tiistai 16. joulukuuta 2014

'Cause all the roads lead back to you (Henni kyläilemässä!)

Henni oli Lappeenrannassa nyt muutaman päivän ja pääsi poitsullakin 3 kertaa ratsastamaan! (lisää alempana)

Annika kävi tosiaan poitsun kanssa toissa lauantaina Paken kouluvalkassa ja innostui menemään myös viime lauantaina, kun Pake tulikin vielä kerran valmentamaan ennen vuoden vaihtumista. Fasulla on lähiaikoina ollut koulupuolella keskittyminen vähän sitä sun tätä ja mielellään poni keskittyisi kaikkeen muuhun kuin itse työntekoon. Annika kirjoittelikin viimeisimmästä valkasta, että poitsu mielellään laistaisi, eikä tulisi oikeasti tuntumalle ja peräänantoon, vaan jää selättömäksi ja tyhjäksi edestä. Olivat jumppailleet monipuolisesti eri tehtävillä (avoja, kaarevia uria jne) ja loppua kohden poni olikin ollut super, kun se oikeasti otti sen selän ja takaosan käyttöön ja työskenteli koko kroppansa läpi.

Aina mahdollisuuksien mukaan yritän päästä maastoilemaan ja viime viikolla käytiin Saaran ja Samin kanssa tiistaina ja keskiviikkona maastoilemassa. Jos liikaa jää maneesiin pyörimään niin kyllä se heti ponin työskentelymotivaatiossa näkyy. Useasti töiden jälkeen olen tallilla vasta viiden aikoihin, jolloin on jo pilkkopimeää ja silloin on ainoana vaihtoehtona maneesi, jos ponin mielii kunnolla liikuttaa. Fasu tarvitsee kuitenkin säännöllistä, päivittäistä liikuntaa ja mieluiten kerran viikkoon sellaisen "aivot narikkaan" -päivän, jolloin saa päästellä turhia höyryjä pihalle. Oikeasti kevyitä päiviä pidetään silloin tällöin, tarpeen niin vaatiessa ja vapaapäiviä vaan ihan pakon edestä. Toivottavasti pian tulisi sen verran lunta ja pakkasta, että kentälläkin pystyisi välillä menemään - sekin olisi hyvää vaihtelua jo maneesille. Löysin onneksi parisen viikkoa sitten yhden todella hyvän ja ison pellon (joka on siis vapaassa käytössä) ja siinä käydäänkin nykyään useasti ottamassa kaikki askellajit läpi maastoilun yhteydessä. Mitä monipuolisempaa sen parempi!


Viime tiistain & keskiviikon maastoista Sports Tracker -yhteenveto:


07.12. otettu kuva kun oltiin Fauskin kanssa maastoilemassa ja löydettiin vihdoin tämä pelto!

Torstaina poni sai päästellä ylimääräisiä höyryjään juoksutuksen merkeissä ja Fasulla oli taas hirveän hauskaa! Alkuun käveltiin pitkät alkukäynnit maneesia ympäri, jonka jälkeen otin ponin hetkeksi liinassa ympyrällä ja sen jälkeen päästin vapaaksi irroittelemaan. Laitoin toiselle pitkälle sivulle pienen pystyn, jota F sitten innostuikin kovasti hyppelemään. Välillä sitä tultiin keskiympyrällä ja välillä ponin omalla "kahdeksikolla", kun Fasu esteen hypättyään kävi päädyssä vaihtamassa suuntaa, jonka jälkeen hyppäsi toisesta suunnasta ja vaihtoi taas suunnan jne. Aina viheltäessä poni ravasi kiltisti luokse ja välillä innostuin itsekin hölkkäilemään F perässä.. :D Ainakin molemmilla oli hirmuisen hauskaa ♥

Meidän edelliset nepparit tulivat tiensä päähän, mutta onneksi Sannalla oli myydä meille uudet!

Viikonloppuna Henni tuli Lappeenrantaan kaverilleen ja liikuteltiinkin poitsu Hennin kanssa perjantaina kahdestaan. Rakenneltiin kolmen esteen pikkutehtävä maneesiin ja Fasu ei ollut nahkoissaan pysyä päästessään vähän hyppäämään! Alkuverkkahyppyjen jälkeen Henni tuli muutaman kerran suoraa ja kaarevaa linjaa, jonka jälkeen kävin vielä itse ottamassa muutamat hypyt ja loppuverkkailemassa poitsun. Meidän vanha estepenkki lähti nyt topattavaksi - josko se saataisiin sen jälkeen pian myytyä ja päästäisiin sitten vihdoin hankkimaan meille uusi estepenkki ja treenailemaan paljon paremmin.



Lauantaina Annika oli tosiaan ollut kouluvalkassa Fauskin kanssa, josta ihan alussa selitinkin jo. Sunnuntaina Henni tarjoutui liikuttamaan ja hoitamaan poitsun, kun itse olen ollut alkuviikosta lähtien kipeänä ja olo senkun vaan paheni.. Olivat käyneet alkuun maastossa kävelemässä parin kilsan lenkin, jonka jälkeen Henni oli käynyt maneesissa ottamassa kaikki askellajit läpi ja poitsu oli kuulemma ollut oiken kiva! Nyt maanantaina Henni pääsi vielä liikuttelemaan Fasun, kun lähti vasta iltapäivällä takaisin Kouvolaan. Menivät n. puolisen tuntia maneesissa, tavoitteena vain rentous ja takaosa kunnolla käyttöön. Etenkin laukassa pitää sisätakajalka saada kunnolla alle, ennen kuin laukka lähtee kunnolla pyörimään. Loppua kohden poni näyttikin oikein kivalta ja jaksoi suht hyvin keskittyä töiden tekoonkin.






Huomenna Iina läpiratsastaa poitsun, jos vain kerkiää (tai mahdollisesti joku lähipäivä) - tekee ponille kyllä enemmän kuin hyvää! Annika liikuttelee Fasun lauantaina ja sunnuntaina, kun lupauduin lähtemään kaverin seuraksi risteilylle. Jos ja kun olo lähtisi tästä kohenemaan niin keskiviikkona jos itse pääsisi jo ratsaille.

Loppuun vielä Hennistä ja Fasusta muutama yhteiskuva:

F'ää kutitti!





Muistakaahan bannerikisa! :) (jouduin vielä pidentämään osallistumisaikaa)

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Minkä korkuinen Fasu on? Näyttää isolta noissa alemmissa kuvissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kommentistasi ja mukavaa, että pidit! :') F on ihan ponikoon rajalla, virallista mittausta ei ole, mutta sanoisin n. 148cm.

      Poista
  2. Hei, pakko kysyä, että tuliko mun banneri sun sähköpostiin perille? Meinaan, mun sähköposti joskus temppuilee eikä viestit tule perille. Viesti on lähetetty osoitteesta: juuliasahlstrom@gmail.com :)

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)