tiistai 21. heinäkuuta 2015

kännykkäkuvien tyhjentelyä ennen reissua

Ehdin tulla vielä päivittelemään pikaisesti tänne ennen reissuun lähtöä. Huomenaamuna lähtee Helsingistä lento Amsterdamiin, jossa yövymme Roosan kanssa ensimmäisen yön. Torstaina suuntaamme iltapäivästä junalla Belgiaan, jossa olemme maanantaihin saakka ja jossa siis Tomorrowland järjestetään. Ja ai että jännittääkö!

Lupailin teille kännykäntyhjennyspostausta ennen matkaa, joten pidemmittä puheitta:



1-3. Käytiin Ellan, Roosan ja Hennan kanssa pyörähtämässä Tampereen hevosmessuilla huhtikuussa, kun voitin meille vapaaliput. Olisikohan ollut kolmas vai neljäs reissuni hevosmessuille ja jälleen kerran taas oikein kiva reissu!


4&5. Henna nappasi Kouvolasta mukaan miun pikkusisarukset ja yhden hoitolapsistaan ja tuli päiväksi pyörähtämään Lappeenrannan Hoploppiin. Siellä me painettiin lasten perässä menemään.. :D Pitää sitä nyt vähän olla lapsenmielinen!



6-8. Muutama vanhempi kuva alkuvuodelta. F on kova antamaan pusuja ja rapsutuksia ♥


9&10. Kaverikuvat Mokkiksen ja Sakun kanssa.



11-13. Jonkun verran on tullut taas kuukausien aikana keilailtua, pelattua biljardia ja muutaman kerran ollaan tennistäkin käyty pelailemassa. 14. Olen jo pitkään halunnut taas käymään sirkuksessa (viime vuonnakaan ei onnistunut töiden takia), mutta kaikeksi onneksi Lappeenrantaan saapui parisen viikkoa sitten sirkus. Oli kyllä kaikinpuolin hyvä näytös - kieltämättä hiukan jännitti niiden puolesta, jotka katon rajassa taiteilivat.




15-17. Varattiin porukalla vappuviikonlopuksi meille mökki lähistöltä. Hiukan harmitti, kun meille ilmoitettiin vain pari päivää etukäteen, että mökki onkin remontissa, eikä saunatilat, palju tai sisävessa ollut käyttökunnossa. No mitä pienistä, hauskaa oli joka tapauksessa! :)



18-19. On tullut taas pelailtua jos jonkinlaisia (lauta)pelejä - käytiinkin yhtenä päivänä Hennan kanssa lähes kaikki yhden kuppilan pelit läpi.. :D Yksi suosikeistani on edelleen kyllä Monopoly. 20. Lappeenrantaankin tuli vihdoin ja viimein Amarillo ja pitihän se tietenkin käydä katsastamassa! Olikin oikein hyvät ja herkulliset annokset, namnam. 21. Frappe kermavaahdolla ei paljon selityksiä tarvitse ♥




22. Lappeenrannan satamasta tunnelmakuva yhdeltä illalta kun oltiin laivan kannella istumassa iltaa. 23. Olihan sitä pakko käydä tivolissakin pyörähtämässä, kun sellainen sattui lähistölle. Laitteet olivat enemmänkin suunnattu vähän nuoremmille (yllätys), enkä saanut ketään kanssani käymään edes yhdessä laitteessa, joten tyydyttiin sitten arpoihin ja narunvetoon.



24-27. Ponipotilaan kanssa seikkailemassa. Olen vieläkin hirveän ylpeä poitsusta, joka niin hienosti matkusti klinikkareissun ja malttoi koko pitkän päivän olla asiallisesti. Paljon kehuja tulikin ponin käytöksestä, oikea mallioppilas!


28&29. Saatiin muutama odottamaton vieras meidän piknikille. Enpä ole hetkeen nähnyt noin kesyjä sorsia - kiersivät vain ihmiseltä ihmiselle etsimässä ruokaa.



