lauantai 26. tammikuuta 2013

"hyvin" alkanut tämä vuosi.. (+arvonnan tulos & haasteita)

Vihdoin ja viimein jaksan päivitellä blogia vähän ajantasalle, parisen viikkoa tässä onkin jo sairasteltu ja ehkä nyt alkaa lopulta pikkusen helpottamaan. Ei siinä mitään jos olisi edes normaali flunssa tai joku influenssa, huolisin vaikka kunnon räkätaudinkin mielummin.. Maanantaina miulla todettiin mononukleoosi ja olo on ollut aika kamala tällä ja viime viikolla. Kuumetta on ollut joka päivä - saattaa pompata ihan hetkessä yli 39'nkin. Lääkärissä on tultu juostua melkein joka päivä ja piikkikammoisena olen tietenkin ollut todella innoissani kaikenmaailman verikokeista. Eilen halusivat kipupiikinkin laittaa ja epäilivät vielä jonkinsortin kurkkupaisetta, jonka takia tökkivät sitten julmetun isolla neulalla kurkkuun.

"
Osalla potilaista perna suurenee. Fyysistä rasitusta ja kontaktilajeja kannattaa välttää jopa kuukauden ajan, koska suurentunut perna saattaa revetä, mistä seuraa vakava verenvuoto ja välitön sairaalahoidon tarve." Olen ollutkin sänkypotilaana tämän viikon, kun koulun käynti, talleilu ym. kiellettiin heti taudin selvittyä etten rasitu liikaa. Viime viikolla tein iltatallitkin pe-su, vaikkakin kuumetta oli päälle 38 parhaimmillaan. Yhtenä päivänä kävin vielä ratsastelemassa Fasulla kentällä - onneksi ei käynyt mitään. Koulussa olen jäänyt hyvin kaikista jälkeen ja meillä alkoi "sopivasti" koeviikkokin torstaina ja näillä näkymin taitaa jäädä loputkin kokeet tekemättä. Lisätehtäviä tulee ainakin kaikista kursseista, kun olen ollut niin paljon poissa, mutta toivottavasti en joudu tämän takia kokonaan uusimaan niitä.. :/

Henni laittoi miun fb-seinälle tälläisen torstaina :') Söpö Fasu ♥

Mutta onneksi meiltä löytyy niinkin ihanat tallitytöt kuin Roosa ja Henni, jotka ovat tehneet iltatallit ja samalla liikutelleet myös ponskeja (paljon kiitoksia tytöt! ♥) Henni on pitänyt kameraakin tallilla mukanaan, joten käykää ihmeessä kurkkimassa Hennin blogia - sieltä löytyy mm. videokoosteet eilisiltä ratsasteluilta ja huomenna pitäisi tulla uudet ratsastuskoosteet!

Reipas-Roosa

Ella kävi siis viime viikolla magneettikuvauksissa selkänsä takia ja alkaa nyt käymään fysioterapiassa kahdesti viikkoon. Kunhan Ella saa takaisin lihaksistoonsa voimaa ja "lääkityksen kuntoon" voi hän pikkuhiljaa palailla takaisin Viksun selkään.

Mie käyn maanantaina uudestaan verikokeissa, katsoo sitten millaisen tuomion saan ja milloin pääsen takaisin talleilemaan. Ihan kauhea hinku päästä tekemään jotain ja turhauttaa vaan maata kipeänä kotona.. Ei olla sairastelujen takia päästy Fasun kanssa kahteen vai jopa kolmeen edelliseen estevalkkaan, että lievästi sanottuna pistää ärsyttämään. No tästä suunta on enää ylöspäin, että eiköhän me tästä vielä nousta! Seuraavaan valkkaan mennään vaikka pää kainalossa ja jos nyt helmikuussa alkaisin toteuttamaan sitä pitkäaikaista suunnitelmaani (josta välillä olen maininnutkin), joka jummaa nyt ihan paikoillaan..


