keskiviikko 24. syyskuuta 2014

You don't have to close your eyes to dream

Fasu ihaili itseään kovasti maneesin peileistä, hupsu poni!

Annika liikutteli tosiaan Fasun perjantaina ja lauantaina - molempina päivinä oli kouluillut poitsun kanssa kentällä. Uusi koulupenkkikin on ollut lähiaikoina kovalla käytöllä ja osoittautunut kyllä todella hyväksi meille! F oli ollut Annikan mukaan
perjantaina aika virtaisa ja lähistöllä pörrännyt traktori oli järkyttänyt pienen ponin elämää.. :D Ihan hyvin oli kuitenkin mennyt, jahka poni oli malttanut keskittyä itse asiaan! Lauantaina kaksikko oli ollut Paken kouluvalmennuksessa ja saattekin nyt ensimmäistä kertaa Annikan kirjoittaman analyysin valmennuksen kulusta:

"Tehtiin aluksi ravissa voltteja ja sitten keskiympyrää, ihan perus taivutuksia vaan kumpaankin suuntaan. Fasu oli aika jännittynyt, ehkä kuskikin oli ja oon yleensä tehnyt sen kanssa alkuun väistöjä tai avoja ja sulkuja kun niillä se on helppo saada kuulolle, mutta nyt kun tehtiin enemmän ihan suoraa uraa niin oli hankalampaa. Ravityöskentelyn jälkeen alettiin tekemään laukassa pääty-ympyröitä. Sain ohjeet vaihdella asetusta sisään ja ulos ja säädellä laukkaa että saataisiin takaosa paremmin käyttöön. Lopputunnista poni ottikin takaset paremmin alle, sekä selän käyttöön ja rupesi toimimaan paljon paremmin. Viime minuuteilla oli sellanen fiilis et olisi voinut ruveta jo kunnolla ratsastamaan ja pitääkin ensi kerralla verkkailla vaikka puolituntia alle niin menee varmaan kivemmin :)"



Sunnuntaina päästin Fasun taas kentälle purkailemaan ylimääräisiä energioitaan ja rallittelemaan kenttää ympäri. Laitoin toiselle pitkälle sivulle yksittäisen esteen, jota poitsu innostuikin kovasti hyppelemään. Fasulle tekee oikeasti hyvää päästä ainakin kerran viikkoon spurttailemaan sielunsa kyllyydestä ja sainkin varmistuksen, että kentän viereisellä sänkkärillä saa mennä - jee! En malta odottaa, että päästään ponin kanssa ensi viikolla sänkkärille päästelemään ensimmäistä kertaa, tuskin toinen pysyy nahkoissaan!

Yhdessä vaiheessa poni sai jotkut ihme kohtaukset ja hyppi ristikkoa ympyrällä aivan onneissaan painellen kauheaa haipakkaa kenttää ympäri.. :D Ota nyt sitten selvää tuon järjenjuoksusta, hahha. Käväisin vielä lopuksi selässä ottamassa rennosti kaikki askellajit läpi ja poni oli kaikinpuolin ihan mukava ratsastaa! Alkoi jo tosin hämärtää sen verran, että kuvat alkoivat ikävästi heilahtaa, mutta laitoin nyt kuitenkin pari kuvaa näytille. Kohta se pimeä tuleekin jo neljän aikoihin.. Kesä ja lämpö takaisin kiitos.













Innostuin lataamaan vielä Fasun rallituspätkän erikseen tubeen:



Maanantaina kysyin Iinaa ratsastamaan Fasulla, kun saatiin vihdoin kunnon koulupenkkikin meille! Saattekin tällä kertaa ihan Iinan itsensä kirjoittaman analyysin ratsastuksesta:

"Kivanoloinen poni, joka hiukan oikeelta edestä jäykkä. Takaa tulee lyhyillä askelilla mukaan. Kun sai oikean lavan ratsastettua "pois tieltä" ja taipumaan rehellisemmin oikealle askel alkoi paranemaan. Vasemmalle oli "tyhjä" aluksi pohkeelle, vasen jalka "liukui rungon alle". Kun pääsi oikealta venyttämään kylkeä ja sai liikkeen ulos ulkokyljestä nousi pystyyn kantamaan itsensä jolloin vasemman pohkeen alle tuli ponia, jota ratsastaa. Työstettiin ihan perus pääty-ympyröillä taipumista ja tasapainoa. Kun molemmat kyljet olivat liikkeellä ja pystyssä yhtä paljon niin liike tasoittui ja pystyi myötäämään selän läpi kuolaintuntumalle ja ravaamaan eteen-alas venyttäen ylälinjaa auki. Kiva poni, lisää rentoutta vaan liikkeeseen niin saat joustoa ja tasapainoa, enemmän jalalla korjausta ja vähemmän kättä."

