Jenna & Fasu

Uusin youtubessa oleva "kunnollinen" Fasu-video:



Fasu sukupostissa !

Ferrari Kassarist, tutummin vain Fasu on vuonna -03 syntynyt eestinratsuponiruuna. Säkäkorkeutta herralla on ~148cm, virallista mittaa ei ole. Fasun isä on arabialainen täysverinen ja emä sekarotuinen, tosin ponin molemmat vanhemmat ovat sukupostin mukaan eestinhevosia. Fasun passia joskus tutkiessani siellä tosin luki, että eeii. on shetlanninponi..? No ehkä se selittääkin vähän jotain tuosta ponista!

Lyhykäisyydessään Fasu oli minulla ylläpidossa 03.04.11-09.06.11 ja ostettiin poni lopulta 2011 kesäkuussa minulle omaksi. Ollaan kilpailtu harjoitus-aluetasolla esteitä 2012-2015 vuosien aikana, korkeimmillaan ollaan startattu 90-100cm (tavoitteena siirtyä metrin luokkiin seuraavalla kaudella) Kotona ollaan hypelty parhaillaan ~110cm ratoja, yksittäisenä isompia ja irtona Fasu on hypännyt 145cm korkeimmillaan. Koulupuolella sanoisin ponin olevan he B-tasoinen - kuski ei ole vielä uskaltautunut koulukisoihin näyttäytymään, mutta toivottavasti sekin päivä vielä koittaa! Maastakäsitellessä poni on älyttömän kiltti, seurallinen, sekä kunnioittaa hyvin ihmistä, eikä uskoisi että niinkin rauhallisesta ponista kuoriutuukin ratsastaessa oikea höyryveturi.

2015 kauden ensimmäisissä kilpailuissa 14.5. kaaduttiin ikävästi kutosesteellä, jonka seurauksena parannellaan vej hankosidevammaan. Toivotaan ponille pikaisia paranemisia ♥


Muutama 2013 kuva tähän väliin ennen kattavempia esittelyjä:









Ja tästä alkaa sitten pidempi selitys vuodesta 2011 lähtien:

Tässä muutama kuva 2007-2009 :)




Kristalle suuri kiitos näistä kuvista! =)

Minulla oli 02.04.2010 alkaen ollut ylläpidossa lämminveriruuna Filly's Daydream "Filly", jonka ylläpitosopimuksen loppuessa huhtikuun alussa 2011 etsin itselleni uutta ylläpitohevosta. Filly oli miun ensimmäinen ylläpitohevoseni, jonka kanssa tutustuin päivittäiseen hevosharrastukseen ja enemmän hevosen hoitoon ja käsittelyyn. Sitä ennen olin paria taukoa lukuunottamatta ratsastanut noin kuutisen vuotta kerran viikkoon läheisen ratsastuskoulun tunneilla. Pari viimeistä ratsastuskouluvuottani olin ratsastanut esteryhmässä. Ensimmäiset kisatkin kävin Fillyn kanssa kesällä 2010, jotka olivat estekilpailut ja startattiin luokissa 70cm & 80cm voittaen molemmat luokat!

Olin ehtinyt etsiä jo monta kuukautta toivottomin tuloksin ylläpitohevosta. Kaikkihan ovat keväisin liikkellä etsiessään hevosta kesäloman ajaksi. Keltaisen pörssin markkinat-puolta selatessani huomasin ilmoituksen erilaisista poneista, joka löytyi vieläpä _viimeiseltä_ sivulta. Olin vielä miettinyt jaksanko katsoa enää sitä vikaa sivua.. :D Pistin sitten sähköpostia ilmoituksessa olleeseen osoitteeseen ja kyselin olisiko mahdollista saada joku ilmoituksen poneista (pidempiaikaiseen) ylläpitoon ja jäin odottelemaan vastausta.

Tämän kuvan löysin netistä ja joku oli kommentoinut Fasun olevan tässä!

"Moi!

Voisin harkita Eestinratsuponi Ferrarin "Poni" antamista ylläpitoon. Se on puoliarabi ja erittäin mukava ja osaava poni. Se on ollu useaan otteeseen Tartossa Kullo Kenderillä ratsutettavana. Löydät siitä videon Facebookista, jossa Kullo ratsastaa sitä. Ikää Ponilla on 8-vuotta."


