tiistai 27. toukokuuta 2014

the reason why I'm smiling at the start of the day

Perjantaina lähdettiin hellepäivän kunniaksi koko porukan kanssa uimaan! Santeri tuli meitä kuvailemaan ja saatiinkin pitkästä aikaa kaikista vähän uittokuvia ja jokunen videokin. Kolmikko oli jälleen mielissään päästessään polskimaan ja viilentymään, mikä ei ole kyllä mikään ihmekään, kun sen verran kuuma taasen oli. Fasukin mennä viipotti kauheata tahtia eteenpäin korvat tötteröllä - melkein kuin toiselle kasvaisi aina evät vedessä, haha. On se kyllä ihanaa, kun on noin hyvä uittopaikka käytössä ja vieläpä lähellä :)










Tuli vähän erimielisyyksiä suunnasta ja F päätti ratkaista sen sitten näin.. :D



Lauantaina kävin liikuttelemassa Fauskin aamupäivällä ennen töihin lähtöäni. Menin kentällä reilu puolisen tuntia ilman satulaa ihan vain "kaikki askellajit läpi" -periaatteella ja poni oli kyllä kaikinpuolin tosi miellyttävä, että kevyt ratsastaa. Hirveän kuuma oli jo yhdeksän jälkeenkin, joten ratsastuksen jälkeen Fasu pääsikin hetkeksi viilentymään vesiletkun alle ja siitä sitten tarhailemaan. Hennillä ja Tiialla oli tosiaan harkkaestekisat ja ehdinkin tallilla hetken aikaa heitä näkemään ja tsempit toivottelemaan.

Henni tosiaan starttasi Helkan kanssa 50-60cm ja 70-80cm. Henni ei olekaan aikaisemmin startannut Helkalla kuin kerran koulupuolella ja molempien yhteisistä kisoista olikin jo vuosi vierähtänyt. 50-60cm meni parivaljakolta muuten oikein hyvin, mutta Henni unohti uusinnassa radan, josta tuli 4vp. Kuitenkin 0/4vp tuloksella kaksikko ylsi toiselle sijalle! 70-80cm luokan perusrata meni puhtaasti, uusinnassa tuli kaksi töppäystä kun poni alkoi jurnuttaa.. :D Mutta kaikista päästiin lopulta yli ja 0/hyl suorituksella Henni sijoittui kuitenkin neljännelle sijalle! Ei ollenkaan huonosti näillä treeneillä!







Tiia starttasi Vikin kanssa 70-80cm, sekä ensimmäisen 90cm luokkansa (jos ei aiempaa 80cm AM5 luokan uusintaa lasketa). Pienempi rata sujui ihan ok, neiti oli kuulemma vähän liian energinen, eivätkä paikat meinanneet oikein käydä välillä. Puhtaan perusradan johdosta kaksikko pääsi uusintaan ja lopputuloksena olikin 0/0vp ja 1. sija! 90cm'n perusrata sujui kuskin mukaan hiukan paremmin ja siitäkin parivaljakko sai puhtaan ja pääsi uusintaan. Uusinnassa tuli kuitenkin yksi kielto, kun Tiia jäi kurvissa ottamaan liikaa vauhtia pois, eikä askel enää sopinut. Loppu-uusinta meni kuitenkin puhtaasti ja tuloksena siis 0/4vp, joka kuitenkin riitti tässäkin luokassa voittoon!






Tiian blogista lainaan: "
Tässä vielä videolla molempien luokkien perusradat. Kameran muistikorteista onnistui aina uusinnan aikana loppumaan tila, joten koska en halua laittaa pätkäistyä uusintaa, ajattelin laittaa edes pelkät perusradat."

Ja Fasu oli taas jälleen kerran väläyttänyt ja yllättänyt.. En tiedä onko helle sekoittanut mokoman päänupin vai mikä ihme siihen on mennyt :D Laitoin tosiaan Fasun eri tarhaan kuin missä kolmikko päivisin tarhailee, kun tässä toisessa tarhassa sattui olemaan enemmän syötävää. Fasukun oli nähnyt trailerin saapuvan pihaan niin poni olikin reippaana hypännyt aidan yli ja jäänyt keskelle pihaa nököttämään ja huutamaan takaisin saapuville kavereilleen.. Tämän vuoden puolella tuo poninviikare on karkaillut enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä, mistähän lie nyt keksinyt tuon aitojen yli hyppimisen.

