Tiia ja Henni raviradalla baanailemassa! |
Maanantaina ratsastin Fasun palauttelevasti ilman satulaa noin puolisen tuntia. Otin ihan vain kevyesti kaikki askellajit läpi niin, että poni sai pääosin venytellä puolipitkällä ohjalla eteen-alas. Sofia ratsasti Helkan samaan aikaan miun kanssa, mutta jäi kentälle odottamaan Roosan ja Vikin saapumista ja ratsasti vielä Roosan kanssa samaan aikaan. Roosa ratsasti myös Viksun kevyesti, noin puoli tuntia, niin että sai tamman hyväntuntuiseksi. Tiistaina lähdettiin porukalla Sofian ja Roosan kanssa maastoilemaan. Otettiin pikaiset alkuverkat hiekkatiellä, jonka jälkeen kiivettiin pari lähellä olevaa mäkeä ja lähdettiin sitten "seikkailemaan". Pääosin lenkki koostui taas kävelystä (etenkin loppupuolella), mitä nyt muutama ravipätkä ja reippaampi laukkapätkä otettiin. Alkaa kyllä viileämmät ilmat näkyä ponskeissa, kun ovat niin energiaa täynnä! Fasukin pomppi ja nakkeli niskojaan mäkiä kiipeillessä ja laukkasuoralla painatti kauheaa kyytiä menemään. Sofia pärjäsi taas Helkan kanssa hienosti, kokonaisuudessaan ei mitään sen ihmeempää.
Haluaisitteko vaikka seuraavasta kunnon maastosta kattavemman postauksen parempien kuvien/videoiden kera? Näin viikkokoosteeseen en viitsi kovin tarkasti maastopostausta edes kirjoitella, kun koko postaus venähtäisi sitten armottoman pitkäksi, eikä kukaan jaksaisi lukea. Mutta jos tekisin maastopostauksesta vaikka ihan erillisen postauksen tjt..? Nyt mielipiteitä kehiin!
Keskiviikkona Roosa ei ehtinyt muiden kiireidensä vuoksi liikutella Viksua, joten tamma saikin viettää vapaapäivän, kuten myös Helka. Fasun kanssa käytiin ihan vain kävelemässä ilman satulaa reilu puolen tunnin lenkki maastossa, kun itselläni oli sen verran karsea olo ja kuumettakin löytyi..
Aivan kauheaa laatua näissä, pahoittelen, mutten viitsisi myöskään ihan kuvattomaksi jättää.. |
Torstaina Henni pääsi taas takaisin Kouvolaan, kun hänellä ei ole perjantaisin koulua. Henni lupasi liikutella loppuviikon Fasun, että pystyn keskittymään enemmän kirjoituksiin. Mari oli Hennin mukana liikuttelemassa Vikin ja viime kerrasta olikin ehtinyt kulua jo ihan kiitettävän aikaa. Mari tosiaan kävi huhtikuun alussa kaksi kertaa ratsastamassa Vikillä ja parivaljakolla synkkasi tosi hyvin yhteen ja Mari tykästyikin tammaan. Henni ja Mari olivat käyneet kouluilemassa Helkan ja Viksun kanssa entisellä "koirankoulutuskentällä" ja oikein hyvin oli kuulemma mennyt molempien osalta! Fasun kanssa Henni kävi pyörähtämässä lähimaastoissa, kun vettä alkoi satamaan ihan kiitettävästi, eikä kenttä ollut parhaimmassa kunnossa. Fasu oli kuulemma ollut tosi mukava - sain oikein ylistyspuhelun Henniltä.. :D
Marin ensimmäinen ratsastuskerta Vikillä ja pitkästä aikaa ratsailla (tätä ennen Mari oli ratsastanu syksyllä) |
Perjantaina Tiia ja Henni suuntasivat Fasun ja Vikin kanssa pitkästä aikaa raviradalle! Tiia ei ollut tosin Vikin kanssa aikaisemmin käynytkään raviradalla, joten korkea aika olikin. Kokonaisuudessaan meni hyvin, ponskit olivat kuulemma aivan innoissaan, kun pääsivät kunnolla baanaamaan. Fasu nyt onkin lähiaikoina tuntunutkin siltä, että herran tarvitsisi päästä ihan kunnolla rallittelemaan ja päästämään turhia höyryjä pois. Teki varmasti kyllä hyvää molemmille kaviokkaille! Lopuksi Tiia ja Henni kävivät vielä hiekkatiellä ottamassa eteen-alas ravit ja hiukan taivuttelemassa, ettei meillä ole huomenna niin kankeita ratsuja. Tiian blogista löytynee taas vähän kattavempi selostus, jos kiinnostaa!
Huomenna Vikillä ja Fasulla on kevyt eteen-alas tyyppinen ratsastus, Helka sen sijaan pääseekin hyppäämään! Sunnuntaista sen verran, että liikutankin itse poikkeuksellisesti Fasun (vaikka alunperin Hennin piti liikuttaa koko loppuviikko), kun keksin minulle ja Tiialle mahtavan suunnitelman sunnuntaita varten. Sunnuntaina tai viimeistään maanantaina, kun on kirjoituksetkin pois alta palaan päivittelemään!
Loppuun vielä muutamia kuvia sieltä sun täältä lähiviikoilta:
Ollaan käyty joka keskiviikko syömässä jossain Karon, Roosan ja Veeran kanssa, kun meillä on juuri sopivasti keskellä koulupäivää parin tunnin hyppäri!
Käytiin Roosan kanssa Tykkimäellä olevassa Atrenaalin seikkailupuistossa, kun Ympäristön työntekijöillä (perheenjäsenillä jne) oli vähän aikaa sitten sinne ilmaispäivä. Vähän kyllä hirvitti varsinkin korkean paikan kammoisena mennä tuolla - varsinkin kun oli koko päivän satanut ja kaikki narut, joiden päällä piti kävellä ym. oli aivan tajuttoman liukkaita!
Biologian lukemista.. Tämäpä ei tuskin suurempia esittelyjä tarvitsekkaan!
Käytiin Roosan kanssa tänään koulun jälkeen herkuttelemassa eräässä kahviossa ♥
Nämä otettu joskus kesän lopulla, kun ollaan oltu ajelemassa.
Vasemmalla meidän löllöpallo Birgitta, joka kylläkin on kokenut jo kovan kohtalon.. Birgitta meni ja suli, kun oltiin jätetty auto aurinkoon. No pari päivää se jopa kestikin meidän maskottina. Oikealla taasen joku Roosan älynväläyskuva biologian tunnilta, kun meillä kiersi luokassa tollaiset tekoaivot. Roosa tuli sitten siihen tulokseen, että miun päähän ei normaali kokoiset aivot mahdu.
Sadan rikkojaiset, jotka olivat muuten viime perjantaina! Teemana oli joku Ranskan vallankumoukseen liittyvä. Me oltiin näköjään ihan sitä pohjasakkaa.. :D
Pidettiin Veeralla tyttöjen ilta viime viikonloppuna, katseltiin leffoja ja mässäiltiin. Vasemmanpuoleinen kuva liittyy kylläkin vielä sadan rikkojaisiin, mutta oikeanpuoleisessa kuvassa näkyykin osa meidän herkuista. Lisäksi tilattiin vielä pizzaa ja tehtiin pirtelöä, namnam!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)