perjantai 20. lokakuuta 2017
TIHS - videopostaus!
Käytiin Hennin kanssa parisen viikkoa sitten vierailemassa Tallinnan Horse Show'ssa - edellisen kerran ollaan paikan päällä oltu 2015. HIHS jäi harmillisesti tänä vuonna väliin kun aika ja rahat eivät riitä ihan joka paikkaan (+ koulu painaa päälle), mutta josko ensi vuonna koittaisi sitten sinnekin. Meidän Tallinnan reissu oli kokonaisuudessaan oikein mukava ja onnistunut, isot kiitokset Playsson.netille siitä! Päästiin kurkkaamaan vähän kulissienkin taakse ja seuraamaan ihan lähietäisyydeltä huippuratsukoita - siitä enemmän selviää videopostauksesta.
Ajatuksena oli tehdä aika tiivis ja monipuolinen video, ettei se kävisi liian tylsäksi. Materiaalia tosiaan oli n. tunnilta ja sain tiivistettyä ne reiluun viiteen minuuttiin, loppuun jätin vähän pidempiä pätkiä. Loppujen lopuksi videoon päätyi aika paljon muutakin kuin pelkkiä ratsastusklippejä, toivottavasti tykkäätte! Kaikki parannusehdotukset otetaan vastaan :)
Tapahtuma itsessään oli todella viihtyisä ja väliaikanumerot olivat myös mielenkiintoisia. Videopostauksen lopussa on muutama pätkä väliaikaohjelmasta, josta tuli heti minun ja Hennin suosikki.. :D Lauantai-illan kohokohta oli ehdottomasti Six-Bar, jossa hypättiin huimat 192cm! Huhhuh. Sunnuntain ja koko viikonlopun odotetuin luokka ainakin itselläni oli World Cup, mutta harmillisesti ei keretty seurata sitä ihan loppuun kun täytyi kiirehtiä laivaan. Expoalue oli suhteellisen pieni ja rajoittunut yhteen kerrokseen - toisaalta ihan hyvä niin viimeisetkin rahat säästyivät. Kuitenkaan ihan tyhjin käsin ei kotiin palattu, vaan mukaan tarttui BOT'n ruskeat etujalkojen treenisuojat, Eskadronin lampaankarvariimut, sekä irtonameja.
Tuli myös tällä viikolla tilattua ponille uusi sisätoppis kun vanha alkoi tulla jo tiensä päähän. Yllättävän nopeasti tuo on muuten turkkia takaisin kasvattanut, saa varmaan klipata vielä uudestaan ennen lumien tuloa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)