sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

together we vow that our colors will sparkle the faith

Huhheijaa, päivitellääs blogia taas vähän ajan tasalle! Pahoittelen, ettei kunnollisia postauksia ole tullut hetkeen, muttei tässä ole kyllä mitään sen suurempia tapahtunutkaan. Itsellä bloggausinto menee aika pitkälti nollassa, jos ei mukana ole ajankohtaista matskua - no onneksi kesää kohti asia tulee taas korjaantumaan! ;D Viki ja Helka tosiaan pääsivät lauantaina maneesille pomppimaan, siitä vähän lisää alempana.


Maanantaina Roosa teki miun kanssa iltatallin ja käytiin Fasun ja Viksun kanssa pyörähtämässä läheisellä "koirankoulutuskentällä". Jotkut vanhat lukijat saattavat ehkä hämärästi muistaa, mutta kyseessä on siis tallin lähistöllä oleva vanha hiekkakenttä, joka toimi ennen koirankoulutuskenttänä. Siinä pystyi hyvin työskentelemään käynnissä, sekä ottamaan myös lyhyitä ravipätkiä. Tiistaina Tiia oli käynyt liikuttelemassa Viksun aamupäivällä ja Fasun kanssa käytiin ihan rennosti käppäilemässä tallin lähiympäristössä.


.. ja vuosihan oli tosiaankin näissä 2011

Keskiviikkona
lähdin tallille miltein suoraan koulun jälkeen. Juoksutin Fasun irtona tarhassa, jonka jälkeen tein iltahommat valmiiksi Tiia varten. Käytiin Roosan, Veeran ja Karon kanssa katsomassa 21 tapaa pilata avioliitto ja oli kyllä ihan hyvä leffa - sai ainakin nauraa! Torstaina ratsastettiin Roosan kanssa Viki ja Fasu kevyesti omalla kentällä, joka on nyt käyty auraamassa. Nyt siinä ainakin mahtuu tekemään kunnon käyntityöskentelyt, mutta ravi- ja laukkatyöskentelyyn kenttä onkin sitten taas liian kova ja epätasainen (...) Että se siitä sitten eli lumien sulamista odotellessa! Meiän ratsastus painoittuikin lähinnä taivutteluihin, siirtymisiin, väistöihin ja avoihin. Perjantaina ratsastin Fasun saman kaavan mukaan kuin mitä edellisenä päivänä. Tein
käynnissä pääosin väistötehtävää, jota ollaan tehty joskus Nancyn valkassa, että sain ponin selän liikkumaan paremmin. Fasun liikutuksen jälkeen juoksutin Helkan liinassa kentällä ja Tiia oli käynyt taas aamupäivällä liikuttelemassa Vikin.

Voisitkohan sulaa mahdollisimman pian..?

Enivei - kesää odotellessa!

Lauantaina lähdettiin Vikin ja Helkan kanssa maneesille. Erika ratsasti Helkalla ja Tiia ratsasti Vikillä. Pienten sattumusten jälkeen päästiin lopulta maneesille, Erikan blogista löytyy tarkempaa selostusta aiheesta ja molempien blogeista omat analysoinnit treeneistä. Tein kaksikolle pienen 3 esteen tehtävän (4 hyppyä) ja molemmilla sujui miun mielestä oikein kivasti! :) Tää oli muuten myös ensimmäinen kerta kun Tiia hyppäsi Vikillä.



Mie lähdin heti maneesilta tulon jälkeen käymään nopeasti kotona ja siitä sitten matka jatkui Veturiin tsekkaamaan Roosan ja Karon kanssa JVG'n. Käveltiin sen jälkeen Prismalle ostamaan mässyä illaksi ja myöhemmin tehtiin myös todella herkullisia tortilloja Karolla ♥ Erika hoiti reippaana iltatallin ja juoksutti myös illemmalla Fasun irtona tarhassa.




Tänään Erika kävi liikuttelemassa Helkan kevyesti ennen kuin lähti takaisin Jaalaan. Roosan ja Karon kanssa käytiin katsomassa tänään vielä Harjakainen ja Nost3 & Protro.





Myöhemmin mie kävin tekemässä iltatallin ja liikutin samalla myös Viksun ja Fasun kentällä ilman satuloita. Ennen Fasun liikutusta käytin ponin pari kertaa kopissa ja jätin sen viimeisellä kerralla hetkeksi sinne ihmettelemään. Aluksi Fasu rymysi jonkun aikaa, mutta otin ponin sitten heti pois, kun se osasi olla asiallisesti. Hiljaa hyvä tulee, nyt pyritään lastailemaan ponia päivittäin, niin toivottavasti meillä on pian taas hyvin matkustava kyytiläinen :)

Vikin ja Fasun kanssa tein aika käyntipainoitteisen treenin, joka sisälsi lähinnä taivutteluja ja väistöjä. Pitkillä sivuilla pystyi ottamaan vähän ravia, joten lisäsin välillä myös muutamia lyhyitä ravipätkiä mukaa. Molemmat olivat tosi kevyitä, että miellyttäviä ratsastaa. Fasun kanssa käytiin aluksi pyörähtämässä maastossa pikkulenkki ja pitkästä aikaa muistin/jaksoin laittaa Sports Trackerinkin päälle - olkaas hyvät!




Ensi viikon sunnuntaina suunnataan luultavasti taas maneesille. Sitä en vielä osaa sanoa mennäänkö Fasun kanssa estevalkkaan (riippuu lähinnä siitä miten edistytään tuon koppiasian kanssa ja miten pystyn ponia liikuttelemaan tällä viikolla), mutta Helka olisi tarkoitus käydä hypyttämässä vielä ennen kisoja (seuraesteet 01.04.)

++ Tilatessasi Horse Pet Dreams'ltä saat nyt jokaisesta yli 50e'n tilauksesta 10e'n lahjakortin!

2 kommenttia:

  1. miksei ella enää käy vikillä ratsastamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkänsä takia.. :/ Siitä tulossa jossain vaiheessa kunnollisempi postaus.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)