maanantai 13. lokakuuta 2014

kouluvalmentautumista ja pieniä muutoksia jatkoon

Keskiviikon ja torstain Annika liikutteli Fauskin ja oli molempina päivinä kouluillut ponin kanssa kentällä. Olin tosiaan sekoillut päivissä, Annikalla ja Fasulla on tosiaan vasta ensi viikolla se Iinan koulutunti. Keskiviikkona Fasu oli ollut irtohypytyksen jäljiltä vähän jäykähkö, mutta oli kuitenkin hyvin vertynyt loppua kohden, kun Annika oli jumppaillut kaarevilla urilla ja taivutuksilla. Torstaina kaksikko oli mennyt samalla kaavalla kuin edellisenä päivänä ja poni oli kuulemma ollut hyväntuntuinen!

Muutama julkaisematon kuva tähän alkuun. Enää ei taida huonojen kelien takia sänkkärillä pystyä pahemmin menemään..

Perjantaina olikin jo ihan pilkkopimeää kun Fasun kanssa kentälle astelimme - inhottavan aikaisin alkaakin jo pimeä tulemaan.. Mentiin reilu puolisen tuntia kentällä ilman satulaa, ihan vain kaikki askellajit läpi -periaatteella hakien rentoutta ja tasaisuutta. Jäätiin heti alkukäyntien jälkeen kentälle yksin kaverin lähdettyä ja F kyttäilikin aluksi jonkin verran kentän ulkopuolelle, eikä olisi malttanut millään keskittyä töiden tekoon. Tehtiin paljon kaarevia uria, avotaivutuksia, sekä muutamia väistöjä, joiden avulla sain ponin keskittymään paremmin ja selkääkin pikkuhiljaa paremmin käyttöön. Loppujen lopuksi Fasu alkoikin olla paljon paremmantuntuinen ratsastaa ja etenkin laukkoihin olin tyytyväinen.




Lauantaina meillä oli tosiaan päivällä Paken kouluvalkka ja edellisestä vastaavasta olikin jo reilu kuusi viikkoa aikaa. Annika on tosin kerran käynyt tässä välissä Fasun kanssa Paken kouluvalkassa, joka oli viime kuussa. Ja onhan Fasun kanssa nyt aktiivisesti käyty myös Iinan tunneillakin ja etenkin kun koulusatulakin ollaan saatu tässä välissä niin parannusta elokuuhun oli havaittavissa!

Käytiin ennen valmennuksen alkua maneesissa hiukan kävelemässä ja ravailemassa, että saatiin vähän lämmiteltyä lihaksia, sekä taivuteltua etukäteen. Kentälle päästyämme käveltiin hetki, jonka jälkeen siirryttiin kevyeen raviin ja pikkuhiljaa alettiin tekemään väistötehtävää, jossa väistettiin vuorotellen H - B'hen ja M - E'hen. Viime Iinan tunnilla paneuduttiinkin kunnolla väistöihin ja saatiinkin nyt tosi hyvät, rauhalliset, sekä loivat väistöt tehtyä alusta alkaen! Yhdessä vaiheessakun Fasun kanssa ei saanut aikaiseksi kuin kiireellisiä jyrkkiä väistöjä niin jo olin alkutunnista jo onneissani kun saatiin niin hyvät väistöt aikaiseksi vaikeampaankin suuntaan. Alkaa oppi menemään pikkuhiljaa perille.. :)





Väistötehtävän jälkeen siirryimme tekemään käynti-ravi -siirtymisiä pääty-ympyrällä, jossa piti tehdä aina puolen ympyrän välein siirtyminen. Meille Fasun kanssa siirtymiset on edelleen hankalia siinä suhteessa, että poni (sekä kuski) jännittyy herkästi jolloin koko pakka leviää. Eniten huomautuksia sain tässä tehtävässä käsistäni, sekä ohjastuntumasta, mutta niihin palataan hiukan myöhemmin. Siirtymiset itsessään sujuivat ihan hyvin, vaikka etenkin ravi-käynti -siirtymisissä poni paikoitellen jännittyi. Tämän tehtävän jälkeen siirryttiin tekemään harjoitusravissa kolmikaarista kiemurauraa, jossa keskimmäisellä kiemuralla oli suoristuksen jälkeen tarkoitus ratsastaa hetki ravia mahdollisimman lyhyeksi. Ei mitään isoa huomattavaa eroa saatu tässä aikaan, mutta poni tuntui paikoitellen ihan hyvältä, että rennolta ratsastaa joskin jännittyi välillä kun lähdin pyytämään mahdollisimman pientä ravia.




