maanantai 2. syyskuuta 2013

peltohyppyjä ja mätsäreilyä! (+ Helka-video!)

Perjantaina oli tosiaan vuorossa Helkan ja Vikin hypyttäminen. Vaihtelun vuoksi Tiia ja Henni halusivat hypätä pellolla jotain muutamaa estettä, joten roudailtiin sitten estekalusto sinne ja kaikenlisäksi kaksikko halusi mennä vielä ilman satulaa! Jäin rakentamaan kolmen esteen pientä tehtävää sillä välin kun Henni ja Tiia menivät laittelemaan ponskit kuntoon. Verkat kaksikko otti aika pikaisesti pellolla ympyrällä, jonka jälkeen aloitettiin hyppääminen ihan pikkuesteistä. Hypyt sujuivat kokonaisuudessaan vähän vaihtelevalla menestyksellä. Helka oli hiukan tahmatassu, eikä meinannut jaksaa oikein keskittyä. Tiia välillä unohtui Vikin kanssa vain haaveilemaan, eikä ratsastanut loppuun asti. Seurauksena muutamia huonoja paikkoja ja tiputuksia, mutta loppua kohden alkoi sujumaan paljon paremmin, kun Tiia muisti vain ratsastaa. Korkeimmillaan kaksikko tuli n. 85-90cm rataa ja yksittäisenä 95cm okseria.





Siirryttiin pellolta kentälle ottamaan muutamat hypyt ja loppuverkkailemaan. Laittelin yksittäisen pikkupystyn toiselle sivulle, jota nostin kaksi kertaa Tiialle. Luulin esteen olevan joku metrinen, mutta todellisuudessa se olikin ollut 110cm. Viki hyppäsi kokonaisuudessaan kyllä hyvin yhtään epäröimättä, muutamaa hassua pudotusta lukuunottamatta ja Tiiakin oli oikein tyytyväinen tammaan!
 



Henni ja Tiia menivät lopuksi myös hetken toistepäin!

Kasasin nyt vain Tiiasta ja Vikistä lyhkäisen koosteen, kun Helkasta ei ollut juurikaan matskua.



Fasun liikutin ilman satulaa palauttelevasti kentällä. Menin vajaa puolisen tuntia, otin kaikki askellajit kevyesti läpi ja venyteltiin pääosin rennosti eteen-alas. Muutamia väistöjä, sekä avoa- ja sulkuakin tehtiin, että sain ponin selän paremmin käyttöön ja Fasun hiukan kuuliaisemmaksi.

Tässä muuten kuvat Helkan uudesta rintaremmistä ja silatyynystä!


Lauantaina ratsastettiin kaikki kolme samaan aikaan kentällä. Henni ja Tiia palauttelivat edellispäivän hyppyjen jäljiltä Helkan ja Vikin ja minä vuorostani kouluilin Fasun kanssa. Otin itseäni niskasta kiinni, laitoin ponille koulupenkin ja suunnattiin kentälle tuuppailemaan! Fasu oli alusta saakka yllättävän hyvä, kevyt, että tasainen ratsastaa ja kulki reippaasti omalla moottorillaan. Kuskilla oli aluksi hiukan ongelmia istunnan kanssa, mutta loppua kohti kyllä parani ja poni oli vuorostaan super! Tehtiin siirtymisiä, avoa, sulkua, väistöjä, laukkalävistäjiä, vastataivutteluja jne. Innostuin lopuksi tekemään lävistäjällä useampia vaihtoja ja siitäkös tuo innostuikin! Saatiin kuitenkin muutama kelpuutettava vaihto joka toisella askeleella ilman että tuli julmetun kokoisia pukkeja (Fasuksi isoja) väliin.. :D Työskenneltiin vielä hetki ravissa molempiin suuntiin, jonka jälkeen venyteltiin eteen-alas.

Muutama vanhempi (pari kk) tuuppauskuva tähän väliin!


