perjantai 8. toukokuuta 2015

The dream we have, the love we share, this is what we we're waiting for

Pitäähän sitä välillä ottaa vähän rennomminkin!

Viime torstaina käytiin taas Emmin ja Sakun kanssa tuttuun tapaan maastoilemassa ja tasan 12km lenkki tulikin heitettyä. Käytiin mm. hiekkakuopalla kiipeilemässä mäkiä, sekä uittopaikalla vähän kahlailemassa. Fasulle taas melkein kasvoi räpylät kun sen niin innokkaasti vettä loiskutteli ja dippaili päätään sinne.. :D Kaiken kaikkiaan oli taas tosi mukava maastoreissu, pojilla oli hirveän hauskaa (hyvä, että malttoivat välillä edes kävellä!) ja Fasukin oli niin tyytyväinen kun pääsi välillä kunnolla rallittamaan ja päästelemään höyryjä. Lenkin jälkeen käytiin vielä hetki eteen-alas venyttelemässä, jonka jälkeen suunnattiinkin talliin.





Viikonlopuksi oltiin tosiaan varattu pienellä porukalla Lappeenrannan läheltä mökki, jossa vierähtikin koko vappu viikonloppu. Mökki ei tosin ihan vastannut odotuksiamme kun siellä oli muutama remontti kesken (josta saimme kuulla vasta pari pv ennen) ja mm. sauna, suihku ja palju käyttökiellossa. Mutta mitä pienistä, hauskaa kaikesta huolimatta oli ja mökki oli muuten tosi siisti ja kivanoloinen. Varmaan joskus tulevaisuudessa mennäänkin sinne uudestaan mökkeilemään jahka remontti on suoritettu loppuun!

Lea lupautui hoitamaan ponin viikonloppuna, perjantaina ja lauantaina olivat kouluilleet ja sunnuntaina menneet maneesissa puomeja, joka oli sujunut kuulemma kivasti! En tajunnut ottaa Fasun päiväkirjasta kännykkään kuvia Lean viikonlopun kirjoituksista niin olisin pystynyt kertomaan teille vähän paremmin.


Yläkerrasta löytyi joku kuva, tuosta oli hieno näköala järvelle!


Maanantaina kouluiltiin ponin kanssa noin tunti kentällä. Aluksi Fasu oli hiukan vahvan- ja jäykänoloinen, mutta venyteltiin alkuun eteen-alas ravit ja alettiin sitten työskentelemään käynnissä tehden väistöjä ja avotaivutuksia hakien aktiivista käyntiä, jonka jälkeen otettiin ravia mukaan ja pikkuhiljaa F alkoi olemaan tosi hyväntuntuinen. Etenkin laukoissa poni tuntui hyvältä ja eritoten rennolta - loppuun tein (tai yritin tehdä) puolipitkällä ohjalla vaihdon toiseen laukkaan, mutta takapää jäi jotenkin jumittelemaan eikä saatu vaihtoa läpi parillakaan yrityksellä, vaikka Fasu kyllä yritti. Lopulta saatiin molempiin suuntiin ihan kelvolliset vaihdot ja venyteltiin sitten loppuravit, jonka jälkeen käveltiin pitkät loppukäynnit. Tallissa venyteltiin ponin kanssa ja jumppailtiin myös vähän selkää, sekä laitoin arnikaa siihen. Selkä oli kuitenkin tosi pehmeän tuntuinen, eikä aristanut ollenkaan mistään paineltaessa. Ehkä siellä oli vaan joku hetkellinen pieni jumi, lukko tmv. kun ei muutoin "reagoinnut" kuin vaihdossa, tiedä sitten häntä!



^ Tällä viikolla on tullut tälläisiä shoppailtua, molemmat oikein hyviä ostoksia. Etenkin KL'n kisahousut sain todella edullisesti ja ne istuivat jalkaankin hyvin. Ja bootsit puolestaan oli Fasulle kuin tehdyt!