Henni olikin jo aiemmin viikolla kysellyt voisiko liikutella sunnuntaina Fasun, joten Henni sai liikutella poitsun silloin. Oli kuulemma kouluillut kentällä ja aluksi poitsu oli ollut järkevä, kunnes oli alkanut hiukan kuumumaan ja muuttunut hiukan vahvaksi ratsastaa. Helkalla ja Vikillä oli sunnuntaina vuorostaan palautteleva päivä kisojen jäljiltä. Tänään maanantaina Henni ja Tiia olivat hömpsötelleet Viksun ja Helkan kanssa ilman satuloita tarhassa. Fasukin oli jälleen (...) karannut toisesta tarhasta (no eihän siellä yksin viihdy?!) ja pääsi lopulta samaan tarhaan, jossa oli kuulemma hölkkäillyt vuorotellen Helkan ja Vikin perässä. Myöhemmin töitteni jälkeen hyppäiltiin vähän Hennin kanssa Fasulla ilman satulaa kentällä. Loppuviikoksi oli luvattu sen verran huonoa ilmaa ja muutenkin olen ylppäreiden takia kiireinen, että näin parhaimmaksi hyppäillä tämän viikon hyppäilyt tänään. Kokonaisuudessaan meni kyllä oikein hyvin, superhieno F!









Tiia pääsi ottamaan loppuverkkahypyt poitsulla!



^Henni&Fasu 120cm ilman satulaa video

Kello olikin jo vajaa yhdeksän kun Fasun kanssa pääsimme takaisin tallille. Henni venyttely jätkän porkkanoilla ja laiteltiin vielä kylmäsavet jalkoihin ja arnikaa selkään. 8pv olisi Haminassa seuraesteet, jos nyt vihdoin ja viimein päästäisiin Fasun kanssa korkkaamaan kisakausi, kun minullakin sattuu olemaan silloin vapaa. Viimeistään silloin hyppäillään seuraavan kerran poitsun kanssa ellen ensi viikolla hyppää jotain pientä jumppaa tmv, mutta sitä ehtii sitten myöhemminkin miettimään! 



Hennin fb'stä ryöstetty huonolaatuinen kuva, mutta onhan tuo toki parempi kun ei mitään. Lina, Helkan uusi liikuttaja kävi tosiaan ponia torstaina kokeilemassa ja molemmat vaikuttivat hirmutyytyväisiltä. Tulossa parempia kuvia, sekä enemmän tietoa myöhemmin!

Pakko muuten näin loppuun hehkuttaa keskiviikkoista ratsastusta, josta en blogiin ollut kirjoittanutkaan. Liikuttelin Fasun tosiaan pelkällä kaulanauhalla ja jäi kyllä tosi tosi hyvä fiilis ratsastuksesta. Tehtiin käynnissä ja ravissa väistöjä, sekä avoja ja sulkuja, jotka kaikki sujuivat hienosti! Eivät ne tietenkään mitenkään tyylipuhtaita ole, mutta minulle riittää vallanmainiosti, että poitsu kuitenkin yrittää parhaansa mukaan. Laukassa tehtiin onnistuneesti vastalaukkoja kiemuraurilla ja käytiin pelloillakin baanailemassa ja hypättiin me muutama ojakin samalla. Innostuin myös ottamaan pellolla kaikki askellajit läpi ympyrällä, siinäkin F keskittyi hyvin, oli mukavan rento ja yritti kaikinpuolin kyllä miellyttää kuskia. Melkein yhtälailla kaikki onnistuu niin varusteitta kuin varusteiden kanssa, on se kyllä hieno tunne :) Harmikun ei ollut kuvaajaa, mutta ensi kerralla pitääkin pyytää joku, että saadaan tuoretta matskua!