^Fasulla oli ihan kauhea halipula, kun ei pariin päivään ollut saanut samanlailla huomiota kun tavallisesti. Istuin Fasun karsinan edustalla olevalla kynnyksellä niin poni laski pään miun korkeudelle ja välillä tunki ihan kunnolla syliinkin päällään.. :D Se oli niin mielissään kun vähän poskesta sitä rapsuttelin ja heti kun lopetin poni alkoi rapsuttamaan miun jalkaa ja kerjäsi lisää rapustuksia muutenkin kiehnäämällä - höpsö poni!

Kylttipuodin kylttiarvonnan voitti Milla, paljon onnea! (otan sinuun pian yhteyttä @)


Ollaan saatu muutama haastekin, joten toteutetaas ne tähän väliin :)

Eli saatiin Emmiltä seuraavanlaisen haasteen - paljon kiitoksia!


Tässä tunnustuksen pelisäännöt:
Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle. Valitse 5 ihanaa blogia ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Viisi ihanaa blogia jotka valitsen ovat:


Veronican blogi
Erikan Ossin blogi

Elinan blogi
Kaisan blogi
Kristan blogi


---

Erikalta saatiin tälläinen haaste:

Säännöt:

Kerro 11 faktaa itsestäsi
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
Keksi 11 uutta kysymystä
Haasta 11 blogia
(en jaksa nyt miettiä)

1. Asun kerrostalossa äitini kanssa kahdestaan ja ollaan asuttu tässä joku kymmenisen vuotta.
2. Hain lukioon, koska amiksesta ei tuntunut löytyvän sopivaa linjaa ja halusin lisää miettimisaikaa.
3. Käyn nyt lukion toista luokkaa, enkä tiedä vieläkään yhtään mitä haluan lukion jälkeen tehdä (muuta kuin pitää välivuoden)
4. Olen aika itsekriittinen, erityisesti ratsastuksen suhteen, joka pistää välillä ärsyttämään.
5. Lempivärini on ehdottomasti sininen. Se näkyy mm. Fasun satulahuovissa!
6. Jätän suuremman osan asioista ihan viime tinkaan, jota aina lopulta kiroan, mutten silti osaa parantaa tapojani. Esim. kaikki koulun esseet sun muut jää aina vikalle illalle/yölle, kirjoitan ne vasta sitten kun on "ihan pakko". Muutoin ei löydy vaan inspistä.
7. Myöhästyn kaikesta lähes aina.. Paitsi töistä. Kouluunkin ehdin ihan viime hetkellä.
8. Inhoan paskanpuhujia, kaksinaamaisia ihmisiä, selän takana puhumista jne.
9. Rakastan matkustamista, autossa istumista, uusien paikkojen näkemistä jne. Haluaisin lähteä reilaamaan välivuotenani, jos saisin raha-asiat sun muut kuntoon!
10. Tykkään tehdä asioita spontaanisti. Saatetaan joskus kaverin kanssa hypätä vain seuraavaan junaan vailla määränpäätä.
11. Syöminen on kivaa ja ruoka on hyvää.. Oon itseasiassa kyllä tosi nirso ruoan suhteen, varsinkin jos se on vähänkään "erikoisempaa".

Haastajan kysymykset minulle: 

1. Miksi harrastat tätä lajia (ratsastusta)?

- Miksi en? Tai siis apua hämmentävä kysymys. No laji on vetänyt puoleensa jo monen monta vuotta ja en kyllä vaihtaisi muuhun. Tämä on se miun juttuni. Ei minusta olisi kyllä juoksemaan minkään pallon perässä - aivan liian tylsää! Ratsastuksessa pidänkin erityisesti siitä, että se on niin monipuolinen laji ja lisäksi todella hyvää liikuntaa.

