torstai 3. lokakuuta 2013

learn from yesterday, live for today, hope for tomorrow

Laittelen tähän postauksen alkuun nyt muutamia kuvia meidän viime viikon tiistaiselta maastoreissulta kun oltiin Roosan ja Sofian kanssa liikenteessä. En saanut harmikseni Sports Trackeria millään toimimaan, mutta päälle tunti meillä maastossa vierähti. Koska järkkäri olisi ollut hirveän hankala pitää mukana, niin otin pokkarin ja laatukin on sitten sen mukaista. No parempi tämä ainakin, kun ei mitään!

Juuri tallin pihasta lähdettiin, klo. 18.40



Käytiin "koirankoulutukentällä" ottamassa askellajit läpi, tässä Sofian & Helkan tyylinäyte lätäköstä! klo. 19.11

Tämä mäki baanattiin ylös (alla video) Saman mäen jälkeen kaaduttiin silloin 2011 Fasun kanssa..

Kiivettiin ihailemaan maisemia! klo. 19.26


Jouduttiin kävelemään hetki kävelykadun reunassa, otettu klo. 19.38

Kohta perillä! Siirryin kävelemään kun olin ihan jäässä.. klo. 19.53

Pahoittelen pientä säätämistä, sekä älkäähän välittäkö äänistä.. :D



Tiistaina minun oli tarkoituksena liikutella Fasu ja Viki kentällä (Helkalla vapaa), mutta kiireellisen aikatauluni takia jouduin pitämään myös Vikille tiistaina vapaan. Vikillä olisi kyllä alunperin pitänyt ollakin tällä viikolla vapaa, mutta oltiin ajateltu se pidettäväksi torstaina. Pikkuvikoja! Fasulle laitoin pitkästä aikaa koulupenkin ja lähdettiin kentälle tuuppailemaan, josko saisin tuohon energiapommiin jotain järkeä.

Fasu olisi taas mielellään keskittynyt kaikkeen muuhun kuin työn tekoon, kyttäili milloin minnekin ja välillä säpsyilikin jotain ihan olematonta. Poni vaan ahkerasti töihin ja tehtävää tehtävän perään niin eiköhän mörötkin luulisi unohtuvan. Avoja, sulkua, väistöjä, siirtymisiä jne. Välillä katkesi signaali ihan taidokkaasti, mutta paikoitellen poni oli ihan jees! Molemmat laukat, myös se huonompi oikea laukka, olivat tosi hyvät - ravi ei tosin tänään ollut meidän vahvuus. Poni on nyt alkanut tuntumaan edestä vähän huonommalta ratsastaa, kuin mitä aiemmin ja pitääkin pyytää ell tarkistamaan hampaat ihan varmuuden vuoksi! Ei olisi varmaan Helkalle tai Vikillekään pahitteeksi.


Kesän voisin haluta vaikka heti takaisin...

Keskiviikkona olin taas yhtä kiireisellä aikataululla liikenteessä, en näköjään viisastunut tarpeeksi eilisestä.. Fasun liikuttelin ilman satulaa kentällä n. 40min ja poni oli kokonaisuudessaan ihan hyvä ratsastaa. Ei nyt mitään superhyvää fiilistä kuitenkaan jäänyt ja aluksi jouduttiin taas keskustelemaan hetki siitä tehdäänkö töitä vai ei. Fasu eli vähän omissa maailmoissaan (haloo, onko siellä ketään..?!) mutta loppua kohti oli parempi. Muutamilla väistöillä ja avo-, ja sulkutaivutuksilla sain ponia hiukan kuuliaisemmaksi ja selkääkin paremmin käyttöön. Laukat olivat tänään taas hyvät, raveissa ei nyt mitään kovin ihmeellistä ollutkaan. Otin lopuksi vielä muutamat hypyt molempiin suuntiin ihan hyvän mielen vuoksi, jonka jälkeen otin hetken laukkaa ja sen jälkeen venyteltiinkin eteen-alas.

Olin reipas ja sain kuvattua ja tehtyä teille pienen koosteen ratsasteluista!




Myöhemmin Henni kävi liikuttelemassa Helkan ja Vikin. Minun piti siis kiirehtiä autokouluun, joka alkoi nyt tällä viikolla, muutoin olisin varmaan itse liikutellut Viksun. Henni oli kouluillut Vikin kanssa kentällä ja tamma oli ollut kuulemma yllättävän hyvä ratsastaa. Helka oli ollut ihan mahdottomalla tuulella, täynnä virtaa vaan koko poni.. :D Henni oli käynyt pellolla baanailemassa ja Helkalla oli ollut hirveän hauskaa (epäilemättä kuskillakin) Lopuksi Henni oli yrittänyt hetken kouluilla pellolla ympyrällä, mutta Helka oli ollut niin täpinöissään ja vähän eri mieltä asiasta, ettei siitä meinannut tulla oikein mitään. Höpsö poni!

Tälläinen sänkkäri meillekin, kiitos!

Lauantaina palaillaan varmaan kisapostauksen merkeissä! Tiia hyppää Vikin kanssa 60-70cm luokan ja mie Fasun kanssa 80-90cm luokan. Sunnuntaina suunnataan sitten toisiin kisoihin, jossa hypätään Tiian kanssa molemmat 70 AM5 ja 80 AM5 -luokat. Mietin pitkään osallistuisinko tuohon pienempään luokkaan, mutta menkööt nyt meille pikku verkkaluokkana. Alunperin kisoissa piti olla myös pelkkä 90cm -luokka, mutta sitä ei näkynytkään kilpailukutsussa, tiedä sitä minne hävisi. Niin ja Fasun kanssa kilpailen tosiaan myös seuramestaruudesta ja viime vuonna saatiin tosiaan junnuhopeaa. Viime kisoissa silloin Lahdessa poni tuntui kyllä aivan superilta ja saatiinkin hyvät nollaradat, mutta lähiaikoina Fasu on tuntunut vähän huonommalta ratsastaa, että saas nähdä kuinka meidän oikein käy!

Kesän alusta muutama kisakuva!


 
Nyt oli hiukan lyhyempi postaus, kun oli vain muutaman päivän asiat.. :) Parempi?

4 kommenttia:

  1. Kiitoksia kommentistasi! Ja kiva kuulla, että pidät :)

    VastaaPoista
  2. Lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoitettu, tykkään!

    VastaaPoista
  3. Mua eivät ainakaan pitkät postaukset häiritse mutta tää oli kiva ja piristävä postaus! :) Panostat blogiin paljon ja siksi blogiasi on mukava lukea.

    VastaaPoista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)