Fasu oli ollut kaulakappaleettomassa pihalla, jonka takia kaula oli tuon näköinen.



Paljon kiitoksia vielä Iinalle! :)

Tiistaina olikin varsin karsea sää ja lämpötilakin oli tippunut yhtäkkiä +3 asteen paikkeille, jonka lisäksi ulkona oli ihan kiitettävä tuuli ja sade! Fasu huusi jo portilla heti nähdessään minut ja oli oikein tyytyväisen oloinen päästessään sisälle lämmittelemään ja kuivattelemaan. Päätettiin hetken tuumailujen jälkeen suunnata maneesiin. Liikuttelin Fasun maastakäsin, kun maneesista on pressuja rikki, jotka heiluu ja "paukkuu" tuulessa, enkä tiennyt miten poni suhtautuisi niihin. Maneesiin on siis tilattu uudet pressut ja se ollaan muutenkin lähiaikoina remppaamassa! Aluksi F oli vähän jännittyneempi, mutta uskalsi pian rentoutua varsinkin kun kaverikin oli samaan aikaan maneesissa. Pääosin käveltiin, mutta tehtiin myös muutamia seuraamis/väistöharjoituksia ja pyöräytin ponia hetken maastakäsin ympyrälläkin.









Fasun uusi fleece, oli muuten tosi hyväntuntuinen ja kivanvärinenkin!

Annika liikuttelee poitsun keskiviikosta perjantaihin ja heillä onkin nyt keskiviikkona Iinan koulutunti. Itse suunnittelin lauantaina tekeväni jotain pientä kontrolliharjoitusta/puomijumppaa ennen sunnuntaista estevalmennusta, että toinen pysyisi nahkoissaan. Viimeistään siis maanantaina palaillaan uuden postauksen merkeissä, ellen sitten innostu tekemään kännykän tyhjennyspostausta..? ;D

Mitäs tykkäsitte kun blogissa oli nyt "vierailevia kirjoittajia", eikä kaikki ollutkaan minun käsialaani?

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Ihanaa että fasu löysi uuden satulan. Tää sun blogi on kiva. Nellalla on samanlainen fleece kuin Fasulla, mutta pinkkinä. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidit ja suuret kiitokset kommentistasi! :') Huh, kyllä on niin helpottunut olo kun vihdoin ja viimein löydettiin meille täydellinen koulupenkki! Oo, tuo fleece on kyllä hirmukiva =)

      Poista
  2. Moi! Oon seuraillu sun blogia ikuisuuden. Kiva blogi, ja ihanaa lukea postauksia ratsastajasta joka reenaa ja jopa kisaakin jonkum verran, ilman että on rikkaat vanhemmat jotka maksaa mitä mieleen juolahtaa. Eli siis teet työtä harrastuksesi ja ponisi eteen!

    Yksi asia mistä en tykkää yhtään blogissasi on nuo otsikot... jos jälkikäteen haluaa etsiä jotaim postausta vaikka jostain hyppykerrasta kun en ehtinyt videoa katsomaan, niin jätän katsomatta koska en jaksa avata jokaista postaista että missä se olikaan kun otsikot on tollasia. Kum taas jos siellä lukis "Rataesteitä kotona" esim niin sen löytäis.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon siulle mukavasta kommentistasi ja kiva, että blogi on mieluinen! Treenaillaan ja kisaillaan ihan mahdollisuuksien mukaan ja täysin itse harrastukseni kustannan.. :) Hmm, voisin lisäillä vaikkapa otsikon perään sulkeissa lyhyen yhteenvedon postauksen sisällöstä, tai toinen vaihtoehto olisi, että alkaisin käyttämään niitä tunnisteita bloggauksissa. Tykkään kuitenkin näistä tämäntyylisistä otsikoista, eivät ole ihan niin tylsiä.. :) Mutta paljon kiitoksia siulle vielä kerran!

      Poista
  3. Nää "vierailevien kirjoittajien" jutut oli tosi mielenkiintosia, toivottavasti saisit näitä toteutettua joskus toistekkin!

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)