Tiistaina Tiia tuli moikkaamaan Fasua pitkästä aikaa suunnattiin jo aamupäivästä tallille kun itse menin kolmeen töihin. Fasu siellä tyytyväisenä pötkötteli ja nuokkui tarhassa päiväunilla - muutaman kuvankin ehdin saamaan ennen kuin herra nousi ylös. Käytiin aluksi pyöräyttämässä ponia irtona kentällä, että nähtiin miten se liikkuu ja ihan normaalilta, pirteältä poni vaikutti ja selkä oli hyvä. Vaihtojakin tuli siihen malliin, ettei niissä ainakaan mitään ongelmia voinut olla.. :D Rakenneltiin meille pieni esterata, jonka jälkeen suunnattiin talliin ja miun putsaillessa Fauskin boxia Tiia laitteli ponia kuntoon.




Otettiin suosiolla liinassa loppuravit, ettei kaikkia virtoja kuluteta, kun Fasu olisi malttanut vaan laukkailla.. :D

Tehtävänä oli pieni 5 hypyn rata, sisältäen yhden laukan sarjan. Alkuverkkojen jälkeen tultiin verkkahypyiksi pientä ristikkoa molempiin suuntiin, sekä muutaman kerran radan muut esteet yksittäisinä, jonka jälkeen siirryttiin hyppäämään itse rataa. Aloitettiin n. 80cm korkeudesta joka tultiin vain kerran, sitten n. 90cm korkeudella pari kertaa ja lopuksi kerran n. metrisenä. Yleisesti hyppelyt menivät ihan kivasti, pari kertaa kuski tosin onnistui sähläämään paikkojen kanssa, mutta poni hienosti pelasteli kuskin tyhmiä mokia ja kaikinpuolin hyppäsi hyvin. Lopuksi laskettiin esteitä ja Tiia hyppäsi muutaman yksittäisen esteen ja tuli kaksi kertaa pikkuradan, jonka jälkeen loppuverkkaili ponin pois. Kaksikolla sujui ihan hyvin ottaen huomioon sen, että Tiia oli Fauskilla mennyt viimeeksi 9kk sitten!













Keskiviikkona Lea teki kevyen palauttelevan treenin ponin kanssa ja alkuun oli juoksuttanut Fasun liinassa ja ottanut siinä kaikki askellajit läpi. Juoksutuksen jälkeen Lea oli taivutellut ja venytellyt ponin kanssa ilman satulaa käynnissä ja ravissa, tavoitteena rento eteen-alas muoto, mutta aktiivisesti työskentelevä takapää. Torstaina oltiin Fasun kanssa pitkästä aikaa Paken kouluvalkassa. Viime kerta olikin tammikuun alussa, mutta Fasuhan on käynyt Lean kanssa Paken valmennuksissa tässä välissä. Itsenäisesti verkkailtiin, jonka jälkeen aloitettiin työskentelemään ravissa ajatellen eteen pitkillä sivuilla ja lyhyillä sivuilla piti ympyrällä hidastaa ravia ja hetken aikaa myös toiseen suuntaan päinvastoin (ympyrällä eteen, pitkillä sivuilla taaksepäin). Tämän jälkeen tehtiin hetki diagonaalilla keskiravia, joka ei ole todellakaan mikään meidän vahvuusalue (pitäisi ehkä treenata tätä(kin) enemmän!), mutta muutama ihan siedettävä pätkä saatiin.




