perjantai 15. heinäkuuta 2016

ylivoimaisesti kesän paras heppailupäivä!


Kuten kuvasta näkyykin, päästiin ponipojan kanssa pitkästä aikaa kunnolla uimaan - ja voi sitä riemun määrää! Koko kesän olen harmitellut kun tallilla tai sen läheisyydessä ei ole mitään uittomahdollisuutta, mutta vihdoin ja viimein saatiin järjestettyä meille kyyti n. 15km päässä olevalle rannalle (ranta ei ole kaupungin yleinen ja ollaan saatu lupa siellä uittamiselle). Tuo kyseinen ranta on vieläpä ehdottomasti yksi suosikkirannoistani Kouvolassa, enkä suinkaan ole kuin pienen ikuisuuden haaveillut joskus pääseväni sinne rantaveteen Fasun kanssa laukkailemaan.. ;D Mutta niin vaan unelmilla on välillä tapana toteutua, oli kyllä niin onnistunut ja kaikinpuolin kiva reissu!

Fasu meni oikein mallikkaasti koppiin ja matkusti kiltisti molempiin suuntiin, allekirjoittanut taas kerran jännitti aivan turhaan matkoja. Osa (ainakin vanhemmista) lukijoista varmaan muistaakin, että meillä on ollut aiemmin aikalailla ongelmia kopissaolon suhteen, mutta sitkeän harjoittelun tuloksena F matkustaa nykyään ihan asiallisesti. Ei meille koskaan niinkään se koppiin meno ole ollut ongelmana, vaan siellä kiltisti oleminen, ettei ihan seiniä pitkin mennä.




Ihan alkuun Fasu ei oikein tiennyt miten päin olisi pitänyt olla, aikaisemmin ei näin isoilla rannoilla oltu käytykään. Lisäksi aallot olivat paikoin aika valtavat, kunnon vaahtopäitä vyöryi pientä ponia kohti ja aallot olivat hurjan pelottavia niiden lyödessä rantaan - vähemmästäkin sitä alkuun vähän jännitti. Eipä tosin kauaa mennytkään kun ponipoika rohkaistui ihan kunnolla puljailemaan ja hetken kuluttua kahlailtiinkin jo ravissa innokkaana menemään. Muutamat pienet laukkapätkät uskalsin ottaa, fiilis oli kyllä aivan mahtava! Laitoin tosiaan ihan mekon päälle, että saataisiin vähän tunnelmallisempia kuvia, ja kuvistakin tuli juuri sellaisia kuin mitä olin ajatellut. Suurkiitokset vielä Erika!

Eikä epäilystäkään, etteikö poni olisi nauttinut - toinen ihan onneissaan painoi siellä menemään, että välillä sai ihan toppuutella. Kyllä siinä tuli itsellekin niin hyvä mieli :) Erika kävi minun jälkeen hetken poitsun kanssa uimassa, jonka jälkeen otettiin Fasu vielä liinaan ja käytiin kolmestaan vähän kauempana kahlailemassa. Tuo rantahan on tosi matala, saa tyyliin puoleen väliin järveä mennä ennen kuin pääsisi kunnolla uimaan. Ei juurikaan ihan kunnolla uitu kuin ihan pikkupätkiä - hurjat aallotkin alkaa lyödä jo ponia korville jos yhtään syvemmälle olisi mennyt.

Tähän väliin "pieni" kuvapläjäys, toivottavasti tykkäätte!

Hurjan pelottavat kivet taisivat vähän jännittää ponipoikaa.. :D
No olihan ne nyt yhtä hurjia toiseenkin suuntaan!











Toinen hylätty ihan yksin keskelle järveä.. :D Ei vaan sukellettiin Erikan kanssa ja F jäi miettimään mihin ne nyt oikein katosivat?!

Hyvin huomaa värieron ponissa, kaula jäi kyllä nyt vähän likaiseksi, mutta pikkuvikoja!


Pieni videokooste muutamasta klipistä:



Ilmoitin meidät vajaan kolmen viikon päästä oleviin läheisiin mätsäreihin -  tästäkään ole kuin varmaan vähintään kolme vuotta haaveiltu, mutta aina tullut jotain esteitä... Kerrankin sattui vapaapäivä oikeaan kohtaan ja sain kyyditkin vielä onnistumaan, jes! Fasu on tosiaan kerran elämänsä aikana ollut mätsäreissä, 2013 Hennin esittämänä. Ihan hyvin poni pärjäsikin, F palkittiin 1. palkinnolla ja oli myös BIS-3, eli ei yhtään hassummin. Ja ehdottomasti ollaan menossa uudelleenkin vielä tänä kesänä uimaan kunhan saadaan kyydit taas onnistumaan - oli kyllä mukavaa vaihtelua :)



Edellinen puhelimeni hajosi viime viikonloppuna ja sain tiistaina käyttöön uuden puhelimen (Huawei P9 Liten), johon olen ollut oikein tyytyväinen. Tosin uittoreissulla mokoma tipahti kokonaan veteen ja nyt pidetäänkin peukkuja pystyssä, että säikähdyksellä selvittiin.. :D Alkuun kyllä hetken temppuili, mutta ainakin tällä hetkellä toimii vielä normaalisti, tuohan ei ole nimittäin mikään vedenkestävä malli mielestäni.. Hohhoijaa, saa luvan kyllä nyt sen pari vuotta kestää!

Vähän venyi taas myöhään bloggaaminen, pidemmittä puheitta palaillaan viikon sisään ainakin puhelinkuvien tyhjentelyn merkeissä asiaan. Ja heittäkäähän ihmeessä mielipidettä tämän päivän kuvista - mikä oli teidän suosikkinne? :)

8 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia kuvia! Harmi kun oma hevonen ei syty tuolle uimiselle taikka kahlaukselle niin tyydytään hiekkakasoihin mielummin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit ja paljon kiitoksia! :) Haha, voi ei, miusta taas tuntuu lähinnä siltä että tuolle mokomalle kasvaa evät heti kun pääsee uimaan.. :D

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Nuo laukkakuvat vedessä ovat upeita :3 Saisipa meistäkin tuollaisia otoksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, suurkiitokset :') Erika onnistui kyllä saamaan meistä tosi kivoja kuvia, juuri sellaisia mitä olin ajatellutkin! Läheiselle rannalle vaan ja kuvaaja messiin, eiköhän se siitä! ;D

      Poista
  3. Ihania kuvia! Käytiin oman pappasuokin ja tallikaverin&hänen poninsa kanssa samaisella rannalla viikko sitten sunnuntaina. Molemmat järkyttyivät aluksi hirmuisesti aalloista, mutte pienen pohdinnan jälkeen molemmat uskaltautuivat uimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! Haha joo, kunhan alkujärkytyksestä selvittiin niin se oli menoa sitten :D On kyllä hyvä muutoin hyvä ranta, toivottavasti ensi kerralla ei tuosta ainakaan isommaksi aallot mene.. :D

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)