2. Mitkä on tavoitteesi?
- Tämän kauden tavoitteina startata Fasun kanssa jossain harjoitus/seurakoulukisoissa ja alueella startata metrissä. Pidemmän kaavan suunnitelmista en osaa sanoa, kun en yhtään tiedä mitä tulevaisuudeltani haluan. Kieltämättä olisi upeaa päästä hyppäämään joskus isompiin luokkiin tai vaikkapa päästä ulkomaille jonkun heppagurun oppiin.

3. Kauanko olet harrastanut ja mistä kaikki lähti?
- Hmm, ihan alusta saakka en heti ratsastanut, vaan kävin vain hoitelemassa hevosia lähitalleilla. Vuosi taisi olla silloin 2005, ratsastuksenkin saatoin tosin aloittaa vielä samana vuonna. Kävin katsomassa kerran kaverini ratsastustuntia ja silloin vasta kunnolla "heppakärpänen" puraisi ja pakkohan se oli itsekin käydä kokeilemassa!

4. Missä tasolla olet juuri nyt?
- Sanoisinko jotain, että koulupuolella n. He B, esteillä 90-100cm..?

5. Kilpailetko/haluisitko kilpailla, miksi?
- Kyllä kilpailen, harjoitus-aluetasolla esteitä.

6. Haluatko oman hevosen vai onko jo? Huonot ja hyvät puolet omistamisessa?
- Fasu on oma. Hyviä puolia tietenkin se, että saa itse päättää kaiken omaan hevosensa liittyvän ja yleensä oman hevosen kanssa pääsee paremmin etenemään ratsastusurallaan. Huonoja puoliin kuuluu esimerkiksi rahan kulu ja itse joudun myös luopumaan aika monesta asiasta Fasun takia, koska oma hevonen vaatii myös paljon aikaa ja vastuuta, sekä tallilla on käytävä päivittäin.

7. Missä olet parhaimmillasi hevosen kanssa?
- Hmm. Fasun kanssa ollaan ainakin elementissämme päästessämme esteradoille, mutta ettäkö olisin parhaimmillani esteradalla, äh. Vaikea kysymys :D
8. Entä missä huono?
- Ainakaan en osaa enää valjastaa hevosta - vielä vuosia sitten osasin!

9. Mikä on kivoin ratsastuslaji? (esteet, koulu, ajo...jne)?
- Yllätys yllätys, esteet!

10. Missä haluat vielä kehittyä?
- Pessimistinen vastaus - kaikessa. Istunta, apujen käyttö, vaikutus hevoseen jnejne. ylipäätänsä kehittyä paremmaksi ratsastajaksi ja hevosen käsittelijäksi. Tykkään nimittäin kovasti Fasun kanssa työskennellä myös maastakäsin.

11. Mitä toivot tulevaisuudelta tässä lajissa?
- Vastasinkin tavallaan tähän jo ylempänä. Tietenkin, että kehitymme Fasun kanssa molemmat enemmän ja että saan jatkaa lajin parissa mahdollisimman pitkään.



Muistakaahan vastailla sivupalkin kyselyyn!

8 kommenttia:

  1. hyi kamala, tuo on kauhia tauti! ;s mulla oli se viime kesänä ja korvatulehus tuli heti sen jälkeen.. en kyllä kauaa sänky potilaana ollut, vissiin viikon, kun antibiootit alko vaikuttaan niin hyvin, että jaksoi jotain tehäkkin. :D en ees tienny noista kaikista mitä siitä voi tulla.. hyihyi.. lähdin vielä kaikenlisäksi ratsastamaan heti, noh onneksi ei tullut mitään. :) ja parane pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps :/ No joo, on kyllä sangen ärsyttävä tauti ja vielä niin hidasti paraneva, huhhuh. Mutta ehkä tämä tästä ja kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  2. Ään, on kyl inhottava tauti! Mul oli joku vuos pari sit just viimeisen viikon ennen kesälomaa tossa taudissa, alko hyvin kesäloma ku oli ekan viikon potilaana :( mut parane pian!

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)