lauantai 30. syyskuuta 2017

kuluneen viikon kuulumisia!

Pakko oli tulla vielä päivittelemään ennen sunnuntaisia kisoja kun muutamalta päivältä on kertynyt uutta materiaaliakin. Erika oli viime sunnuntaina mukanani tallilla ja suunnattiin kentälle kouluilemaan. Viime viikkoina kunnon kouluilut on jääneet kyllä todella vähille, kenttäkin oli hetken pois pelistä ja muutenkin on tullut enemmän maastoiltua. Poni oli kuitenkin heti alusta asti mukavan rennon letkeä ratsastaa ja etenkin laukoissa tuli paikoin tosi kivasti läpi. Ainakin motivaatiota löytyi niin kuskilta kuin hevoseltakin kun hetkeen ei oltu kentällä ajatuksen kanssa menty. Erika innostui teettämään meillä muutamaa tehtävää ja oli kyllä mukavaa kun joku vähän katsoi perään ja huuteli neuvoja. Ravitehtävänä tultiin avo- ja sulkutaivutustehtävää, jossa tehtiin aluksi avoa kentän puoliväliin asti, jonka jälkeen tehtiin voltti puomin yli ja jatkettiin sitten sulkutaivutuksella pitkä sivu loppuun.









Etenkin oikeaan suuntaan laukassa poni tuppaa helposti jäämään vinoksi - F taipuisi mielellään hirveästi sisään työntäen, jolloin ulkolapa pääsee karkaamaan ulos. Olenkin laukassa taivutellut aina pieniä pätkiä kerrallaan ulospäin, jonka myötä poni on pikkuhiljaa suoristunut. Eron huomaa kyllä samantien, heti kun poni suoristuu laukan laatu paranee ainakin kymmenkertaiseksi. Myös vastalaukkaharjoituksista on tuntunut olevan apua ja ne sujuvatkin kerta kerralta paremmin, eikä Fasun tarvitse enää kaahottaa tasapainottomasti "vastalaukkakiemuroiden läpi".

Lopuksi Erika kävi selässä ja kaksikolla sujui oikein kivasti!



Keskiviikkona ponilla oli vihdoin vuorossa klippauksen "viimeistely". Henni tosiaan viime viikolla aloitti Fasua klippaamaan, mutta meidän klipperi sanoikin itsensä irti kesken kaiken.. Perinteistä F1 -tekstiä ei saatu tällä kertaa pyllyyn kun kone oli vähän turhan iso sellaisen kikkailemiseen, joten Hennin taiteilema F-kirjain sai jäädä.




Eilen käytiin heittämässä reilu tunnin reipas maasto ja ponilla oli kyllä hirmu hauskaa! Käväistiin uittopaikalla hetki kahlailemassa kun sääkin oli mitä mainioin. Tänään oli vuorossa pitkästä aikaa ohjasajoa. Edellisen kerran ollaan Fasun kanssa ohjasajeltu joskus ihan alkuvuodesta (vai menikö se peräti viime vuodelle..) Poni toimii kuitenkin ihan super kivasti ohjasajaessa, harmittaa kun sitä ei ole tullut harrastettua useammin. Kuitenkin kivaa vaihtelua arkeen ja Fasukin tykkää puuhasta hirmuisesti! Pienenä haaveena olisi saada poitsu joskus kärryjen eteen, mutta saas nähdä.. :D Joskus hamassa tulevaisuudessa sitten.


Sunnuntaina meillä onkin vuorossa seuraestemestaruudet ja startataan Erikan kanssa molemmat Fasulla seniorimestaruusluokka (80cm AM5). Vähän meinaa jo kuskia alkaa jännittämään, mutta peukut pystyyn!

PS. Tähänkin postaukseen voi vielä linkkailla blogeja! Syvennyn niihin tarkemmin kisojen jälkeen :)

Niin ihanan laatuisia nämä viime kisojen kuvat.. Miksei oma kamera kykene vastaavaan.. :D © Krista Heikkilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)