Seuraavaksi tehtiin muutamat keskiravit lävistäjillä ja ihan kivanoloista liikettä sieltä välillä irtosikin! Muoto nousi kyllä, eikä poni ollut kovin tasainen lisäyksissä, mutta aika vähän me ollaan niitä treenailtukin. Välikäyntien jälkeen otettiin laukka mukaan tehtävään ja aloitettiin vasempaan kierrokseen. C'stä tuli laukannosto, johon tehtiin yksi (tai tarpeen vaatiessa kaksi) pääty-ympyrää, jonka jälkeen tultiin pitkä sivu keskilaukassa ja L'n piti vuorostaan tehdä muutama pääty-ympyrä, jossa piti koota laukkaa. Ihan hyvin laukka lähti alusta asti rullaamaan ja etenkin kun saatiin sisätakajalkaa paremmin vatsan alle laukka parantui huomattavasti. Vaihdettiin suuntaa ja oikea laukka olikin sitten haastavampi. Siinä saikin tehdä paljon enemmän töitä, kun F on oikeaan suuntaan vielä vinompi. Hetki työstettiinkin pääty-ympyrällä laukkaa niin, että asetin ponia ulos ja oikealla pohkeella pyysin oikeaa takajalkaa aktiivisemmaksi ja enemmän vatsan alle. Lopuksi saatiin oikeaankin hyvät laukkapätkät! Otettiin vielä muutama ympyrä ravia heti laukan perään, jossa pyysin takaosaa vähän ulos ja etuosaa vähän sisälle, että poni suoristuisi. Pakekin sanoi, että Fasu mielellään liikkuisi vähän vinossa, mutta juuri vasta-asetuksilla saatiin ponia suoremmaksi.


Laukasta ei ollut kuin pari huonoa kuvaa, kun laukasta oli enimmäkseen videota..


Laukkojen jälkeen huolittiin hetki, jonka jälkeen tehtiin vielä muutamat lävistäjät ravissa askelta pidentäen ja hetki kolmikaarista, jossa keskimmäisellä kiemuralla tuli ratsastaa eteen. Tämän jälkeen venyteltiinkin molempiin suuntiin eteen-alas ravissa ja loppukäyntien jälkeen suunnattiin takaisin talliin. Eniten huomautusta omasta istunnastani tuli tosiaan käsistä ja erityisesti ohjastuntumasta, että saisin pitää rohkeammin ohjat käsissä. Helposti jään pitämään ohjista liian hennosti sormen päillä (vertaa Barbin käsi), jolloin käsi ei ole niin tasainen ja joustava. Pake neuvoikin pitämään rohkeammin tuntuman (ja ottamaan ohjat sinne nyrkkiin!) ja ratsastamaan jalalla ponin tuntumalle. Tähän pitääkin kiinnittää jatkossa huomiota, kuten ylipäätänsä muutenkin käsiin, esim. oikeaan kierrokseen vasen käsi elää edelleenkin omaa elämäänsä (ranne notkolla, oik. käsi ylempänä kuin vas.), jos en muista keskittyä siihen. Parantamista tosiaan löytyy, ponin kanssa pitää treenailla edelleen erityisesti siirtymisiä, sekä suoruutta. Onneksi löytyy myös paljon hyvää ja kyllä tää tästä pikkuhiljaa paranee - paljon treeniä vaan kehiin!

F venytteli niin tyytyväisen, että rennonoloisesti! Pakekin kehui kun toinen näyttää niin tyytyväiseltä.



Ihan kaikki tehtävät eivät olleet videolla, mutta sain teille kuitenkin parin minuutin jonkunlaisen koosteen tehtyä. En laittanut tähän musiikkia, kun sellaista videota on toivottu, jossa olisi alkuperäiset äänet.




Nyt sunnuntaina Annika oli liikutellut Fasun maneesissa ja tehnyt ihan perusjuttuja. Huomenna suuntaammekin sitten poitsun kanssa maastoon ja tiistaiksi alustavasti suunnittelin meneväni aluksi ilman satulaa jotain puomi-kavalettijuttuja, jonka jälkeen voisi hetken mennä kaulanarulla. Keskiviikosta perjantaihin Annika liikutteleekin taas poitsun, lauantaina tulee mahdollisesti yksi vuokraajakokelas ja sunnuntaina päästään vihdoin ja viimein pitkästä aikaa estetunnille!