Laitetaan nyt tähän loppuun vielä viime elokuulta vanha kooste:



People say it's just a horse. That horse is my bestfriend, a teacher and the best thing that has ever happened to me. It's not just a horse. This horse is reason why i wake up everyday. Take it away, and take my passion, my life and me ♥

torstai 22. toukokuuta 2014

blogi 3 vuotta! - 22.05.2014

Tänään 22.05. juhlitaan tosiaan blogin kolmevuotissynttäreitä, wuhuu! Hassua kuvitella että jo kolmen vuoden ajan on tullut tänne kirjoiteltua - äkkiä se aika kyllä kuluu. Paljon on kolmen vuoden aikana tapahtunut ja asiat muuttuneet, mutta tässä sitä edelleen ollaan :) Pakko muuten ihan mielenkiinnosta kysyä, että löytyyköhän enää lukijoiden joukosta ketään kuka olisi alusta asti meidän touhuja seuraillut..?

Tästä tosiaan kaikki alunperin lähti n. 300 bloggausta sitten. Nyt kolmen vuoden aikana lukijoita on meille kertynyt yhteensä päälle 660 - ihan huikeaa! Jo sadan lukijan etappi oli aikoinaan ihan mieletön saavutus puhumattakaan tämän hetkisestä tilanteesta. Tahdonkin kovasti kiittää jokaista meidän lukijaa, etenkin viime postaukseen tuli taas ihanasti kommentteja - kiitoksia paljon siitä! Sivun katseluja koko aikana on kertynyt yhteensä 156 618 ja eniten blogiin on päädytty youtubekäyttäjäni kautta, toiseksi eniten googlen kautta ja kolmanneksi eniten bloglovinin kautta. Blogin omalle youtubekanavalle on kertynyt kolmen vuoden sisään liki 300 blogikoostetta ja tilaajiakin kanavalle on eksynyt vähän päälle 100 kappaletta.


Blogin ensimmäinen banneri, yksinkertainen on kaunista vai miten se oli.. :D

Mitä suurempia muutoksia on nyt vuosien mittaan tapahtunut? Päällimmäisinä tulee tietenkin mieleen ns. "ratsastajamuutokset". Vanhat lukijat saattavat vielä muistaa Ellan ja Elinan, jotka olivat käyneet aktiivisesti tallilla vuodesta 2008 lähtien. 2011 loppupuolella Elina joutui vähentämään tallilla käymistään ja Helkan hoitamista muiden harrastusten, sekä koulunkäynnin takia. Erika alkoi Elinan sijasta vuokraamaan/hoitamaan Helkaa virallisesti 26.12.2011 lähtien. Hän joutui lopettamaan kuitenkin Helkan vuokraamisen 2013 kesän lopussa lähtiessään opiskelemaan Asikkalaan hevosalaa.


Ellan selkä alkoi vähitellen oireilemaan entistä pahemmin ja lääkärin määräyksestä hän joutui lopulta vuoden 2013 alussa kokonaan ratsastuskieltoon. Itse olin myös 2013 alkuvuodesta pitkään kipeänä, sekä myös ratsastuskiellossa ja pyysinkin Henniä välillä hoitamaan iltatalleja. Henni alkoikin 2013 tammikuusta vuokraamaan/hoitamaan Helkaa ja Tiia puolestaan tuli helmikuun puolella mukaan kuvioihin kun hän oli kerran Hennin mukana tallilla käymässä ja ihastui Vikiin. Vikillä ei ollut liikuttajaa Ellan ratsastuskiellon vuoksi, joten Tiia alkoi neitiä vuokraamaan ja tässä sitä tosiaan nyt ollaan!

Mielenpainuvimpia muistoja matkan varrelta? Heti ensimmäiseksi tulee mieleen Tarhakallion reissu 2012 vuodelta, kun oltiin Ellan kanssa leiri-isosina siellä kahdella leirillä ja otettiin kolmikkokin mukaan. Ponskit saivat asua pihatossa koko ajan ja olivat kyllä tyytyväisen oloisia ja sopeutuvatkin erittäin nopeasti! Helka osallistui eniten leiritunneille, sekä Fasu ja Vikikin muutamalle. 2011 juuri samana päivänä kun koulut alkoivat onnistuttiin kaatumaan Fasun kanssa laukasta asfaltille kyljelteen niin että jäin alle. Ponilta tosiaan katosi jarrut ja hiekkatie päättyikin lopulta asfaltiksi, jossa meiltä lähti jalat alta.. 2011 käytettiin myös Fasu klinikalla, kun saatiin eläinlääkäriltä kaviokuume epäily mitä ei onneksi kylläkään ollut. Toisesta takasesta löytyi tosin kinnerpatti, joka ei ollut ihan kokonaan luutunut, mutta eipä se ole tähän päivään asti onneksi oireillut *koputtaa puuta*. 2012 päästiin Fasun kanssa ensimmäistä kertaa starttamaan aluetasolla ja ihan hyvää menestystä sieltä on tullutkin! :) Myös Tiian ja Vikin kisaura on mennyt todella hienosti - esimerkiksi tänäkin vuonna heillä on takanaan 5 starttia, joista 2 sijoitusta ja 2 voittoa!


