lauantai 9. huhtikuuta 2016

Be the change that you wish to see in the world


Tiistaina saatiin vieraileva kuski puikkoihin kun Peppi tuli jälleen vähän koutsailemaan Fasua. Pidemmittä puheitta kuski saakin itse raportoida heidän treeneistään: "Alkukäyntien jälkeen otettiin Fasun kanssa reippaasti eteen ravissa, että saatiin takajalat kulkemaan paremmin alle. Tällä kertaa keskityttiin enemmän laukan työstöön, pyrkimyksenä saada rento pyörivä laukka. Toiseen suuntaan laukka pyöri huomattavasti paremmin, kuin toiseen, mutta parani loppua kohti. Työmiesten tullessa häiritsemään kentän valopylväisiin Fasu menetti paikoitellen keskittymistään, mutta rentoutui nopeasti takaisin. Pojalla oli ainakin kivaa ja etenkin laukkatyöskentely oli ponin mieleen!"







Fasun liikutuksen jälkeen käytiin hakemassa Ella kyytiin ja suunnattiin katsomaan Ellan kaviokkaita. Tutustuin samalla reissulla pari viikkoa vanhoihin kaksoiskaritsoihin, jotka olivat kyllä aivan hurjan suloisia ja seurallisia! "Tähtiotsa" ja "Timantti" asuvat tällä hetkellä tallinomistajan kotona, koska niiden emo hylkäsi ne heti syntymän jälkeen. Hyvä, että maltoin lähteä ollenkaan pois karitsojen luota kun ne kovasti kerjäsivät huomiota ja seurasivat perässä joka paikkaan. Loppujen lopuksi miulla olikin molemmat vauvat sylissä - harmi kun en saanut niitä kotiin asti viedä!

Suokkivanhus "Mörökölli" & Ella




 

Ellan suloinen koirasusivauva Edi

Keskiviikkona
oli alunperin tarkoituksena vain pyöräyttää Fasu liinassa, mutta Erika tulikin Kouvola-visiitille ja pääsikin
samalla sitten käymään ponin selässä. Alkuun otettiin liinassa kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen Erika kävi hetken kävelemässä ja ravailemassa. Parivaljakolla sujui pienen alkukankeuden jälkeen oikein hyvin. Fasu ei olisi alkuun malttanut keskittyä olennaiseen kun ympärillä tapahtui ponipojan mielestä kaikkea muuta jännää. Lopuksi käytiin vielä käppäilemässä pitkät loppukäynnit maastossa - kyllä nyt kelpaa taas mennä kun on kelit ja pohjat kohdillaan!











Torstaina käytiin heittämässä kevyt reilu puolen tunnin maastolenkki lähistöllä ilman satulaa. Pääosin ihan vain käppäiltiin muutamaa hölkkäpätkää lukuunottamatta. Vuokraaja liikutteli ponin nyt tänään, sekä huomenna ja sunnuntaina Fasulla olisi vuorostaan kranio, jos tallinomistaja vaan ehtii käsittelemään ponin.

Mites on laitetaanko blogin 5v. taipaleen kunniaksi arvontaa pystyyn..? ;D

2 kommenttia:

  1. Arvonta kuulostaa hyvältä! Hui että, viisi vuotta on mennyt ihan huomaamatta! T. yksi alusta asti seuraillut :D

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)