keskiviikko 1. lokakuuta 2014

syyskuun loppupäivät maastoilun ja esteiden merkeissä!

Viimeeksi päiviteltiin Fasu-kuulumisia keskiviikkona, joten olikin jo korkea aika tulla päivittelemään! Tosiaan tarkoitus oli sunnuntaina jo päivitellä blogi kun uutta matskuakin oli kertynyt ihan mukavasti (huom. oli) Käytiin lauantaina ensimmäistä kertaa vierailemassa hiekkakuopalla ja muutenkin maastoilemassa, sekä otettiin paljon yhteiskuvia sänkkärillä ym (oli hieno auringonlaskukin..) Ennen kuin ehdin tajutakkaan niin sunnuntaina ennen tallille lähtöä menin ja alustin muistikortin - sinne katosi sitten iiiso kasa kivoja videoita ja kuvia. Vieläkin harmittaa, että pitikin mennä säätämään!

Käytiin tänään tekemässä lauantainen kuvausreissu uusiksi.. F'n vilkutusnäyte!

Annika tosiaan liikutteli jätkän keskiviikosta perjantaihin ja heillä olikin ollut keskiviikkona Iinan koulutunti, joka oli kuulemma mennyt tosi hyvin! Etenkin ravissa oli tullut paljon kivoja pätkiä. Torstaina oli taas vaihteeksi ollut todella huono sää, joten Annika oli suunnannut suosiolla Fasun kanssa maneesiin. Aluksi hän oli juoksuttanut poitsun, jonka jälkeen ottanut vielä kaikki askellajit läpi ilman satulaa. Perjantaina Annikan oli tarkoitus lähteä maastoon, mutta F oli pistänytkin shown pystyyn. Kaksikko päätyi lopulta kentälle kouluilemaan ja poni oli ollut siinä fiksusti, vaikka olikin ollut aika energinen.

Lauantaina käytiin tosiaan ensimmäistä kertaa hiekkakuopalla pyörähtämässä, sieltä löytyi jos jonkinlaista mäkeä ja pientä laukkapätkääkin. Ennen tallille takaisinmenoa käytiin ottamassa sänkkärillä vähän ravia ja muutamat yhteiskuvat. Sunnuntaina estevalkan peruunnuttua päädyttiin Iinan kanssa hyppäilemään kahdestaan. Iina oli rakennellut meille kentälle kaksi linjaa - toinen 3:n laukan linja ja toinen 1:n laukan sarja. Alkuverkoiksi tultiin pääty-ympyrällä molempiin suuntiin pikkukavalettia ja aloitettiin hyppääminen ristikkolinjalla. Verkkahyppyjen jälkeen alettiin tulemaan koko tehtävää, joka sujui tosi hyvin! Korkeimmillaan tehtävän esteet olivat n. 90-100cm ja F oli koko estetreenien ajan sopivan energisen, että terävän tuntuinen. Yhtäkään pudotusta ei tullut ja kerrankin kaikki pidätteet menivät halutusti läpi, eikä jarrutkaan kadonneet. Loppuun käytiin vielä sänkkärillä piipahtamassa, kaikinpuolin onnistunut treeni!

Viimeinen rata, jota hypättiin.

Hirveän puhdas poni ennen ratsastusta.. :D Onneksi Magic Brush tehosi hyvin.







Iinan koirasta Vilhosta muutama söpö kuva!




Maanantaina kouluiltiin kevyesti kentällä reilu puolisen tuntia ja venyteltiin aluksi ja lopuksi pitkään eteen-alas ravissa. Tehtiin vähän väistöjä ja avoja ravissa, että käynnissä ja poni oli ihan miellyttävä ratsastaa, kunhan malttoi keskittyä olennaiseen. Laukassa poni oli kuitenkin superhyvä ja kevyt ratsastaa, laukka rullasikin todella hyvin myös vaikeampaan suuntaan.



Tiistaina
käytiin tosiaan tekemässä lauantainen kuvausreissu uusiksi ja käytiin hiekkakuopalla pyörähtämässä. Matkan varrella pystyi hyvin laukkaamaan hiekkatien laidassa ja poni olikin ihan innoissaan päästessään rallittelemaan! Hiekkakuopalla kiipeiltiin muutamia mäkiä, laukkailtiin, hypättiin pari kertaa tynnyri ja poni oli kyllä mielissään. Lopuksi käytiin läheisen pellon reunassa ottamassa askellajit läpi, jonka jälkeen suunnattiin tallia kohti. Olipa mukavaa käydä taas kunnolla maastoilemassa :)















Jiihaa!

Heikki ratsastikin loppumatkan talliin, pääsin itsekin vähän jaloittelemaan!

Pitkästä aikaa myös Sport Trackers -yhteenveto, jonka muistin tosin sammuttaa vasta kun oltiin tallista lähdössä. Eli jonkun puolisen tuntia voi ajasta ottaa pois.. :D




Huh, nyt oli ainakin kuvia kerrakseen ja muutama videokoostekin kaverina, toivottavasti en liian täyteen postausta ahtanut! Nyt keskiviikkona ja torstaina Fasulla onkin Iinan koulutunti, keskiviikkona minun kanssani ja torstaina Annikan kanssa. Perjantaina hyppäillään jotain kentällä ja Annika liikutteleekin vuorostaan jätkän sitten la-su. Sunnuntaina/maanantaina todennäköisesti pääsen seuraavaksi bloggailemaan, kun viikonlopuksi suuntaamme Kouvolaan. Hirveä hinku oisi jo kisoihinkin, mutta pitää odotella Fasulle uutta passia. Edellinen on tosiaan kateissa, eikä löydy sitten mistään, vaikka on kissojen ja koirien kanssa etsitty.. No onneksi asia on saatu nyt eteenpäin, yksi huoli taas vähemmän!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. F kiittää :') Kyllähän se joskus tosi harvoin, tuossa tosin pyysin.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tosi kiva kun maastostakin on hyviä kuvia! Tykkään c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli mieluinen ja suuret kiitokset! =)

      Poista
  3. Ihana toi viimesin video ja kivan näkösiä maastoja teil :--) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kommentistasi! :) Joo hyviä maastoja löytyy kyllä kilometrikaupalla, ei olla Fasun kanssa käyty kun ihan lähistöllä tutkailemassa, nytkin vasta lauantaina ekaa kertaa tuolla hiekkakuopalla päin ja sieltä löytyi kyllä paljon kivoja mäkiä, polkuja yms!

      Poista
  4. Joku pikkasen innoissaan maastossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. F on kyllä aina yhtä innoissaan maastossa, kunhan ei vaan tuu mörköjä vastaan! :D

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)