30-32. Käytiin äitin, mummin ja Heikin kanssa pari viikkoa sitten kanavaristeilyllä ja pääsin ensimmäistä kertaa menemään sulun läpi, jossa laiva laski 13 metriä. Oli oikein mukava kolmen tunnin risteily ja sääkin onneksi suosi meitä.



33. Veeran hirrrveän suloinen (ja pyöreä) chinchilla, Taco. 34-35. Käytiin Karon ja Veeran kanssa toissaviikolla pitkästä aikaa pyörähtämässä Korkeasaaressa. Paljon eläimiä ja nähtävää olikin - kolme tuntia meni yhteensä kun kierrettiin paikka ympäri.


36. Ohjasajoa viime viikolta, Fasu on ollut oikea mallioppilas ja käyttäytynyt todella hyvin. 37. Hieroja kävi hieromassa poitsun keskiviikkona, toinen niin nautti käsittelystä! Etupää ei ollut pahasti jumissa, takapää on edelleen, eikä sitä uskalla kokonaan kunnolla hieroa. Joten parin viikon päästä taas uusiksi.



38-40. Tallinnan reissusta muutama kuva kun käytiin kuun alussa Heikin kanssa heittämässä Tallinnaan muutaman päivän reissu. Aika meni liian nopeasti, Vanhakaupunki jäi melkein kokonaan tutkimatta, mutta ehtiihän sitä toki myöhemminkin. Kuumailmapallossa olisi ollut myös jännää käydä, mutta käytiin sitten ihailemassa maisemia Radisson Blu -hotellin kattoterassilta, jossa tuli juotua herkullinen kuvassa näkyvä mansikkamargarita.



41. Fasu kauhistelemassa eteen tupsahtanutta kukkapenkkiä, joka oli niin hurja! 42. Tomorrowlandin rannekkeet tulivat hienossa soittorasiassa. Vähän pitää vielä fiilistellä.


43-44. Ruokakuviin on hyvä lopettaa kännykkäkuvat, koska ruokahan on hyvää ja syöminen kivaa.. ;D


Nyt tuli ainakin kuvia ihan reippaasti, toivottavasti tykkäätte! En uskaltanut muokkailla noita pystykuvia isommaksi, koska laatu muuttuu heti tosi rakeiseksi, pahoittelen. Pitäisi kyllä saada selvitettyä, että mistähän mahtaa johtua.

Laitetaan vielä loppuun muutama kuva tältä päivältä, kun lenkkeiltiin Fasun kanssa pitkästä aikaa uittopaikalle ja käytiin vähän puljailemassa. Toinen oli taas niin tyytyväinen päästessään vilvoittelemaan ja leikkimään vesipetoa. Päästäänköhän myö tänä vuonna kertaakaan kunnolla uimaan, saas nähdä. Mutta toivotaan niin!





Nyt pitääkin pikkuhiljaa lähteä Kouvolaa kohti ja varmaan joskus puoli 4-4 aikoihin pitää lähteä yöllä ajelemaan kohti lentokenttää, hui! Palaillaan ensi viikon puolella kunhan reissusta selviän - todennäköisesti kirjoittelen teille matkasta jonkinlaista postausta. Instagramia päivittelen matkan aikana, käykäähän kurkkimassa jos kiinnostaa :)

8 kommenttia:

  1. Mistä nuo Fasun leopardiriimut ovat? Paljonko maksoivat? Kivaa reissua teille! :)

    VastaaPoista
  2. Paljon noi tomorrowlandin liput makso? Ois niin siistii päästä itekkin käymään joku vuosi siellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pääset suoraan lipunmyynnistä läpi niin reilu 200e pelkkä festarilippu 3pvn, mutta siitä on aika mahdotonta päästä läpi.. :D Itsekin parina vuonna yrittänyt monelta eri koneelta tuloksetta. Yksityiseltä kun ostaa niin parhaimmillaan voi joutua pulittamaan moninkertaisen summan.

      Poista
  3. Jees, kiva postaus :) Täällä on kans yks Tomorrowlandiin tuleva!

    VastaaPoista
  4. Tää oli tosi kiva postaus ja Fasu on niin suloinen :D♥ mut kivaa reissua!

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)