Käytiin Ellan kanssa koeratsastamassa Fasu - tai no silloinen "Poni" 01.04.2011. Fasun lempinimenä oli siis alunperin Poni, mutta miulla oli suuri tarve vaihtaa se joksikin muuksi, kun kutsuin Helkaa usein ponina ja Vikiäkin välillä poniksi, lähinnä tosin siis adjektiivisessa merkityksessä.. :D Niimpä Ponista tuli sitten Fasu. Fasustakin on nykyään vääntynyt mm. Faspe, Fabio, Faffe ja F (Äf). Koeratsastus meni ihan hyvin, aluksi Ella ratsasti pojan ja mie kuvailin ja samalla seurailin niiden menoa. Ella otti muutaman hypynkin, korkeimmillaan este oli ~80cm. Fasu ei ollut hypännyt koko talven aikana ja oli joutui olemaan pääosin suurimman osan ajastaan tallissa. Maastakäsin sillä oli jotakin tosin työstetty talven aikana!





Eipä siinä kauaa mennyt kun mentiin kirjoittelemaan ylläpitosopimus ja suunnattiin Fillyn "vientireissun" jälkeen suoraan hakemaan Fasu miulle ylläpitoon. Niimpä miun ja Fasun yhteinen taival alkoi 03.04.2011> ♥

Fasulle tuli mukaan vain satula, joku ns. vohveliloimi ja muutamia harjoja. Tilaukseen siis piti pistää muutamia tavaroita, mutta onneksi Fillyltä oli jäänyt muutamia tavaroita, kuten pari loimea miulle. Satula, joka Fasun mukana tuli osoittautui kuitenkin epäsopivaksi ja siitä lähtikin pieni puhelurumba, jonka kautta selvisi Fasun pitkäaikaiset selkäongelmat ja kinnerpatit. Miulla ei ollut niistä tietoakaan, joten tulivat kyllä aikamoisena yllätyksenä. Olivat kai viime syksynä käyneet kuvauttamassa Fasun selän okahaarakkeet, kun selkä oli jo pidempään ollut kipeä. Tutkimuksessa ei löytynyt selästä vikoja, mutta kinnerpatit kylläkin. Fasu lähti tosin Viroon ratsutukseen. Meille tullessaan Fasulle tehtiin vakuutustutkimus, joka meni hyvin läpi, eikä kinnerpatit ole oireilleet tähänkään päivään saakka yhtään *koputtaa puuta*..

Saatiin kuitenkin vaihtaa Fasun satula toiseen, joka oli ponille joskus aiemmin ostettu ja vain vähän käytetty. Se oli Passierin yleissatula, joka istui kyllä huomattavasti paremmin selkään kuin edellinen. Selkä pysyikin aika hyvänä! :)

Ensimmäinen kuukausi meni lähinnä uuteen poniin tutustuessa. Menin aika paljon myös ilman satulaa ja käytiinpä jopa maneesilla hyppäämässä ensimmäisen viikon aikana.. Tosin se maneesireissu ei mennyt yhtään putkeen, kun oltiin molemmat ponin kanssa niin hakoteillä. Mitä siitä muistan niin olin sillee et voiko edes enää huonommin mennä.. Fasu teki ihan ihmeellisiä kazaam-loikkia ja muutaman kerran ennen yhtä okseria pysähtyi, jonka jälkeen keulasi pystyyn ja hyppäsi siitä suoraan okserin. Lisäksi tarjosi paljon väärää laukkaa ja puski lisäksi aika paljon. Mistään ei tullut oikein mitään enkä miekään ollut lokakuun jälkeen hypännyt kertaakaan kunnolla, kun Fillyllä todettiin silloin alkava nivelrikko.. :/



Toukokuun alussa otettu nämä kuvat!

Yllättäen Fasu siirtyi miun omistukseen kesäkuun 9. päivä, kun talli, josta Fasu miulle tuli meni konkurssiin ja kaikki "irtaimisto" piti pyydä. Eli jos haluisin jatkaa Fasun kanssa meidän täytyi ostaa poika meille. Ostojuttu tuli kuitenkin aika nopeaan, mutta ei sitä tosin kauaakaan jahkailtu ja pian miulla olikin ensimmäinen oma hevoseni .. tai no ponihan tuo kyllä on!






