Palataan aluksi vielä hetkeksi viime viikkoon ennen pikkujoulutunnelmia. Viime sunnuntaina käytiin Erikan ja hänen poikaystävänsä kanssa vierailemassa Blogiexpossa, joka järjestettiin nyt toista kertaa. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Tampereella ja tänä vuonna siirryttiinkin Lahden Jokimaalle. Lahti oli mielestäni sijainniltaan paljon parempi, mutta Tampereen tiloista tykkäsin kuitenkin enemmän, vaikka tilaa olikin vähän. Siellä tapahtuma oli kuitenkin jollain tavalla tiiviimpi, eikä kylmyyskään päässyt yllättämään (toisaalta allekirjoittanut onkin oikea vilukissa..) Lisäksi olisin kaivannut tapahtumaan enemmän näytteilleasettajia, tälläisten tapahtumien yhteydessä on aina hirveän kivaa päästä seikkailemaan eri myyntikojuissa ja tekemään löytöjä.
Blogipaneeli meneillään, kuvasta kiitos Ellikki |
Blogiexpon tunnelmia löytyy myös näistä linkeistä:
Kaktu & Futura - Blogiexpo 2016
Pennie's based on true story - It's all about money
Muuliprojekti - Blogiexpofiilikset Jokimaalta
Saatiin myös testipakkaukset erilaisia rehuja - Fasulle ainakin upposi erittäin hyvin! |
Lauantaina kävin aamupäivällä vähän hypyttämässä Pinjaa ja Fasua, samalla asenneltiin Pinjan kanssa ponille polar padit (kärkihokkeihin kiinnitettävät tilsakumit) joka jalkaan. Voi luoja mikä operaatio. Tai ehkä se olisi ollut vähän miellyttävämpää, jos olisi varannut niiden rassaukseen puolet enemmän aikaa. Niskat ja hartiat on niin jumissa ettei ilman särkylääkkeitä pärjää ja käsissä kunnon taistelujäljet kun vuorotellen sai tapella hokkien ja saksien (jotka eivät meinanneet mitenkään purra muoviin..) Mutta siellä ne nyt jaloissa on, kaikki neljä kappaletta ja toistaiseksi ainakin pysyneet ja ajaneet erittäin hyvin asiansa. Ja kyllä se loppua kohden helpotti kun alkoi jo tekniikkakin löytyä. Eipä tullut lenkillä tilsan tilsaa, vaikka lauantaiksi oli satanut kunnon nuoskalumet.
Vähän tuli aikataulu vastaan kun kentällä oli alkamassa tunnit, mutta kerettiin ottamaan muutamia kavalettihyppyjä molempiin suuntiin. Kaksikolla sujui yleisesti ihan hyvin, vaikka Pinja ei olekaan hirveästi hypännyt. Alkuun oli hiukan rytmi, jonka myötä myös paikat hukassa, mutta pikkuhiljaa oikean rytmin löydyttyä löytyi myös paremmat paikatkin.
Kävin välissä kotona syömässä ja nappaamassa Hennin toiselta tallilta mukaani, jonka jälkeen suunnattiin takaisin tallille. Oltiin Elinan kanssa luvattu järjestää tallin pikkujouluihin pieni näytös yksäreiden toimesta ja esiinnyttiinkin Fasun kanssa kaulanaruillen. Viime kaulanarukerrasta oli varmaan pari kuukautta ehtinyt kulua, mutta hyvin käytiin kävelemässä maastossa alkukäynnitkin pelkällä kaulanarulla ja tallitiellä ravailtiin ihan ongelmitta.
Alkoi jo hämärtää, jonka takia laatu vähän kärsi. Tässä esiteltiin laukanvaihtoa. |
Lopuksi näytettiin selästä käsin muutama temppu... |
... ja myös maastakäsin mm. irvistys, kumarrus, vilkutus ja jalan ojennus. |
Ripen lohikäärmepuku oli kyllä aivan mahtava! |
Esitys meni oikein hyvin - otettiin kaikki askellajit läpi ja tehtiin muutama laukanvaihto, jonka jälkeen esitettiin muutamat temput. Fasu kuunteli ja suoriutui oikein hyvin, pohja tosin verotti aika paljon, eikä uskallettu hirveästi laukkailla. Mutta hauskaa ainakin oli! Tänään käytiin reilun tunnin käyntipainoitteinen maastolenkki ja ponilla tuntui olevan taas hirveästi menohaluja. Huomenna käydään reippaampi lenkki Elinan ja Ripen kanssa mikäli pohjat vaan sallii ja keskiviikoksi varasin meille läheisen maneesin, että päästään hyppäämään paremmin. Kauhea rumba vaan aina kun pitää erikseen kysellä koppi, kuski ja vetoauto.. Mutta maneesireissusta tulossa sitten seuraavaa postausta!
Heiii!!
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoistasi, ja todella kiva, kun olit kuuntelemassa luentoani nettikiusaamisesta. Oli kiva olla puhumassa siellä. Vaikka aika kylmä olikin (toinen vilukissa täällä).
Ja hei, siulla on tosi kiva blogi!
T:Kirsi S.
Oi, kiitoksia paljon! :) Oli kyllä mielenkiintoinen luento, toivottavasti pääsen näkemään sinut vielä joskus uudestaankin livenä.
Poista