Lopuksi vielä muutama hakusana mitä kautta blogiin on päädytty: all these ups and downs (yleisin), jenna ja fasu (toiseksi yleisin), ferrari kassarist (kolmanneksi yleisin) ja neljänneksi yleisin kipsi(?). Seuraavaksi löytyykin erilaisia muunnoksia blogin nimestä mm. all these goes ups and downs. Listaan on mukaan päässyt vielä vesitrampoliini ja pitkään siellä oli mukana myös shetlanninponi hyppää. Hauskin hakusana minkä muistan on ehdottomasti mursunräpylä, jota kautta blogiin eksyttiin parikin kertaa.. :D

Fasu on ainakin vaalentunut hirveästi nyt vuosien aikana!





Laittelin nyt muutaman kuvan 2011 alkukesästä tähän loppuun!


Itse olin tänään lähes koko päivän töissä ja tarkoituksena oli mennä töiden jälkeen tallille, mutta Henni kyselikin voisiko liikutella Fasun. Helkallekin löytyi tänään uusi liikuttaja, siitä lisää sitten ensi postaukseen. Lauantaina Hennillä ja Tiialla onkin harkkaestekisat Helkan ja Vikin kanssa. Valitettavasti sunnuntain kisat jäävät nyt kokonaan välistä.. Seuraavat kisat ovat viimeistään sitten 14-15.6. Kotkan alue-esteet - toivottavasti saan vaan ne päivät vapaaksi.. Harmittaa tietenkin hirveästi, kun ei olla Fasun kanssa päästy tällä kaudella vielä yhtiinkään kisoihin, mutta ei voi mitään.. Tuleehan noita kisoja aina!

Ajatus ei oikein kulkenut kauhean väsymyksen vuoksi melkein ollenkaan, pahoittelen. Halusin kuitenkin välttämättä kirjoitella teille edes jonkinlaisen erikoispostauksen, onhan sentään "kolmivuotisetappi" saavutettu :) Voisin piakkoin toteuttaa toivekuvapostauksen mikäli tulee vain tarpeeksi ehdotuksia!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

we can dream about it - or we can go out and make it happen

Piti jo viikonloppuna päivitellä blogi, mutta kuvamateriaalit olisivat jääneet sen verran onnettomiksi, ettei ollut juurikaan inspiraatiota kirjoitella lähes kuvatonta postausta. Sanna kävi kuitenkin sunnuntaina ja tänään tiistaina kuvailemassa, joten nyt saadaan taas mukavasti täytettä postaukseen!


Keskiviikkona suunnattiin kolmikon kanssa maastoilemaan ja käytiin myös meidän uittopaikalla kahlailemassa. Matkan varrelta baanattiin yksi metsä/peltolenkkikin ja ai että ponskeilla oli taas hauskaa! Kaikki menevät kyllä veteenkin nykyään niin mallikkaasti, ettei voi olla kuin ylpeä. Torstaina Tiia ja Henni kävivät Helkan ja Vikin kanssa raviradalla pyörähtämässä, siellä ainakin menoa ja meininkiä riitti.. :D Fasun kanssa oli suunnitelmissa kouluilua/pientä hyppäämistä, joten ajattelin sitten meneväni perjantaina raviradalle, kun kuvaajankin saisin silloin. Jouduin ratsastamaan Fasun hiekkatiellä, kun kenttä oli ottanut nokkiinsa huonoista ilmoista. Poitsu oli kyllä kaikinpuolin super, että miellyttävä ja kevyt ratsastaa! Lopuksi hypättiin vielä jonkin aikaa molempiin suuntiin yksittäistä estettä, joka meni oikein jees.




