perjantai 3. maaliskuuta 2017

tapahtumarikas kuukausi tulossa!

Pitäisi olla varmaan jo nukkumassa, mutta pakko tulla päivittelemään blogiin vähän tämän kuun suunnitelmista. Tapahtumarikas kuukausi tosiaan tiedossa (ainakin meidän mittapuulla) ja kaikkea kivaa siis luvassa.

Hyppäiltiin viime sunnuntaina Pinjan kanssa, oikein hyvin meni meidän treenit!

Kahden viikon päästä osallistutaan Fasun kanssa Elmo Jankarin estevalmennukseen ja osallistun myös samana päivänä Elmon pitämälle luennolle, joista tulossa blogiin sitten oma postauksensa. Edellisestä kunnon estevalmennuksesta onkin vierähtänyt parisen vuotta (huhhuh), joten korkea aikakin siis. Elmo pitää valmennukset kahtena päivänä ja olisi tietenkin ollut mukava osallistua molempina päivinä. Toisena vaikka sitten kouluvalmennukseen, mutta ihan ei kyllä budjetti anna periksi. Auton ja kopin vuokrauksesta tulee aina mukavasti lisää maksettavaa, helpottaisi nimittäin jo kummasti jos omasta takaa löytyisi edes vetoauto. Mutta pääasia, että päästään edes toisena päivänä mukaan!

Sitä seuraavana viikonloppuna olisikin tiedossa tämän kauden ensimmäiset estekilpailut. Jos siis vaan valmennus menee hyvin, eikä muutenkaan tule mitään esteitä osallistumiselle. Mistään ei uskalla enää olla liian varma/suunnitella mitään varmasti kun tuntuu, että silloin viimeistään tapahtuu jotain arvaamatonta..






Fasu kävi tosiaan viime vuonna yksissä 
estekisoissa Erikan kanssa ja pitkän tauon jälkeen tekivät kaksi hyvää nollarataa luokissa 50-60cm ja 70cm (AM5). Itse olen startannut ponin kanssa viimeeksi esteradalla 2015 keväällä, joten olisikohan jo aikakin..? Toivottavasti tästä kaudesta tulisi parempi kuin mitä 2015 kaudesta, joka loppuikin silloin lyhyeen kutosesteelle. Noista kisoista seuraavana viikonloppuna oli tarkoitus debytoida meidän kenttäkisaura, mutta kuinkas kävikään. No kisoja onneksi tulee ja menee, tärkeintä että ollaan molemmat kunnossa. Ponin ehdoilla mennään eteenpäin ja toivottavasti säästyttäisiin vastoinkäymisiltä ja saataisiin hyvä kisakausi 2017!

Kuun lopussa meillä on edessä myös muutto toiseen talliin. Ollaan todella hyvin viihdytty tuossa nykyiselläkin tallilla, eikä moitittavaa ole hoidossa tmv., mutta ainakin nyt kesän ajaksi Fasu muuttaa lähemmäs kotiani. Suunniteltiin alustavasti Hennin kanssa, että tehtäisiin muuttopäivästä videopostaus, jossa sitten selviää enemmän. Löytyisikö kiinnostusta? :)





Huomenna täytyy soitella myös läheiseen vanhainkotiin innostuisivatkohan he kummihevostoiminnasta. Mielellään käytäisiin Fasun kanssa keväämmällä vanhuksia piristämässä!




Niin kivoja kuvia viime syksyltä Erikasta ja Fasusta! Pitää vissiin harkita, että tekisi jotain omalle kuvauskalustolle kun noin järkyttävä laatuero.. :D Hmm, kukahan haluaisi rahoittaa senkin lystin. Anyone?

2 kommenttia:

  1. Sinulla on tosi mielenkiintoinen ja hyvä blogi! :) Kumpana päivänä tulet valmennukseen? Ja onnea kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidit ja paljon kiitoksia siulle! :) Lauantaina ollaan tulossa.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)