Tosiaan Fasulle on etsinnässä nyt uusi vuokraaja Annikan joutuessa ensi kuussa lopettamaan poitsun vuokraus, kun hänelle tulee oma hevonen. Muutama ihan varteenotettava vuokraajaehdokas on ottanutkin jo yhteyttä, vaikka vasta illalla laitoin fb'seen ja ht.nettiin ilmoitusta. Samanlainen "diili" tehdään uuden vuokraajan kanssa mikä Annikallakin oli eli vuokraaja käy 3 kertaa viikkoon ja pääosin koulu-/maastopainoitteisesti, koska itse suuntaudun enemmänkin esteisiin. Nyt vain kuulostellaan ja katsellaan mitä tuleman pitää, toivottavasti poitsulle löytyisi yhtä hyvä vuokraaja.


Katse eteenpäin kohti uusia haasteita!


Olisi kiva kuulla minkälaista matskua tahtoisitte tiistailta, kun aiemmin on tullut palautetta, että kaikki kaulanaruvideot on hirveän samanlaisia ja tylsiä. Saatan kyllä kaulanarun kanssa tehdä samoja estetehtäviä, jos sellaiset videot kiinnostaa?

Ai niin ja viime viikolla tuli shoppailtua jo seuraavan blogiarvonnan palkinnot!
Enää puuttuu 10 lukijaa, että saadaan kivat palkinnot teille arvottavaksi :)

17 kommenttia:

  1. Musta ois ihan mielenkiintoista nähdä joku simppeli koulurata kaulanarulla (jos siis vaan niin sujuvasti jo menee kaulanaruilu), esimerkiksi joku heC merkkiohjelma vois olla ihan semisimppeli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisi kyllä hullumpi idea! :) Pakko myöntää etten ole ikinä opetellut kouluratoja (mitä joskus niitä silmäillyt) enkä osaa yhen yhtäkään kun ei olla koulua kisattu, mutta opettelin nopeasti Harrasteluokan kouluohjelma 2009 (He C) -ohjelman, katsotaan jos sen huomenna tekisi :) Kiitoksia paljon kommentistasi!

      Poista
  2. Ihana Fasu<3 Mun yks hoitoponi kuoli eilen...:'((( Ja sen kaveri (toinen hoitoponini) lähti ylläpitoon kun ei kestänyt hädin tuskin edes yhtä ajolenkkiä ilman sonjaa (kuollut), niin mitäs sitten kun jos se keväällä tulee takaisin miettii kun sonja ei enää ikinä tule takaisin? :'( Sori tää, en vaan tiedä, mut mul on vaan niin hirvee ikävä sitä et en pysty pitämään sitä sisälläni! :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. F kiittää! Voi, harmillista kuulla :/ Ikävä onneksi ajan kanssa helpottaa ja jäljelle jää ihanat muistot, jotka lämmittävät mieltä. Koitahan pärjäillä! :)

      Poista
  3. Joo oliskiva nähdä, miten se toimii kaulanarulla :) Olen itse kiinnostunut erittäin paljon varusteettomasta ratsastuksesta ynnämuustasellaisesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnostusta löytyy! :) Eiköhän me jotain kivaa taas Fauskin kanssa keksitä! Suurkiitokset kommentistasi =)

      Poista
  4. Onko toi maneesi siis tuolla tallilla missä fasu on?:) luulin sen olleen jossain kauempana tyyliin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Joo, maneesi löytyy tosiaan tallin pihasta ja on tallin ihan oma :)

      Poista
  5. Ihana blogi! Jään seuraamaan. Käy toki katsomassa minunkin blogini jos kiinnostaa. :)
    http://hepsuthopsut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että pidit ja paljon kiitoksia! :') Pitääkin käydä kurkkaamassa!

      Poista
  6. Onpa sulla ihana blogi! Ulkoasu on tosi nätti ja kirjotat tosi kivasti! :)

    - Mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset kommentistasi ja kiva kuulla, että blogi on mieluinen! =)

      Poista
  7. Miten olet saanut näin paljon lukijoita? Arvontojenko avulla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, enpäs muuten osaa vastata! Niitä on vaan pikkuhiljaa vuosien aikana kertynyt.Tuskin nyt pelkkien arvontojen avulla, muutaman niitä olen kyllä joskus pitnyt, edellisestäkin arvonnasta on yli vuosi aikaa.. :)

      Poista
  8. Ui vitsi! Sulla on ihan sairaan upea blogi ja hieno poni! Jään ehdottomasti seurailemaan blogiasi!

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)