On ollut kauhea jynssääminen ponissa, kun toinen on aina hankkinut itselleen sievän mutakerroksen.. :D Magic Brush pelastaa! |
Perjantaina pitkästä aikaa kunnolla kouluiltiin Fauskin kanssa ja ihan koulupenkin kera! Poni tuntui, että liikkui alusta asti hyvin ja satulakin tuntui ihan hyvältä, kokonaisuudessaan olin kyllä tosi tyytyväinen treeneihin. Käynnissä tehtiin paljon väistöjä, sekä avo- ja sulkutaivutuksia, joilla sain selän hyvin käyttöön ja ponin kuulolle. F oli kyllä mukavan pehmeä ja kevyt ratsastaa, sekä liikkui hyvin omalla moottorillaan takaa eteen. Ravissa jatkettin taivutuksien parissa ja otettiin lisäksi myös muutamat raviväistötkin. Nyt väistöissä pysyi se peppu jo paremmin omalla paikallaan, eikä lähtenyt liiraamaan edeltä.
Aluksi tein ravi-laukka-ravisiirtymisiä, joita oltiin saatu viime kouluvalkasta kotiläksyksi ja muutamat siirtymiset onnistuivat tosi hyvin! Ravista laukkaan siirtyminen osoittautui helpommaksi kuin laukasta raviin siirtyminen, jolloin herkästi pakka hajosi hetkellisesti. Muutaman hyvän siirtymisen jälkeen jäätiin työskentelemään pelkässä laukassa. Laukat pyörivät hyvin ja saatiinkin tosi kivoja pätkiä molempiin suuntiin! Tein muutaman kerran myös siirtymisiä askellajin sisällä ja hyvin saatiin koottua laukkaa todella hitaaksikin ilman, että se meni yhtään räpellykseksi. Laukan jälkeen venyteltiin kiitokseksi aluksi eteen-alas laukassa puoli pitkällä ohjalla, jonka jälkeen otettiin eteen-alas loppuravit.
Lauantaina oli vuorossa hiukan hyppäilemistä, ilman satulaa edelleen kun ei olla vieläkään löydetty sopivaa estepenkkiä.. Ei tuo meidän omakaan nyt kovin huono ole, hyvin ja mielellään F sillä kuitenkin hyppää, eikä selkäkään kipeydy. Muutama estesatula on nyt sovituksessa tällä viikolla, toivotaan että vihdoin ja viimein tärppäisi niistä!
Rakentelin kaksi estettä (pystyn ja okserin) suoralle linjalle, eli kovin kummoista tehtävää ei siis menty. Alkuverkkojen jälkeen otin muutamat verkkahypyt alle pikkuristikolla, jonka jälkeen aloin tulemaan linjaa. Poni oli paikoitellen vähän turhankin innoissaan ja pidätteet menivät osittain kuuroille korville. Lisäsin ristikoiden väliin ison ympyrän, että Fasun oli pakko jäädä hetkeksi malttamaan. Tultiin näin hetki molempiin suuntiin, kunnes vaihdoin hyppäämään takaisin suoraa linjaa. Poni alkoi innostumaan ja otti kierroksia vähän liiaksikin esteen jälkeen ja tuntui, etten saannut kunnolla innostuneeseen poniin tuntumaa pelkillä kolmipaloilla. Kävin vaihtamassa estesuitset meille päähän (jota pitkään mietin jo ekan kerran suitsiessani) ja hommaan alkoi löytymään enemmän kontrollia. Yleensä ollaan aina hypätty noilla estesuitsilla, mutta muutamisen kerran on tullut hyppäiltyä pelkillä kolmipaloillakin.
Nostettiin pikkuhiljaa ja hypättiin linjaa vähän isompana, kokonaisuudessaan sujui ihan hyvin! Tulin myös muutaman kerran suoran linjan jälkeen pystyn uudestaan vaihdon kautta, välillä kyllä jäi vaihto puolitiehen - oli paremmin pitänyt ratsastaa vain vaihto läpi. Korkeimmillaan esteet taisivat olla siinä jossain metrin kieppeillä ja hypyt menivät kyllä hyvin, eikä yhtäkään pudotustakaan tullut! Toivottavasti päästäisiin pian ihan kunnolla hyppäämään, ei olla täällä olon aikana hypätty kertaakaan kunnolla rataakaan.
Sunnuntaina Annika oli kouluillut Fasun kanssa kentällä ja Sanna oli katsonut samalla tuon sovituksessa olleen Jaguarin. Koulusatula jäi vähän epätasapainoon, sekä oli hiukan edestä ahdas ja heitti ratsastajan takakenoon, eli ei siis sopiva ollut tämäkään.. No, vielä on muutama vaihtoehto jäljellä, pitää katsoa huomenna niitä Sannan kanssa ja toivoa parasta. Alkaa jo hiukan tuskastuttamaan ja turhauttamaan kun tuntuu ettei mistään löydy sopivia penkkejä meille, vaikkei meillä edes kovin vaikea selkä olekaan!
Nyt maanantaina koeratsastin viikonloppuna Kouvolasta saamani estepenkin, joka on ollut aiemmin aika samanmallisella ponilla kuin Fasu käytössä. Katsottiin Maijan kanssa satula läpi ja se istui selkään ihan hyvin, leveys oli ainakin meille passeli! Satula ohjaa kuitenkin ratsastajan painopisteen ehkä vähän turhankin taakse, pitää katsoa vielä mitä Sanna kys. satulasta huomenna sanoo. Ratsastin kuitenkin sillä ja alustavasti vaikutti ihan hyvältä, vaikka paljon pienemmät tuet siinä on kuin tuossa meidän edellisessä. Poni kuitenkin liikkui mielellään ja rennosti, eikä vaikuttanut yhtään jännittävän satulaa. Maija oli rakennellut itselleen pienen jumppatehtävän, jota myökin tultiin Fasun kanssa. Aluksi ihan pelkillä puomeilla ja lopuksi parisen kertaa ristikoilla. Vähän jouduttiin venymään, kun välit oli mitoitettu kaksi kertaa Fasun kokoiselle hevoselle, mutta hyvin F sai jalkansa aina aseteltua :)
Huomenna (tai tänään, kun ollaan jo tiistain puolella) pähkäillään Sannan kanssa satuloiden parissa ja keskiviikkona käyn hakemassa ainakin yhden estepenkin vielä sovitukseen. Iinan oli tarkoitus läpiratsastaa Fasu nyt tiistaina, mutta jouduttiin siirtämään päivää jonnekin tulevaisuuteen jahka myö nyt löydettäisiin ekaksi sopiva penkki! Onneksi on sentään ammattilaisia auttamassa satulan etsinnässä, yksinhän tässä oltaisiin jo ihan pulassa.. :D Ainiin ja tilailin meille uudet kengätkin, joiden pitäisi olla perjantaina haettavissa ja heti alkuviikosta F pääseekin sitten kengitykseen.
Ajattelin tässä lähiaikoina kokeilla uutta ulkoasua, saahan tämän vanhan aina takaisin, jos ei miellytä.. :) Netti on pätkinyt tänään pahasti koko päivän, tarkoitus oli tänään vaihtaa se, mutta sen joutuu nyt siirtämään ensi kertaan. Eihän sillä tosin kiirekään ole!
muistathan että koulusatula kuuluu laittaa taaemmaksi reilusti kuin este/yleis. Ei pahalla, näyttää vain että on vielä hieman liian edessä.. :)
VastaaPoistaJeps :) Ihan hyvässä paikkaa se oli, ei jäänyt lavan päälle.
Poista