssa Paken kouluvalkkaan ja nyt tämän viikon lauantaina Annika oli käynyt Fasun kanssa puomi/estetunnilla. Palataan ennen tämän viikon tarkempia kuulumia vielä hetkeksi viime viikon keskiviikkoon.


Viime viikon keskiviikkona päästiin taas Fasun kanssa hyppäämään vähän paremmin ja rakentelin meille maneesiin 4 hypyn tehtävän, joka koostui kahdesta linjasta. Ollaan tätä samaista tehtävää hypätty kyllä enemmän ja vähemmän vuosien aikana, mutta kieltämättä tämä on kyllä yksi lempitehtävistäni. Okserin paikkaa muuttamalla tai vaihtamalla sen tasaokseriksi, esteiden hyppyjärjestystä muuttamalla ym. saa tehtävästä sovellettua nopeasti hiukan erilaisen. Yleensä olen pitänyt estettä tuossa kavaletin paikalla, mutta päädyin tällä kertaa vaihtelun vuoksi tälläiseen järjestelyyn. Okserinkin olisi voinut halutessa tulla vielä tuon viimeisen pystyn jälkeen - äkkiäkös tuosta keksii vaikka kuinka monta eri rataa.



Aloitettiin ihan matalista korkeuksista ja siitä pikkuhiljaa korotettiin estekorkeutta aina hyvien suoritusten jälkeen. Aika paljon jouduttiin ainakin alkuun neuvottelemaan kontrollista, mutta loppua kohden poni malttoi paljon paremmin. Fasu jaksaa paremmin keskittyäkin, kun estekorkeus vähän kasvaa - pienemmillä esteillä saattaa keskittymiskyky hiukan enemmän rakoilla. Pysyteltiin kuitenkin aika pienissä korkeuksissa, keskityttiin enemmän siihen kontrollin löytämiseen. Lopuksi tulin vielä hetken pelkkää kavalettia ja ristikkoa tehden yhden laukan enemmän kuin varsinaisessa tehtävässä ja se onnistuikin tosi hyvin (koosteen viimeisin video). Kyllä F vaan osaa vaikka kuin nätisti malttaa, kunhan se vaan viitsii!

Tälläinen kuvakaappaus löytyi kamerasta, venyy venyy.. :D



Sitten päästäänkin tämän viikon kuulumisiin! Maanantaina poni sai pitää hiukan kevyemmän päivän ja päädyin juoksuttamaan Fasun maneesissa. Alunperin ajattelin päästää ponin irtona spurttailemaan, mutta maneesissa olikin porukkaa, joten juoksutin ponin liinassa. Tiistaina käytin vapaapäiväni hyödyksi ja suuntasin heti auton saatuani tallille, että kerettiin ponin kanssa valosan aikaan maastoon. Vähän täpärälle meni, mutta kerettiin kuitenkin n. tunnin maastolenkki heittää. Pääosin käveltiin ja ravailtiin, mutta yksi pieni pätkä laukkaakin saatiin otettua. Tarkoituksena
oli mennä pellolle ottamaan kaikki askellajit läpi, mutta jouduttiin jättämään huonon pohjan takia se välistä. Käytiin pyörähtämässä lopuksi vielä maneesissa, että saatiin otettua vähän laukkaa ja poni oli kyllä kokonaisuudessaan tosi miellyttävä, että kevyt ratsastaa.



Keskiviikkona Iina pääsi pitkästä aikaa taas ratsaille ja olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan kaksikon menoa. Kerrankin sattui meillä aikataulut yhtiin, alunperin Iinan piti nimittäin jo joulukuussa ratsastaa Fasu, mutta jouduttiin aina siirtämään sitä. Iina on tosiaan kerran aikaisemminkin (syyskuun lopussa) mennyt poitsulla, josta löytyy muutamia kuvia ja kuskin kirjoittama analyysi täältä.

Pidemmittä puheitta saatte taas Iinan itsensä kirjoittaman raportin ratsastuksesta: "Viime kerrasta on kulunut jonkin aikaa, mutta huomaa että hommia on tehty! Äffä oli alusta asti notkeampi ja suorempi kuin viimeksi. Antoi alusta asti ratsastaa eikä kyseenalaistanut apuja. Lavat rupesivat liikkumaan hyvin ja takaosa haki pienen jumpan jälkeen alle. Kantoi selän läpi ravissa tullen kevyelle tuntumalle lopuksi hyvin! Laukan kanssa saa tehdä vielä töitä, jotta siihen saa selkeää tahtia ja voimaa taakse. Siitä jouduttiin pienesti keskustelemaan etenkin oikeaan kierrokseen. Lopulta sieltäkin muutama hyvä pätkä tuli. Vasemmalle laukka kantoi paremmin. Takaosaa pitää vähän vahtia pysymään alla ettei jää kauas tai työnny sisälle. Siirtymisiin vielä lisää voimaa niin hyvä tulee! Hyvällä mallilla on poni ja ratsastuksen idea!!"

Kaulahuivi alkukäynteihin, ettei ainakaan poika palele!