2011 kuvia tässä =)

Pikkuhiljaa päästiin kuitenkin vauhtiin ja homma lähti toimimaan paremmin! Esteetkin alkoivat pikkuhiljaa alkuvaikeuksien myötä sujua. Aluksi oli muutamia kieltoja ja epävarmuutta molemmin puolin. Alkukesällä (2011) kiellot kuitenkin vähenivät, Fasuhan nykyään kieltää oikeastaan todella todella harvoin. Kesän aikana Fasusta on paljastunutkin melkoinen estehirmu, joka on kyllä löytänyt intohimonsa esteille.. :D Aluksi irtohypytyksessäkin tuli kieltoja aika pienille esteille, mutta loppukesästä 2011 Fasu hyppäsi yhtään empimättä 130cm hyvin. Fasu on kyllä erittäin "venyvää" sorttia ja hyppää mielellään välillä vähän liiankin kaukaa ja sitten ihmetellään miten ihmeessä se selviytyi kys. esteestä puhtaasti!?

17.07.11 estekooste, klikkaa isommaksi!


Fasu on ollut alusta asti mukavan herkkä ratsastaa ja ollaan kehitytty kouluratsastuksessakin ihan mukavasti, poika menee nykyään huomattavasti ryhdikkäämmin ja aluksi oli vähän ongelmia pepun kanssa, kun "takajalat jäivät talliin", mutta nykyään Fasu ottaa takapään paljon paremmin. Yhdessä vaiheessa Fasulla oli hackamoret käytössä, kun nivelet eivät soveltuneet pojan suuhun. Kokeilimme jossain vaiheessa kolmipaloja, jotka sopivat paljon paremmin Fasulle suuhun ja siitä lähtien sillä onkin ollut sileällä kolmipalat.






Heinäkuun 2011 kuvia

Elokuun 11. päivä (2011) kaaduttiin Fasun kanssa, josta pääset lukemaan enemmän tästä. Sen seurauksena miulla oli parin kuukauden ratsastustauko, mutta suurinpiirtein lokakuun puolesta välistä aletaan pikkuhiljaa palailemaan treeniin. Ella pääosin liikutteli Fasua sinä aikana, kun mie en voinut ratsastella ja Elinakin autteli liikutuksen kanssa, kiitoksia heille tosi paljon siitä! Kaatumisen seurauksena satulasta meni runko poikki, eikä vakuutuskaan korvannut sitä, joten ostettiin sitten uusi satula. Maaliskuussa 2012 vaihdoin Fasun silloisen estepenkin Prestigen Golden Star'n, joka on meillä vieläkin käytössä.

2012 vuonna alettiin valmentautumaan enemmän ja käytiin maaliskuussa myös ensimmäiset estekilpailumme, joissa poni oli super, mutta kuski meni ja unohti uusinnan radan.. 2012 vuosi toi mukanaan meille 20 starttia, joista 16'sta tuotiin rusetti kotiin. Startattiin myös ensimmäisen kerran aluetasolla ja saatiin marraskuussa myös ensimmäinen aluevoittomme. Kesäkuussa 2012 irtohypytettiin Fasu ja poni hyppäsi ihan kevyesti 140cm okserinkin. Kehityttiin kyllä molemmat tuon vuoden aikana paljon ja hyvillä mielin jatkettiin seuraavaan vuoteen.

2012 vuodelta muutama kuva





Fasu on maastakäsin käsitellessä kiltti ja hoitotoimenpiteet voi hoitaa niin, että herra on vapaanakin. Fasun kanssa on tehty jo ennen miulle tuloa aika paljon maastakäsittely-juttuja, joita miekin oon pojan kanssa paljon tehnyt. Oon kuitenkin aika kiinnostunut LH-jutuista, joten tullaan varmasti paljon myös tulevaisuudessakin tekemään! :)



Tulevaisuus on aina avoinna, ponin ehdoilla mennään ja pitää vain katsoa mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan!

Ja Fasulla on muuten aika omaperäinen hörähdystyylinsä.. :D



Tuolta jenna1penna-youtube kanavalta löytyy myös muita kunnollista Fasu-videota ao. lisäksi! Tämä vanha puolvuotis video:



Vas. 06.04.11, oik. 30.09.11. Klikkaamalla isommaksi =)

Huhtikuu 2012

Huhtikuu 2013, uudempi rakennekuva tulossa!