Perjantaina oli tosiaan tarkoitus lähteä Fasun kanssa raviradalle, mutta tajusinpas, että ravirata meneekin aikasemmin perjantaisin kiinni.. Heikin piti tosiaan tulla meidän mukaan ja kuvailemaan, mutta jouduttiin vaihtamaan suunnitelmaa ja lähdettiinkin sitten heittämään n. tunnin lenkki. Käytiin meidän pihassakin moikkaamassa äitiäni ja kerättiin kyllä kiitettävästi katseita, kun suhteellisen lähellä keskustaa käppäiltiin jokusen aikaa! Lopuksi mentiin vain hiekkateitä pitkin, jossa sain otettua muutamat pätkät ravia ja laukkaa. Tiia liikutteli Vikin satulan kanssa kaulanarulla kevyesti hiekkatiellä ja Henni oli Helkan kanssa mennyt aluksi pellolla, jonka jälkeen hiekkatiellä hetken aikaa.


Lauantaina Tiia oli kouluillut kevyesti Viksun kanssa tarkoituksena saada hevonen hyvin tuntumalle ja pyöreäksi. Itse pääsin seitsemältä töistä ja suuntasin sitten suoraan tallille tekemään Fasun hommat valmiiksi ja liikuttelemaan poitsun. Ratsastettiin Hennin kanssa samaan aikaan ja päädyttiin kentälle aluksi kouluilemaan ja sen jälkeen "pelleiltiin" ponien kanssa hetkisen aikaa ilman satuloita. Kun oltiin otettu kaikki askellajit tuntumalla läpi innostuttiin leikkimään hevosten kanssa hippaa ja käytiin pelloilla myös vähän rallittelemassa ja hypättiin muutama ojakin samalla. Loppuverkoissa Fasu oli taasen tosi miellyttävä ja rento ratsastaa, vaikka välissä pääsi innostumaan vähän liiaksikin.. ;D

Sunnuntaina olin lähes tulkoon koko päivän töissä, joten Tiia ja Henni lupautuivat hoitamaan Fasun liikutuksen ja iltatallin. Vikin ja Helkan kanssa olivat hypänneet kentällä, Tiia korkeimmillaan n. 95cm rataa ja Henni n. 85cm rataa ja molemmilla oli mennyt oikein kivasti! Videota ei tällä kertaa treeneistä ole, mutta kuvia senkin edestä. Kaikki kuvat tosiaan © Sanna Telkkinen, kiitos!











Fasu tosiaan pääsi sunnuntaina irtojuoksemaan ja tällä kertaa poitsu juoksenteli oikein nätisti (vähän laiskahkosti kuulemma) ja pysyi aitojen sisäpuolellakin!





Hieno poika ♥

Maanantaina Tiia ja Henni olivat aiemmin käyneet päivällä Helkan ja Vikin kanssa uimassa ja miekin päätin käydä Fasun kanssa vähän pulahtamassa, kun oli niin tukalan kuuma päiväkin! Henna tuli koiransa Jamin kanssa meidän mukaan, mutta Jami ei oikein Fasusta tykännyt ja haukkui aika paljon.. :D Jami ei uskaltanut kovin hyvin tulla samaan aikaan veteenkään, vaikka oltiin suhteellisen kaukana. Fasu ei onneksi korvaansa lotkauttanutkaan, oli vaan innoissaan päästessään vähän polskimaan ja viilentymään. Instagramiin laittelin muutaman videoklipinkin, kannattaa käydä seurailemassa jos kiinnostaa!



Tiistaina päästiin Fasun kanssa taas "pitkästä aikaa" kentälle yhdessä hyppäilemään. Ja Sanna oli tosiaan meitä kuvailemassa - kiitokset! Viime viikolla kunnon hyppäilyt jäi huonojen kelien takia välistä ja sitä edellisellä viikolla Henni hyppäsi Fasun kanssa, kun itse olin kipeänä.. En kuitenkaan mitään rankkoja estetreenejä tehnyt, kun sää oli taas kerran sen verran kuuma. Rakentelin meille 5 hypyn (sis. sarjan) pikkuradan ja aloitettiin alkuverkkojen ja pienten verkkahyppyjen jälkeen n. 75cm radasta.