Sunnuntaina Helka ja Fasu pääsivätkin mätsäreihin. Helka on aiemmin ollut kerran mätsäreissä, Fasulle tämä oli nyt ihan ensimmäinen kerta. Alunperin minun piti esittää Fasu, mutta tajusin vasta ilmottautumiseni jälkeen, etten pääsekkään, joten Henni esitti myös Fasun. Tiia ja Henni kuvailivat päivästä pienen videopostauksen - pidemmittä puheitta laitan sen tähän:



"Ryhdikäs, hieman alakaulainen, vankka, sopusuhtainen runko, kaunis pää, aktiivinen käynti, ahdas edestä,
lennokkaat raviliikkeet. Hyvin esitetty!"

"Ryhdikäs ja suurilinjainen, kaunis pää, matkaavoittava käynti,
tahdikas ravi, melko suorat liikkeet. Hyvin esitetty!"

Helka 1. palkinto, Fasu 1. palkinto, sekä luokkansa 3 ja BIS-3!

Myöhemmin Henni ja Tiia lähtivät Vikin ja Fasun kanssa heittämässä reilun tunnin maastolenkin. Molemmat käyttäytyivät kuulemma asiallisesti ja pääsivät kunnolla baanaamaankin - intoa taikka vauhtia ei puuttunut! Lopuksi Henni ja Tiia kävivät hetken jossain lähimetsässä seikkailemassa, jonka jälkeen ottivat vielä hiekkatiellä kaikki askellajit läpi ja loppuverkkailivat. Ja Helka sai tosiaan viettää muutoin vapaapäivää. Henni ja Tiia olivat tehneet iltatallinkin iltaruokia vaille valmiiksi - mie kävin sitten illemmalla hakemassa kolmikon sisään ja ruokkimassa ne. Hienot mätsäriponit, harmi kun en itse päässyt!

Ensi viikon estevalkka siirtyi vielä viikolla, joten hyppäillään sitten todennäköisesti kotona, ellei keksitä jotain muuta. 15pv olisikin vuorossa seuraavat estekilpailut, jonne Tiia lähtee Vikin kanssa hyppäämään ainakin 80cm'n. Itse en viitsi Fasun kanssa lähteä skabailemaan, kun seuraavana päivänä on vielä bilsan kirjoitukset (joihin voisi ehkä alkaa lukemaan joskus..), mutta yritän saada Hennin Fasun kanssa mukaan ;D


Ja loppuun vielä Helkasta ja Hennistä video, jota en ollutkaan täällä vielä jakanut. Työn alla on muuten muutama muukin video tällä hetkellä, jahka kerkiän ne jossain välissä tekemään loppuun!


8 kommenttia:

  1. tosi kiva postaus ja ratsastatte hienosti ! (:

    VastaaPoista
  2. Huomioittehan että tuota ostamaanne rintaremmiä ei ole tarkoitettu koppakärryjen vetämiseen vaan kevyiden kilpakärryjen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo parempi kuin edellinen.. Mutta joo pitää sanoa Hennille :)

      Poista
    2. Parempi kuin edellinen, siitä olen samaa mieltä :) Koppakärryjen vetoon soveltuu leveä pitkäliinainen rintaremmi joka kieritetään aisan ympäri, jolloin hevonen vetää kärryjä perässään, ei siloja joka vetää kärryjä.

      Näiden ajokamojen kanssa saa olla yhtä tarkkana kuin esim. satulan, et varmaan itsekkään ratsastaisi hevoselle todella epäsppivalla satulalla vaikka vain silloin tällöin sitä tekisitkin? :)

      p.s. Olen juuri se ärsyttävä ano joka on teille aiemminkin ajokamojen epäsopivuudesta valittanut ;)

      Poista
    3. Jeps, pitääkin katsoa nyt rintaremmi uusiksi :) Haha, ei se mitään tottakai saa huomauttaa!

      Poista
  3. SUPER hyvä postaus, hienot Fasu ja Helka ♥

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)