Torstaina kouluiltiin ponin kanssa rennosti kentällä ilman satulaa tehden ihan perusjuttuja, kuten väistöjä ja avoja. Fasu oli alusta asti aika energinen, eikä olisi malttanut keskittyä aina työntekoon, mutta loppua kohden poni alkoi olemaan paljon parempi ratsastaa. Etenkin laukat tuntuivat tosi hyvältä, kun Iina oli edellisenä päivänä saanut ne hyvin läpi. Perjantaina päästiin ponin kanssa hyppäämään ja rakentelin meille pitkään suunnitelmissa olleen jumppatehtävän - kylläpä oli hyvää takapään treeniä! Alkuverkat otettiin vaihtelun vuoksi kentällä, kun se on nyt ollut sen verran hyvässä kunnossa, eikä maneesissa olisi saanut välttämättä kovin hyviä kuvia. Alkuverkkojen jälkeen siirryttiin maneesiin, jossa Heikki talutteli poitsua sen aikaa kun rakentelin meille estetehtävää.







Aloiteltiin taas pienistä korkeuksista ja nostettiin sitä mukaa, kun poni tuntui hyvälle ja hypyt onnistuivat. Meinasi tila loppua vähän kesken, kun koko maneesi ei ole käytössä ja Fasu innostui välillä esteen jälkeen pomppimaan niin, että meinattiin olla maneesistakin ulkona! Tultiin muutamisen kerran toiseen suuntaan, että saatiin oikeasta kierroksesta myös otettua hyppyjä ja kaikinpuolin treenit sujuivat kyllä oikein kivasti. Tykkään hirveästi myös erilaisista jumppatehtävistä, jotka ovat ennen kaikkea myös oikein hyödyllisiä ja ponillakin oli epäilemättä hirveän hauskaa! Korkeimmillaan pysty taisi olla n. 90cm ja okseri joku metrinen. Muutaman kerran oli kuskilla lieviä ongelmia pysyä täysin tasapainossa, etenkin kun poni lähti vielä okserin jälkeen pomppimaan, mutta kunnialla selvittiin. Lopuksi tultiin pelkkää kavalettia pitkällä linjalla niin, että ponin täytyi malttaa rauhassa ja pysyä täysin suorana linjalla. Ei jouduttu asiasta juurikaan neuvottelemaan, vaan Fasu malttoi alusta asti aika hyvin. Oikea hyvänmielen treeni kaiken kaikkiaan!






Lauantaina Annika oli ollut puomi/estetunnilla Fasun kanssa ja poitsu oli kuskin mukaan ollut oikein hieno! Olivat tulleet puomeja alkuun ja lopuksi hypänneet vähän isompaa. Pääty-ympyröillä oli ollut puomit ja molemmilla lävistäjillä sarjat. Pienien alkuhöyryjen jälkeen poni oli malttanut yllättävän hyvin ja Annikakin oli selvinnyt koulupenkillä estetunnista. Kuulemma sillä koulupenkillä olikin yllättävän hyvä hypätä, kun siinä on sen verran isot polvituet. Pitääkin varmaan itse uskaltaa joku kerta kokeilla, jahka nyt ei sitä estepenkkiä vieläkään saada. Tämä jäi ainakin nyt vähäksi aikaa Annikan viimeiseksi ratsastukseksi, kun Annika muutti hevosensa kanssa toiselle tallille nyt viikonloppuna. Annikasta oli kyllä iso apu näiden kuukausien aikana ja oli kyllä oikea voitto löytää näin hyvä vuokraaja ponille :) Virallisestihan Annika lopetti jo lokakuun lopussa ponin vuokrauksen, mutta on edelleen autellut minua Fasun liikutuksien kanssa, kun en ole uutta vuokraajaa vielä löytänyt. Annika tulee varmasti Fasua kuitenkin vielä moikkaamaan joskus!

Annika ensimmäistä kertaa ponin selässä heinäkuun lopussa! Vähän on kyllä saanut F massaa lisää tuosta.


Sunnuntaina olin itse vielä Kouvolassa ja Maarit tarjoutuikin mielellään liikuttamaan Fasun. Maarit on nyt mennyt poitsulla nelisen kertaa ja tykästynyt poniin täysin. Hän autteleekin nyt jatkossa aina tarpeen vaatiessa ponin liikutuksissa. Sunnuntaina olivat menneet ulkokentällä ja tehneet ihan perusjuttuja temponvaihteluista sulkutaivutuksiin, Maaritin mukaan Fasu oli ollut oikein kivanoloinen. Alku- ja loppukäynnit kaksikko oli käynyt käppäilemässä maastakäsin kyläteillä.

Fasu saikin tällä viikolla jo uudet kengätkin jalkaan. Mikan piti alunperin lyödä heiluva etukenkä uusiksi, mutta päätyikin sitten samalla kengittämään ponin kokonaan uusiksi, kun kengitys olisi muutenkin pitänyt lähiaikoina hoitaa. Estesatula asiasta kyselen taas lisää ensi viikolla ja Hippoksesta odottelen meidän passia takaisin. Tähän uuteen passiin ei tietenkään ole merkitty mitään rokotuksia, vaan pitää varmaan käydä poitsun rokottaneelta eläinlääkäriltä kysymässä merkintä siihen, että rokotukset on ok. Kipassa näkyy kyllä meidän uusin rokotus, mutta kelpaakohan se pelkästään aluetasolla..? Pitääkin ottaa selvää!

4 kommenttia:

  1. Onko mikä sovellus tuo josta näkyy teidän maastoreissu? Mutta kivoja kuvia ja supersöpö Fasu c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sports Tracker. Mukavaa kuulla, että pidit ja paljon kiitoksia siulle! :')

      Poista
  2. Löysin vasta blogisi, onpa kaunis hevonen sinulla! Pitääkin jäädä seurailemaan :)

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)