Fasu oli alkuverkoista lähtien miellyttävä ratsastaa, eikä häslännyt turhia, mutta kuumui kuitenkin sopivasti esteistä. Sain ratsastettua aika hyvin paikat esteille, poni malttoi ja pidätteetkin menivät hyvin läpi. Pudotuksiakaan ei tullut kuin yksi, kun tultiin liian kovaa ja pitkänä sarjalle, jonka seurauksena b-osalle kolahti. Täysin kuskin moka siis. Korkeimmillaan hypättiin n. 90-100cm rataa pari kertaa, siitä isommaksi en viitsinyt enää nostaa, kun ponikin oli sen verran hikinen. Kaikinpuolin mukavat estetreenit, mutta ainut mikä jäi häiritsemään on tuo minun jalka, joka heilahtaa lähes aina oikeaan suuntaan hypätessä. Vasen jalka on ihan hyvin molempiin suuntiin, eikä oikea jalkakaan vasempaan suuntaan heilahda niin merkittävästi. Ärsyttävää.. Selkeää treenin puutetta siis, joten ensi viikolla voisi treeneihin iskeä vaikka jumppasarjan, jossa voisi keskittyä tuohon jalan heilahtamiseen. Niin ja kokeilemisen arvoinen saattaisi olla myös sen jalustimen sitominen paalinnarulla satulavyöhön, mutta katsoo sitä sitten!










^ Sanna kuvaili meistä muutaman videonkin, videolla toiseksi viimeinen ratamme!

Ratsastuksen jälkeen Fasu pääsi viilentymään hetkeksi vesiletkun alle, jonka jälkeen venyttelin poitsun ja laittelin kylmäsavet jalkoihin, sekä arnikaa selkään. Sen jälkeen poni pääsi tarhailemaan, tosin yksin, kun Henni ja Tiia lähtivät Helkan ja Vikin kanssa lenkille. Tarkoituksena oli lähteä käymään uimassa ja lähdin mukaan kuvailemaankin, mutta ukkonen yllättikin meidät juurikun oltiin uittopaikalla. Eipä siinä muu sitten auttanut kuin kääntyä takaisinpäin, mutta ainakin pieni maastolenkki tuli tehtyä. Paluumatkalla ei kuulunut kuin muutaman kerran jyrinää ja vähän tihutti, joten ei ihan ukkoskuuron alle onneksi jouduttu.








Lauantaina Tiia ja Henni lähtevät Vikin ja Helkan kanssa hyppäämään harjoituskisoihin, harmikseni en pääse mukaan, kun olen lähes koko päivän taas töissä.. Sunnuntaina Lahdessa on tosiaan ne alue/seuraesteet, mutta huomasinpas tuossa maanantaina, että oma lisenssini ei ole voimassa. Olin luullut, että se päivittyy automaattisesti jäsenmaksun maksettua.. Toivottavasti lisenssi päivittyisi huomisen aikana kipaan tai vaihtoehtoisesti pitää hankkia hetkeksi seuralisenssi, jos sen päivän aikana ehdin saamaan.. Tarkoituksena oli hypätä seura 80cm ja alue 90cm, mutta joudutaan tyytymään todennäköisesti seuraluokkaan, jos siihenkään päästään! Harmittaa ihan älyttömästi, kun vihdoin oltaisiin päästy tämän kauden ensimmäisiin kisoihin.. Mutta ei voi mitään, oma moka ja huonoa tuuria taas riittää..

Viime vuoden seura 90cm, voitto!

Kommenttiboksissa on ollut hiljaiseloa jo hirmu pitkään.. Jaksaako muuten kukaan lukea näitä postauksia/lukeeko kukaan edes näitä? On hiukan turhauttavaa kirjoitella blogiin ja uhrata sen eteen monia monia tuntia (ja kalliita yöunia), jos ei saa lukijoilta juurikaan vastakaikua. Teidän aktiivisuutenne motivoi hurjasti kuitenkin minua kirjoittelemaan tänne ja pienikin kommentti merkitsee minulle paljon. Joten heitelkääpäs nyt ihmeessä sitä kommenttia, kiitoksia paljon jo etukäteen! :) Saapi myös ehdotella kaikenlaisia erikoispostauksia, parannuksia jne., niitä pyrin toteuttelemaan toivomusten mukaan. Kysymyspostaukseen vastaukset tulossa, kunhan saadaan edes tarpeeksi kysymyksiä kasaan!