Laukassa tehtiin aluksi samaa tehtävää kuin mitä aiemmin ravissa; pitkille sivulle pidennettiin askelta ja lyhyille lyhennettiin. Tämän jälkeen vaihdettiin niin, että tehtiin aina S'ään pääty-ympyrä keskilaukassa, muutoin mentiin perus harjoituslaukkaa. Poni oli kokonaisuudessaan ihan hyvä, keskilaukoissa vähän vahva, eikä mitään super "ahaa-elämyksiä" saatu, mutta peruslaukka oli etenkin lopuksi tosi kivanoloinen! Laukkojen jälkeen työskenneltiin vielä hetki ravissa (tietenkin välikäyntien jälkeen) ja aloitettiin kolmikaarisella, johon tehtiin kaksi pysähdystä kaarien väliin. Nämä siirtymisetkään eivät meille koskaan ole olleet mitään järin helppoja, mutta taas muutama ihan kiva siirtyminen saatiin! Kunhan kuski vaan muistaa valmistella huolella siirtymisen ja ratsastaa loppuun asti ;D Lopuksi tehtiin vielä seuraavanlaista tehtävää hetki: H-S avotaivus, S-I puoliympyrä vasemmalle, I-R puoliympyrä oikealle ja R-B avotaivutus. Tultiin myös toiseen suuntaan myös samaa tehtävää, mutta tietenkin peilikuvana ja eri kirjaimilla. Tämä vika tehtävä sujui kyllä hyvin ja yleisesti oli taas hirmukiva valmennus ja mukavaa oli päästä valvovan silmän alle kouluilemaan. Petrattavaa kyllä löytyy, etenkin kun videolta jälkikäteen katselin, mutta treeniä treeniä!




Nyt perjantaina käydään todennäköisesti ponin kanssa heittämässä jonkinlainen maasto, lauantaina ja sunnuntaina varmaan jumppaillaan puomeilla/kouluillaan. Ensi keskiviikkona Lea menee Fasun kanssa ns. "kouluratsastusklinikalle" ja ehdin töiden jälkeen varmaan näkemään tapahtumasta loppupuolen. Torstaina korkataankin tämän vuoden kisakausi, käydään läheisellä tallilla hyppäämässä alue 80 ja 90cm.

Siitä seuraavana maanantaina on taas Sannan estevalmennus ja sunnuntaina (24.5) puolestaan Mäntyharjussa alue-esteet. Toimintaa siis piisaa! Ja näyttää vähän myös siltä, että Iina sai puhuttua miut 30.5. Harjuun kenttäkisoihin, siihenkään ei ole enää kuin 3vk. Kouluosuus onkin samalla miun ja Fasun ekat "koulukisat", heh mitähän siitäkin tulee. Onneksi ohjelma vaikutti tosi yksinkertaiselle ja kuitenkin kun on He C kyseessä niin eiköhän me se läpi jotenkin rämmitä.. :D Sain kyseisen päivän vapaaksi töistäkin, että ei kai tässä enää voi jänistääkään! Maasto- ja rataesteitä odotan kyllä enemmän kuin innolla ja pitkään olen kyllä kenttäkisoista haaveillutkin, että
olisi aivan mahtavaa sellaisiin joskus päästä.

Blogin puolellekin puhaltaa uusia tuulia (osa varmaan tietääkin!), mutta niistä lisää hiukan myöhemmin!

Loppuun pakko vielä fiilistellä - Tomorrowlandiin enää 77 päivää!

6 kommenttia:

  1. Täytyypä koittaa tulla Harjun kisoihin katsomaan teitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni! :) Jos meissä nyt mitään katsottavaa edes on, voi tulla vähän mielenkiintoista kouluradalla ja maastoesteillä.. :D

      Poista
  2. Pakko kysyä, että mikä on nopein sport trackerilla mitattu nopeus Fasun kanssa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sports Tracker nyt sekoilee välillä huippunopeudeksi yli 120km/h.. :D Tosin sitä se ei ole enää pitkään aikaan tehnyt, mutta jotain 50km/h paikkeilla realistisimmat tulokset :) Oon ihan GPS-sovelluksella mitannut joskus n. 50km/h (en tarkkaa muista kun niin kauan aikaa), mutta jotain 50 tuo kintuistaan pääsee kun täysiä menee :D

      Poista
  3. Tosi kiva blogi sulla. Ihania kuvia ja hienolta näyttää teidän meno. Liityinkin lukijaksesi. Käyhän lukemassa minunkin blogiani, http://olipakerranhevonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja kiva kuulla! :) Pitääkin käydä tutustumassa!

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)