maanantai 14. tammikuuta 2013

videopostauksia ja maneesihyppelöitä

Johan on taas vierähtänyt viikko nopeaan tahtiin - en viikonloppun aikanakaan kerennyt blogia yhtään päivittelemään, joten pahoittelen, että postaus tulee myöhässä!

Maanantaina hieroja kävi tekemässä Fasulle kraniosakraalin. Mitään suurempaa sanomista ei tällä kertaa ollut, eikä jatkokäsittelyä tarvita. SI-nivel oli taas tukossa, pari kaulanikamaa vähän "vinksallaan" ja sen takajalan lihakset kireät, jossa epäilin olleen venähdyksen. Tiistaina Erika tuli Helkailemaan. Mie kävelin Fasun kanssa sillä välin kentällä, kun Erika otti siinä kaikki askellajit läpi. Kopioinkin tähän Erikan blogista yhteenvedon päivästä:


"Mentiin Jennan kanssa vasta kuuden aikaan tallille ja siivottiin ekaksi ponien karsinat. Menimme ratsastamaan kentälle ilman satuloita. Helkan kanssa menin keskiympyrällä, sillä se oli ainoa kohta missä pystyi kunnolla ratsastamaan kaikki askellajit. Helka oli tosi kiva ratsastaa ja kulki hyvin omalla moottorilla, ettei tarvinnut koko aikaa käskeä eteenpäin. Enpä mie muuta kuin taivutellut Helkaa, kun ei siinä muuta pystynyt tekemään. Laukassa Helka oli hirveän energinen, niin välillä meinattiin suistua ympyrältä ulos, mutta kumminkin loppujen lopuksi Helka oli hyvä! Tehtiin Jennan kanssa iltatalli vähän ennen yhdeksää ja käveltiin sieltä niille, kun jäin Kouvolaan yöksi."

Lauantain irtojuoksutuskuvat tähän väliin :)










Keskiviikkona
Erika kävi Helkailemassa sillä välin kun mie olin koulussa ja tekikin pikku videokoosteilun talleilusta. Fasun kanssa kävin muistaakseni pyörähtämässä ilman satulaa kentällä, jossa otin kaikki askellajit kevyesti läpi.




Torstaina ratsastin ponin kentällä pitkästä aikaa estepenkin kera ja Fasu oli tänä päivänä tosi hyvä ja rento! Perjantaina juoksutin Fasun irtona tarhassa ja poni oli aivan innoissaan. Mie seisoin vaan tarhan keskellä ja katselin kun poni veti rundia rundin perään häntä tötteröllä.. :D Ainut ongelma oli, että miten ihmeessä saan sen hidastamaan, kun Fasu ei sitten millään olisi tahtonut hidastaa vauhtiaan. Suuremmat virtansa kulutettuaan alkoi poni onneksi pikkuhiljaa hidastella - oli kyllä kerännyt ihan kiitettävästi energiaa.

Lauantaina tein teille pitkästä aikaa videopostauksen ja liikutin samalla kaikki ponskit. Akku meni kuitenkin loppumaan kesken ja videosta jäi uupumaan mm. Helkan karkaus (liina katkesi) Mutta pidemmittä puheitta laitan tähän muutaman kuvan ja videon päivältä:





Sunnuntaina käytiin Fasun kanssa maneesissa pomppimassa kuukauden tauon jälkeen. Pidin estekorkeuden matalana, kun ei olla saikkuilun jälkeen hyppäilty. Treenit meni ihan hyvin, ei tullut yhtään pudotuksia ja poni hyppäsi kokonaisuudessaan hyvin.



Sunnuntaiksi varasin miulle ja Fasulle estevalkan - toivottavasti päästäisiin tällä kertaa lähtemään, kun viime valkka piti perua. Miulla on nimittäin tälläkin hetkellä kipeä olo (+ kaulassa jotain ihme kipeitä patteja?!), pitääkin aamulla varmaan tilailla terveyskeskukseen huomiseksi aika. Toivottavasti ei olisi mitään vakavaa ja toivottavasti menisi nopeasti ohi mikä ikinä nyt onkaan.. Ellalla on muuten tällä viikolla kaksi lääkäriaikaa selkänsä takia, josko saataisiin edes vähän selville, että mikä siellä on vialla.. :/

PS. Muistakaahan osallistua meitin arvontaan!

17 kommenttia:

  1. mä ihmettelinkii et miks ei helkast ollu videoo tos sun koostees :D Sun pitää hommata se vara-akku niin ei pääse yllättämään jos akku loppuu ;D Fasu on taas hienona tos hyppykoostees :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D No joo niin pitäis! Fabiosta oli kiva päästä pitkästä aikaa pomppimaan :) Kiitokset Erika kommentistasi ja pahoittelen vastauksen kestoa!

      --
      Vastailen muille jahka tervehdyn joskus ja pääsen koneelle.. :/ Blogissa on nyt valitettavsti hetken hiljaisempaa kun olen edelleen kipeänä.

      Poista
  2. Kantsisko käydä kouluvalkoissa, koska huomaa miten fasu vetää ittensä virkkuukoukkuun ja itse ratsastaja vain haaveilee selässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten joku vaan osaa ratsastaa niin huomaamattomasti, eikä tuo fasu ole vielä kunnon virkkuussa ..:D

      Poista
    2. Tarkoituksena onkin alkaa käymään kouluvalkoissa aina kun sellainen tilaisuus olisi.

      Fasu oli kuitenkin ollut kevyellä (josta pelkkää kävelyä reilu viikko) melkein kolmisen viikkoa ja senkin jälkeen sitä on liikuteltu aika kevyesti. Meillä ei pysty edes ratsastamaan muualla kuin kentän keskiympyrän uraa pitkin, siinäkin vaihtelevasti, kun se saattaa olla välillä liian kova, jäässä yms. Todella huono treenata tällä hetkellä missään, joten ei ihmekkään että poni on tiputtanut kuntoaan ja lihaksiaan.

      Omaan silmääni F ei kovin virkkuukoukussa mennyt ja kyllä mie sitä jouduin muutamisen kerran ulko-ohjalla nostamaankin ja ratsastamaan hiukan voimakkaammin eteen. Poni oli kuitenkin treenien jälkeen vielä väsynytkin, niin en tohtinut enää hirveämmin vaatia siltä mitään.

      Poista
  3. Te ootte ihana pari Fasun kanssa :) ja Fasu on muuten ihan älyttömän sulonenkin ! Tosi kiva blogi ja ulkoasu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kommentistasi! :) Mukava kuulla, että blogi on mieluinen!

      Poista
  4. !:O siis ihan oikeesti varmaa paras blogi jonka oon lukeny tähän asti ! :) tosi ihana ♥ ++ liityn toki lukijaks ! :)

    VastaaPoista
  5. ihana fasu! Kuinka sä opetit sille tuon laukanvaihon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fasu kiittää! :) Se perjaatteessa osasi sen jo miulle tullessaan, piti vain vähän muistutella takaisin mieleen :)

      Poista
  6. Mun blogissa on haaste, tehkää joku jos kiinnostaa/joku jaksaa :)
    http://erika-only-live-once.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista
  7. Haaste :D
    http://emsjavoku.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)